EN JUHLI

Laittaisinko lehteen ilmoituksen: "En juhli lakkiaisiani". Typerää, kun kaikki kyselevät eivätkä edes yritä ottaa todesta, kun kerron, että en todellakaan ole juhlia järjestämässä. Olen ilmoittanut asiasta jo hyvissä ajoin, mutta kun viesti ei vain mene perille. Vihaan kaupallisuutta, teennäistä juhlintaa ja ennen kaikkea sitä, ettei tässä ole edes sen kummempaa aihetta juhlia. Todistuksen voin kyllä noutaa kansliasta lomien alettua.

"Totta kai me nyt lakkiaisjuhlat järjestetään", äiti hehkuttaa. He eivät voi arvostaa minua sen vertaa, että voisivat kunnioittaa näkökantaani. Kun hyysääminen vain jatkuu, niin siitä kun jatkukoon. Olen katsellut matkaesitteitä. Luultavasti lähden äkkilähtönä ulkomaille, kunhan ensimmäinen mahdollisuus tulee.

Tuntuu naurettavalta, että ihmiset panostavat monta tuhatta euroja juhliin, joilla ei ole mitään merkitystä. En pidä liioin sukulaisistani, joten ei haluta nähdä heitä. Haluan rauhoittua. Sen ainakin olen ansainnut.
51022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

muu ei ole millään lailla panostanut ylioppilaaksi tuloosi; ei kattoa pään päälle kouluaikana, ei kirjoja, ei ruokaa, ei muita apuja?
Saavutus ja satsaus on vain sinun?

Vakavammin sanoen on kovin ikävää, ettei toivettasi kunnioiteta.

Äänestä

Hei: pidä vaan ne juhlat, sillä nyt ne ehkä tuntuvat varmaan turhilta, mutta kyllä niitä on sitten kiva muistella kun vuosia menee.
Ymmärrä äitiäsi; hän on ylpeä sinusta.
Minusta oli tosi kiva järjestää tyttärelleni juhlat, toisaalta hän oli iloisesti touhussa mukana, vaikka arvosanat olivatkin keskitasoa, mutta kuten täällä on jo aikaisemmin kirjoitettu; juhlia ei pidetä arvosanojen johdosta vaan ylioppilaaksi tulon johdosta.

Juuri viimeksi tänään tyttäreni kanssa muistelimme, kuinka hänellä oli ollut mukavat yo-juhlat.

Entäs ylioppilaskuva? Etkö halua ikuistaa itseäsi ylioppilaaksi tulosi johdosta? Ja kuvanhan sekä kehysten ei tarvitse olla niitä perinteisiä, vaan nykyään valokuvaamot taitavat muutakin kuin "suoraan katse eteen ja hymy huuleen" -kuvauksen. Ja kehykset voivat olla hyvinkin erikoisia eli juuri sellaisia, mistä nuori itse pitää.
ONNEA KUITENKIN YLIOPPILAAKSI TULON JOHDOSTA !!

Äänestä

Jotenkin sitä luulis että ylioppilas, 18 vuotias ihminen olisi tarpeeksi kypsä ja innokas omien sukulaistensa ja ystäviensä näkemiseen omissa juhlissaan. Ennen en itsekään välittänyt saati tuntenut setiä ja tätiäni, mutta nyt vanhempana arvostan heitä kovasti. Oma asiasihan on haluatko juhlia vai et, mutta omasta mielestäni tää on once in a lifetime juttu ja ehdottamasti aion pitää juhlat vaikkakin vanhemmat hiljattain eronneetkin ja saattaa tulla kiusallisia hetkiä tästä syystä.

Ja hah kenenköhän lakkiaiset maksaa tuhansia euroja..:D
Et muuten sitten varmaan halua lahjojakaan tuttaviltasi?? Älä juhli, mutta huvittaa tollanen kersamainen asenne:D

Äänestä
  • oot just kovä jätkä.. et välitä juhlista ja näytät samalla että oot kovempi jätkä! ei mitään sukulaisii
    tarvii nähä... mullaki ois tänä vuonna YO juhlat mutta vitut! pärjään ilman juhliakin koska ei kiinnosta vittuakaan tavata sukulaisia ja muutenkaa.. ja rahaa tuskin 200e enempää tulee joten
    ihan sama... 200e saa muualtaki nopeammin, vaikka käy töissä. mutta aivan oikein toimit!

    Äänestä

  • oonsamastilas kirjoitti:

    oot just kovä jätkä.. et välitä juhlista ja näytät samalla että oot kovempi jätkä! ei mitään sukulaisii
    tarvii nähä... mullaki ois tänä vuonna YO juhlat mutta vitut! pärjään ilman juhliakin koska ei kiinnosta vittuakaan tavata sukulaisia ja muutenkaa.. ja rahaa tuskin 200e enempää tulee joten
    ihan sama... 200e saa muualtaki nopeammin, vaikka käy töissä. mutta aivan oikein toimit!

    Ihan turhaa ylioppilaaksitulemista onkaan juhlia. Turha tutkinto.

    Terkuin
    yo vm -03

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turha tulla kolkuttelemaan kirjoitti:

Laittaisinko lehteen ilmoituksen: "En juhli lakkiaisiani". Typerää, kun kaikki kyselevät eivätkä edes yritä ottaa todesta, kun kerron, että en todellakaan ole juhlia järjestämässä. Olen ilmoittanut asiasta jo hyvissä ajoin, mutta kun viesti ei vain mene perille. Vihaan kaupallisuutta, teennäistä juhlintaa ja ennen kaikkea sitä, ettei tässä ole edes sen kummempaa aihetta juhlia. Todistuksen voin kyllä noutaa kansliasta lomien alettua.

"Totta kai me nyt lakkiaisjuhlat järjestetään", äiti hehkuttaa. He eivät voi arvostaa minua sen vertaa, että voisivat kunnioittaa näkökantaani. Kun hyysääminen vain jatkuu, niin siitä kun jatkukoon. Olen katsellut matkaesitteitä. Luultavasti lähden äkkilähtönä ulkomaille, kunhan ensimmäinen mahdollisuus tulee.

Tuntuu naurettavalta, että ihmiset panostavat monta tuhatta euroja juhliin, joilla ei ole mitään merkitystä. En pidä liioin sukulaisistani, joten ei haluta nähdä heitä. Haluan rauhoittua. Sen ainakin olen ansainnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu