Löytyykö täältä muita sektioon menijöitä? Millaisen olo teillä on tulevasta?
Pelottaako leikkaus?
Ite oon menossa sektioon perjantaina! Sillä leikataan kun vauva on perätilassa (on ollu jostain viikolta 30 asti eikä siitä oo kääntyny). Jännittää välillä ihan mielettömästi, välillä unohtuu kokonaan.... Leikkaus ei sinänsä pelota (vielä ainakaan). Toivotaan että kaikki menee hyvin! Enemmän jänskättää aika sen jälkeen, vauvan imetys, liikkeelle lähtö, kuinka paljon koskee ym.
Vielä oon möyriny kukkapenkissä, siivonnu ja leiponu pakastimen ihan täyteen.. Hyvin menee touhutessa aika, jalat vaan tahtoo turvota niin et sattuu=( Sit on mukava makoilla sohvalla ja nostaa jalat ylös ja miettiä tulevaa:)
Ihanaa että vihdoin koittaa hetki kun saa nähdä oman lapsensa! Ei tiedetä sukupuolta, jotenkin on ollut viime päivinä tyttöfiilis. Sitä ennen olin melkein varma et poika sieltä tulee. Vaan sepä tiedetään pian=)
Pelottaako leikkaus?
Ite oon menossa sektioon perjantaina! Sillä leikataan kun vauva on perätilassa (on ollu jostain viikolta 30 asti eikä siitä oo kääntyny). Jännittää välillä ihan mielettömästi, välillä unohtuu kokonaan.... Leikkaus ei sinänsä pelota (vielä ainakaan). Toivotaan että kaikki menee hyvin! Enemmän jänskättää aika sen jälkeen, vauvan imetys, liikkeelle lähtö, kuinka paljon koskee ym.
Vielä oon möyriny kukkapenkissä, siivonnu ja leiponu pakastimen ihan täyteen.. Hyvin menee touhutessa aika, jalat vaan tahtoo turvota niin et sattuu=( Sit on mukava makoilla sohvalla ja nostaa jalat ylös ja miettiä tulevaa:)
Ihanaa että vihdoin koittaa hetki kun saa nähdä oman lapsensa! Ei tiedetä sukupuolta, jotenkin on ollut viime päivinä tyttöfiilis. Sitä ennen olin melkein varma et poika sieltä tulee. Vaan sepä tiedetään pian=)
Vastaukset 3
Vanhimmat
tänää just selvis et sektioon mennään 2 vkon päästä. fiilikset on kummalliset, itkettää ja naurattaa...ei vielä oikein tajua tulevaa. mä pelkään leikkausta hiukan ja sitä olenko kipeä sitten ja pystynkö hoitaan vauvaa. onneksi on ihana mies joka varmasti huolehtii pienestä ja minusta jos en itse voi.
tsemppiä sulle viimisille raskauspäiville ja nauti vielä masusta! ja onnea uudesta perheenjäsenestä=)
elikkäs mulla oli suunniteltu sektio vajaa 4 kk sitten ja juurikin perätilan takia.
Pirusti pelotti ja kun menin aamulla sairaalaan ja olin käynyt suihkussa niin sitten vaan odoteltiin.
Kun lääkäri huikkas ovelta vailla 11 että nyt on sitten sun vuoro niin tuli sellainen vapina, että kaikki suonet hävis käsistä ja eivät meinanneet saada tippaa laitettua.
Virtsakatetri laitettiin samalla ja sitäkin pelkäsin ihan turhaan ei se sattunut ollenkaan.
sitt piti juoda ne mahamömmöt jotka oliaivan järkyttäviä mutta ei niitä kannata jäädä maistelee.
Leikkaus meni muuten ihan ok, mutta spinaalipuudutus ei toiminut elikkäs mun jalat puutui mutta maha ei joten just kun mies oli tullut vierelle saliin niin eikun ulos vaan ja mulle nukutus.Itse leikkaus oli kestänyt jotain 20 min. ja vauva oli maailmassa parissa minuutissa.
Itse heräsin heräämöstä joskus muutaman tunnin kuluttua ja pääsin osastolle 5 tunnin kuluttua leikkauksesta.
Kipuja oli mutta koko ajan kyselivät koskeeko ja antoivat lääkettä suoneen säännöllisesti.
Osastolla olin vielä ihan tokkurassa mutta onnellinen kun iskä ja poika oli siellä =)
Yöstä en juuri muista muuta kuin sen että kätilö kävi vähän väliä vaihtamassa "vaipan" sillä verta tuli ihan reilusti ja antoi pitkin yötä lääkettä suoraan lihakseen (en halunnut kipupumppua koska oli helpompi lähteä liikkeelle kun sai lääkettä lihakseen ja tablettina).
Jälkisupistuksia oli pitkin yötä ja aamulla olin vielä aika tokkurassa mutta kätilä vei mut sängyllä suihkuun, otettiin virtsakatetri pois ja haavateippi.Vähän oli hutera olo kun nousi ylös mutta ajattelin että tästä se vaan on lähdettävä että kuntoutuu.
2 päivää sain ruoat huoneeseen vaikka kävin kyllä itse jo vessassa ja suihkussa mutta mahaan sattui sen verran etten voinut istua tuolissa.
Lääkettä sai sen verran kuin tarvitsi ja yritin vain parhaani mukaan liikkua vaikka ylösnouseminen tuntui aluksi helvetiltä.
vauva oli eka yön hoidossa ja seuraavana yönä aina kun hän heräsi niin soitin kätilön nostamaan pojan mun viereen syömään.
Leikkaus oli pe ja maito nousi kunnolla sunnuntaina.
sairaalasta lähdettiin tiistaina...
terveydenhoitaja tuli katsomaan vauvan ja poistamaan tikit seuraavana maanantaina ja silloin olo jo helpotti.
Buranaa ja Panadolia söin n.1,5 vkoa ja silloinkin vain ehkä kerran päivässä.
Alussa kannattaa reilusti pyytää ja ottaa lääkettä että pääsee liikkelle niin paraneminen on helpompaa.
Imettäminen oli muuten helpompaa kun lapsi tuli tuolta kainalon alta eikä ollut normaalisti tossa edessä ettei vain vahingossa potkaise haavaan.
4 vkoa en kantanut tai nostellut muuta kuin vauvan ja oli tosi varovainen ettei tule mitään repäisyjä että haava pääsisi paranemaan kunnolla ja välttyisin kiinnikkeiltä.
Nyt ei ole muuta tietoa koko hommasta kuin arpi vatsassa ja 10 kg vielä painoa ylim.
Pieni jännitys on aina tottakai paikallaan sillä onhan kyse leikkauksesta mutta itselle ainakin oli ihan helppo homma.
Tsemppiä teille molemmille ja muistakaa vaaan lähteä rohkeasti liikkeelle heti leikkauksen jälkeen niin kaikki on silloin helpompaa.
Minulla myös sektio edessä lapsen perätilan vuoksi. Minulla sektio tasan kahden viikon päästä, 11.6. Minulla myös vauva ollut aikalailla kokoajan perätilassa ja kääntäminen ei onnistunut. Myös lantioni mitattiin/kuvattiin ja todettin, että sieltä ei peppu edellä mahduta tulemaan. Olo oli todella pettynyt, koska olin viimeiseen asti toivonut alatiesynnytystä. Ensimmäisen lapseni synnytin alateitse ja ei minulla käynyt edes mielessäkään, että näin voisi käydä.
Nyt olen jo hiukan päässyt pahimmasta pettymyksen tunteesta ja alkanut asennoitumaan sektioon. Mua itseäni hiukan jännittää/pelottaa se leikkaus ja vielä enemmän se miten toivun. Itselläni ongelmia nivelissä ja pelkään, jos saan tulehduksen, sairauteni pahenee (kaikki tulehdukset riskejä sairauteni kohdalla) :(. Ja myös mietin kovasti sitä, että esikoisemme (1,9kk) on aivan äitin poika, joka on vieläkin oikea "sylivauva", niin harmittaa se että en saa häntä sitten nostaa. No onneksi hän on kuitenkin jo sen verran iso poika, että osaa itse kiivetä sohvalle ja sängylle, jossa voin sitten häntä paijata :). Ja onneksi mieheni on tukena ainakin kuukauden kotona, joten eiköhän me pärjätä :). eiköhän ne kaikki pelot/huolet unohdu kun saa pikku käärön syliin!
oikein paljon tsemppiä sinulle perjantaihin ja onnea pienestä aarteesta!