Ongelmani on seuraavanlainen:
On jo pitkän aikaa tuntunut aina välillä polttava
tunne peräaukossa, en asiaa sen kummemin ole
miettinyt, käynyt vaan suihkussa mahdollisimman
pian ja tunne on poistunut aina vähän ajan
kuluttua.
Ongelma ei kuitenkaan ole poistunut vaan jatkuu
edelleen. Lisänä tässä on omituinen efekti,
ikäänkuin peräaukosta "hikoilisi" jotain, eli jos
pyyhkii tulee paperi ruskeaksi, ulostetta se ei
kuitenkaan ole... Lisäksi melkein joka kerta jos
pyyhkii paperiin jää myös veripisteitä, ei
pisaroita, mutta siitä näkee että iho on rikki.
Joskus peräaukon ympäristö on kosteana
tästä "hiestä", eikä tilanteeseen liity mitään
urheilua ym. suoritetta vaan peräaukko tuntuisi
vuotavan jotain joka sitten leviää aukon
ympärille...?
Mikähän on vialla. Olen lääkärikammoinen ihminen,
eli mielellään en lääkärissä käy, varsinkaan
pienemmistä asioista sepostelemassa, saatikka
tälläisistä erittäin henkilökohtaisista
ja "noloista" asioista.
Mikähän tuolla perällä on vialla ja onko
kenelläkään mitään vastaavia kokemuksia?
Mainitsen vielä, että en harrasta anaaliseksiä
enkä muutenkaan ole mitenkään tehnyt
peräaukolleni mitään, eli mikään ulkopuolinen
asia ei ole voinut vaikuttaa

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliskohan kyseessä peräpukamat? Katso netistä
aiheesta lisää. Pukamiin saa apteekista ainakin
voidetta, joka helpottaa.
En väitä, että pitäisi mennä lääkärille, mutta
ihmettelen kyllä vähän asennettasi. Arvaa vain,
pitävätkö lääkärit joitakin ihmisen kehon osia
nolompina kuin toisia? Voisin kuvitella, että
sitten he kyllä arvostelevat sinua, jos et ajoissa
mene selvittämään jotain intiimiä vaivaa - kyllä
se on sata kertaa nolompaa.
Opettele vain voittamaan kammosi, samalla opit
suhtautumaan omaan kroppaasikin vähän
luontevammin.
Ymmärrän kantasi lääkäriin menosta, mutta kuten
edellinenkin kirjoittaja totesi; lääkärit tekevät
vain työtään, nämä meistä suurilta tuntuvat asiat
ovat heille vain arkipäivää.. Kehoittaisin
menemään lääkäriin; vain siten saat mielellesi
rauhan ja asiaan helpotuksen :) Epämääräinen
vuoto peräaukosta ei kuitenkaan ole normaalia...
Onko vatsasi kovalla? Kipin kapin tohtoriin,
hus! ;)
Kuvailemasi oireet voi olla ihosientä ja siihen
löytyy apteekista salvaa joka auttaa jo parin
päivän kuluttua.Se on samaa salvaa jota käytetään
myös jalkasienen hoitoon.Kannatta kokeilla
ennenkuin menee ja maksaa lääkärille suuret
maksut. Minulla oli sama vika. Älä myöskään käytä
vessapaperia joka on valkaistu, se myöskin
aiheuttaa samanlaisia ongelmia.Siinä on niin
voimakkaat valkaisuaineet että niistä saa jopa
syövän. Ne pitäisi kieltää kokonaan myynnistä.
Joo mul o sama juttu mutta se on normaalia, kavereilla on sitä myös.