Kälviällä velloo nyt keskustelu lasten kodinhoidontuesta. Tuleeko kellään mieleen mistä rahat? Nostetaanko vesimaksuja, veroprosenttia?Vai mistä pihistetään? Vanhustenhoidostako vai mistä? Kyseistä lisästähän pystyy nauttimaan vain hyväpalkkaisten rouvat joiden ei tarvi olla töissä muutoinkaan ja sellaiset jotka työskentelevät kotona eli maanviljelijöiden rouvat! Ovelta ovelle nimien keruu ei kerro totuutta asiasta.
KÄLVIÄN KUNTALISÄ
6
1304
Vastaukset
- nimimerkki
Olen samaa mieltä , kuntalaisethan sen itse joutuvat kustantamaan eikä nimeä annettaessa varmaan tullut mieleen mistä raha otetaan.Lisäksi keräyksen aloittaja antoi virheellistä tietoa asuvansa Peltokorvessa ja olevansa heidän asialla vaikka asuukin ihan keskustassa.Ja vertaus koiraveroon oli kyllä ihan irti asiasta.
- on niin pieni
ettei sillä loppujen lopuksi ole varmaan kenenkään taloutta suuresti liikuttava vaikutus suuntaan eikä toiseen.
Meillä on kolme lasta hoidettu koulun alkamiseen saakka kotona ja ilman mitään tukeja tai muita avustuksia, rikkaita ei todellakaan olla mutta pärjätty ollaan.
Tuohan on oma valinta jäätkö kotiin lapsia hoitamaan, ei sitä rahan vuoksi pidä tehdä :) - parpala
on niin pieni kirjoitti:
ettei sillä loppujen lopuksi ole varmaan kenenkään taloutta suuresti liikuttava vaikutus suuntaan eikä toiseen.
Meillä on kolme lasta hoidettu koulun alkamiseen saakka kotona ja ilman mitään tukeja tai muita avustuksia, rikkaita ei todellakaan olla mutta pärjätty ollaan.
Tuohan on oma valinta jäätkö kotiin lapsia hoitamaan, ei sitä rahan vuoksi pidä tehdä :)se hoitaa joka lapsia tekee
- Mäkelä..--
parpala kirjoitti:
se hoitaa joka lapsia tekee
Onko Parpalalla paljon lapsia???
- Kälviäläinen
Miksi minun pitää viedä lapseni hoitoon ja mennä hoitamaan muualle esim. lapsia.
Koska minun on pakko, 294 e kodinhoitotuki ei riitä perheen elätykseen.. Kuntalisä olisi auttanut minua jäämään kotiin pienen lapsen kanssa edes vähäksi aikaa.. nyt vien hoitoon ja käyn työssä, kuntahan se hoitomaksun enimmäkseen maksaa, minä maksan vain pienen osan siitä.Elikkä kunta häviää minun kanssani.
- mulperi?
Kokkola maksaa kun liitytte Kokkolaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1337280Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142660Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2661278- 1001059
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942171990Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih71945En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137930Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79784Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13763Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18741