Aina pää kipeä ja tukkoinen olo

Lily9

Oireita minulla on ollut varmaan jo vuoden tai kauemmin, mutta vasta nyt olen alkanut miettiä allergian mahdollisuuttakin.

Minulla on siis lähes aina posket kipeät/aran tuntoiset ja päätä särkee tosi usein, yleensä joka päivä. Jompi kumpi sieraimistani on jatkuvasti tukossa (vaihtelee, että kumpi), ja muutenkin pään ja kasvojen alueella on aina tukkoinen olo. Ja väsyttää hirveästi koko ajan. Joskus kirvelee silmiä.

Minulle tulee pää kipeä entistä pahemmaksi kaikista voimakkaista hajuista ja esim. pölystä tai jotenkin tukkoisesta ilmasta sisätiloissa.

Olen miettinyt, että saattaisiko tämä olla jotain allergiaakin tai yliherkkyyttä? Hajuille, jollekin pölylle tms.? Pelkään myös, että vuokratalossamme saattaa olla hometta tai muuta vastaavaa. Joskus on ilmennyt jotain, mutta se jotenkin korjattiin.
Silloin kun olin tosi vanhassa ja melko huonokuntoisessa paikassa töissä puoli vuotta, sairastin yskää ja flunssaa parin viikoin välein. Muutkin olivat aina kipeinä, oli poskiontelontulehdusta jne. Nyt ei mitään flunssia ole, mutta tuollaista jatkuvaa tukkoisuutta ja särkyä.

Kuulostaako tämä mielestänne joltain allergialta tai yliherkkyydeltä?

6

2978

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on oireet

      Olet altistunut varmaankin niille homeille ja siitä on jäänyt sitten tuo sinun vaivasi. Minulla on ollut ihan samat ongelmat meneppä apteekkiin ja osta jotain reseptivapaata antihistamiinia syö sitä vaikka pariviikkoa ja sitten ole ilman jos huomaat siitä olevan apua voit jo päätellä olevasi atoopikko. Se tarvitseeko vaivasi sitten jatkuvaa lääkitystä sinun kannattaa miettiä lääkärin kanssa. Minä olen päässyt vaivastani eroon luonnon omilla aineilla mutta sinulle suosittelan nyt vaikka tätä

      • vaivastasi

        eroon? Homeopatian avullako?


    • girl_25

      Minulla ihan sama vaiva. Oireet olleet jo yli vuoden, välillä poissa mutta ei monta päivää.. Usein päätä särkee ja enemmän vasemmalla puolella, ja vasen sierain tuntuu tukkoiselta harva se päivä. Jompi kumpi sieraimista on joka aamu tukossa. Päässä painaa ja väsyttää aivan kamalasti. Myös silmiä kirvelee ja kutisee.

      Kysymys minulta ois, jos joku tietäis, että voiko allergiasta sitten myös saada flunssan tapaisia oireita, ihan niin että rauhaset turpoaa? on nimittäin nuhan, tukkoisuuden, päänsäryn, ja väsymyksen lisäksi myös välillä kuiva yskä ja silloin kurkku tuntuu aralta ja rauhaset tuntuvat turpoavan.
      En aina usko että kyseessä on tavallinen flunssa..

      • vastauksia

      • tukkoinen

        minulla on ollu jo kohta viikon tukkoinen olo päässä ja alk viikosta pahoinvointia myös päätä särkee lievästi noustessa, myös lievää "masennuksen" tunnetta on ollut


    • yliherkkä

      Mikäli saat päänsärkyä ja huonoa oloa joskus joistakin hajuista/tuoksuista, kärsit todennäköisesti hajuste- ja kemikaaliyliherkkyydestä.

      Yliherkkyys hajustekemikaaleille on yleistymään päin. Keuhkolääkäri Paula Pallasaho on väitöskirjaansa varten tehnyt kyselytutkimuksen helsinkiläisille aikuisille. Heistä 21 % ilmoitti kärsivänsä voimakkaista hajuista (deodorantit, mausteet, painomuste, puhdistusaineet, kukkien tuoksut ym.). Kyseessä on satunnaisotos eli tulos on yleistettävissä aikuisväestöön. (sivulla 40)
      Löytyy täältä:
      Paula Pallasaho: Prevalence and determinants of respiratory symptoms, asthma, chronic bronchitis and allergic sensitization in Helsinki
      A comparison between Finland, Sweden and Estonia
      http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/palla saho/prevalen.pdf

      Hajuste- ja kemikaaliyliherkkyys on siis selvästi lisääntymään päin. Jatkuvasti kuulen itsekin ihmisten sanovan, etteivät hekään kestä joitain voimakkaita tuoksuja. Samaan hengenvetoon ihmiset usein toteavat heti perään, että vaikka heillä ei olekaan tällaista yliherkkyyttä kuin minulla.
      Muistutan silloin heitä, että eihän minullakaan ole tämä hajusteyliherkkyys aina ollut, vaan olen myös joskus voinut käyttää hajusteita ja siten minullakin herkistyminen alkoi, että en ensin kestänyt voimakkaiden haju- ja partavesien hajuja. Siksi suosittelenkin ihmisiä vähentämään hajusteitaan, jotteivät he herkistyisi yhtä pahasti kuin minä ja monet muut.

      Läheskään kaikkien kemikaalien vaikutuksia ihmiseen ei ole edes tutkittu ja vielä vähemmän on tutkittu eri kemikaalien yhteisvaikutuksia.
      Kuinka moni voi varmuudella tietää, ettei oma lapsikin jo kärsi hajuste- ja kemikaaliyliherkkyydestä? Pienet lapsethan eivät tunnetusti osaa ilmaista pahaa oloaan muuta kuin kiukkuamalla.

      Tässä vielä parit lainaukset tutkimuksista, joissa kemikaalien vaaroja ja myrkyllisyyttä käsitellään. Suorat lainaukset ovat poimintoja. Tekstit löytyvät kokonaisuudessaan lainausten perään merkityistä lähteistä.

      "Tutkijoiden varoitukset kemikaalien riskeistä lisääntyvät."

      "Ympäröivässä yhteiskunnassamme on yli 100 000 erilaista kemikaalia. Kemikaalien maailmanlaajuinen tuotanto on kasvanut vuoden 1930 miljoonasta tonnista nykyiseen 400 miljoonaan tonniin. Aineiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ei ole tehtävissä riskinarviointia, sillä yli 80 prosentista käytössä olevista kemikaaleista ei ole riittävästi tietoa."

      "Maailman Luonnonsäätiö on äskettäin osoittanut Euroopassa asuvan kolme sukupolvea ihmisiä, joiden veressä on jopa 70 eri ainetta, joita ei esiinny ympäristössä luonnostaan. Sen toisessa tutkimuksessa vastasyntyneiden lasten napaverestä löydettiin synteettisiä kemikaaleja. Kemikaalit siirtyvät siis äidistä sikiöön raskauden aikana. Moni niistä on hitaasti hajoavia, ja ne varastoituvat siksi kehoomme loppuelämäksi."

      "Usean sairauden lisääntyminen saattaa johtua myös siitä, että monet kemikaalit, joille altistumme sikiöaikana, lapsena ja aikuisena, vaikuttavat hormonijärjestelmäämme ja johtavat ennen pitkää sairastumiseen."

      Lähde: http://www.wwf.fi/ymparisto/vaaralliset_kemikaalit/kemikaalien_haitat/tutkijat_terveysriskeista.html


      "Ranskalainen kuluttajayhdistys UFC tutki 18 erilaista yleisesti käytössä olevaa puhdistusainetta. Tulos on hälyttävä, sillä jopa 12 tutkituista pesuaineesta päästää ilmaan terveydelle haitallisia aineita, jopa niin paljon, että niitä ei saisi käyttää kotitalouksissa."

      "Kyseessä ovat tuoksuaineet kuten terpeeni ja limoneeni. Esimerkiksi limoneeni voi aiheuttaa allergisia reaktioita, kun se hapettuu ilman kanssa ja terpeeni muuntuu, jos se on ilman kanssa tekemisissä useita tunteja. Tällöin siitä tulee formaldehydiä, joka on limakalvoja ärsyttävä ja syöpää aiheuttava aine."

      Lähde:
      http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/326


      "Ilmanraikastajat terveydelle vaarallisia"

      "Ilmanraikastajien kukkaistuoksut ovat harhaanjohtavia. Ne eivät suinkaan puhdista ilmaa vaan ovat kaikkine kemikaalilisineen suorastaan vaarallisia terveydelle.Tämä ilmenee eurooppalaisesta selvityksestä."

      "Tuotteista löydettiin mm. bentseeniä, styreeniä ja formaldehydiä, jotka voivat ärsyttää limakalvoja ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa syöpää."

      Lähde: http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/stt/?ts=0,3:2026:1143:0,4:50:0:0:0;4:49:0:1:2004-12-23,104:49:273278,1:0:0:0:0:0:


      "Kodin kemikaaleilla yhteys lasten astmaan"

      "Tavanomaiset kotitaloustuotteet kuten valkaisuaineet, maton pesuaineet ja maalinpoistoaineet voivat aiheuttaa lapsille astmaa."

      Lähde: http://www.turunsanomat.fi/viimeuutiset/stt/?ts=0,3:2026:1143:0,4:50:0:0:0;4:49:0:1:2004-12-23,104:49:273278,1:0:0:0:0:0:
      (Löytyy sivua selaamalla hieman alempaa kuin tuo selvitys Ilmanraikastajien vaarallisuudesta terveydelle.)

      Eli ei tässä suotta huolissaan olla näistä asioista. Kemikaalit, joihin siis hajusteetkin kuuluvat, ovat tutkitusti vaarallisia terveydellemme. Hajuste- ja kemikaaliyliherkkyys on yleistymään päin jatkuvan kemikaaleille altistumisen seurauksena. Tosiasia on, että kemikaalit ovat meidän kaikkien terveydelle yhtä vaarallisia. Jotkut meistä vain herkistyvät nopeammin.

      Asioille olisi vain alettava tehdä jotain ennen kuin lapsemmekin sairastuvat ja alkavat saada vakavia oireita. Ensimmäinen askel taistelussa kemikaalien vaaroja vastaan olisi saada hajuste- ja kemikaaliyliherkkyydelle diagnoosi myös Suomessa. Tässä voit olla avuksi allekirjoittamalla seuraavan vetoomuksen:

      http://www.adressit.com/sosiaaliturvahajusteyliherkille

      Mikäli et halua nimeäsi julkaistavan netissä, voit vetoomuksen allekirjoittaessasi myös valita, että nimesi ei näy netissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe