Olisin kysynyt onko sillä ponnistusvaiheen asennolla vaikutusta. Mikä olisi hyvä ja ehtiikö siinä niitä vaihtelemaan. Mistä tietää että on se ponnistus alkamassa ja sattuuko se ihan kauheesti.
ponnistus
tulevä äiti
91789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän se maan vetovoima auttaa, esim.jakkaralla synnyttäneet sanovat sen olleen helpompaa.Moni kuitenkin synnyttää puoli-istuvassa asennossa sängyssä ja kyllähän se vauva sieltä ulos pullahtaa aikanaan joko apuvälinein tai ilman. Kokeile tutustumiskäynnilä synnytyssairaalaan eri asentoja, jos sellaiselle olet menossa.
Asennonvaihto on aika hankalaa, muutei kai mahdotonta ponnistusvaiheen aikana. Vauvan päähän on jo tosi alhaalla silloin.Tämä vaihe kestää yleensä vain hetken,ehkä 10 minuuttia.
Niin, ja kivusta...kyllä se sattuu, muuta helpottaa heti kun vauvan pää on ulkona.Tiedät sen alkaneen kun tulee "tarve ponnistaa" , käytännössä tuntuu kuin olis tulossa kauheella paineella iso p...
Ei ponnistus sattunut, vaan tuntui jopa miellyttävältä kaiken sen muun jälkeen. Oli vain niinkuin kova ulostustarve, eli samalta tuntui. Mä olin perinteisessä eli selinmakuulla ja pidin sukanvarsista kiinni ja ooli oikein hyvä. Vaihe oli 20min eli aika nopee eikä mulla ainakaan ollu mitään tarvetta alkaa sitä vaihteleen ja eikä olis oikeen ehtinykään...
Ei ponnistus sattunut, vaan tuntui jopa miellyttävältä kaiken sen muun jälkeen. Oli vain niinkuin kova ulostustarve, eli samalta tuntui. Mä olin perinteisessä eli selinmakuulla ja pidin sukanvarsista kiinni ja ooli oikein hyvä. Vaihe oli 20min eli aika nopee eikä mulla ainakaan ollu mitään tarvetta alkaa sitä vaihteleen ja eikä olis oikeen ehtinykään...
Itselläni ensimmäinen synnytys oli semmoinen,että en tuntenut erityistä ponnistus tarvetta. Asentoja kokeiltiin kyljellä,kontillaan,kyykyssä. Lapsi syntyi sitten kun olin sängyllä.Yli tunti ponnisteltiin Piikin sain loppuvaiheessa,eikä mitään kipuja.Toinen olikin aivan erilainen kokemus.En ehtinyt kun sairaalaan. Niin silloin jouduin sanomaan,että nyt tulee p...(en osannut yhdistää,kun ekassa ei ollut tätä tunnetta) Seisoin sängyn vieressä. Kätilö sanoi,että anna vaan tulla ja samassa oli lapsi ulkona. Ei mitään kipua lievittäviä. En revennyt. Ehkä siksi ei koskenut kauheasti. Tsemppiä sulle:)
Itse en pystynyt koko synnytyksen aikana juuri olemaan sängyssä makuuasennossa, vaan halusin liikkua ja keinutella itseäni. Ja kun ponnistuksen aika tuli niin siirryin jakkaraan, jossa sitten synnytin pojan. Kyllä itselläni ainakin oli niin kokenut henkilökunta, joten he kyllä neuvoja antavat, jos itselle joku on epäselvää.
Minulla ponnistusvaihe oli kaikista tuskallisin, koska minulla ei juuri tullut ponnistuksen tarvetta (luultavasti epiduraali vei sen luonnollisen tarpeen). Lopputulos oli kuitenkin niin ihana, että kyllä siinä kipu unohtui ja repeämät (sain 2-tason repeämät) :).
Älä turhaan jännitä tai pelkää, kaikilla synnytys on niin erilainen. Itse ainakin koin synnytyksen kaikesta kivusta ja repeämistä huolimatta ainutlaatuseksi ja ihanaksi tapahtumaksi. Oikea asenne tulevaan auttaa, palkinto on kuitenkin mitä mahtavin :)
Minulla on vanha selkävamma ja pelkäsin etten voi ponnistaa "perinteisessä" asennossa lasta pihalle, siksi halusin kokeilla jakkaraa.
Kävin synnytyspelkopolilla ja siellä kokeilimme kätilön kanssa mitä on olla jakkaralla. Sen verran oli minulle epämukava paikka että päätin jo siinä kokeilla sitä perinteistä kun sängynkin saa sellaiseen asentoon joka on itselle hyvä.
Itselleni kävi niin että ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia eikä sattunut yhtään. Epiduraali vei kaiken tunnon enkä edes ponnistanut supistusten mukaan vaan silloin ku jaksoin. Jakkaralle en olisi päässyt koska minun ei annettu nousta sängystä.
Suoranaista ponnistamisen tarvetta minulla ei ollut missään vaiheessa, tunsin painetta kun ponnistin ja tunsin vauvan pään liikkuvan alaspäin. Synnytin ihan perinteisessä asennossa ilman kipuja. Välilihaa leikattiin vähäsen (II aste), mikään ei sattunut ennen ku sitten vasta ku epiduraalin ja spinaalin vaikutus loppu. Sitten vedeltiinki panadolia.
Kyllä se siitä kuule :) Elä ole huolissasi.
Mä ponnistin puoli-istuvassa. Ensin niin, että jalkapohjat oli sänkyä vasten, ja sitten niin, että nostin jalat kätilöiden kylkiä vasten. Jälkimmäinen tuntui tehokkaammalta.
Mulla oli ihan sairaan kova ponnistamisen tarve, ja oli aivan ihanaa päästä ponnistamaan, eikä se sattunut ollenkaan. Mulla oli epiduraalipuudutus
minäkään siinä miettimään. Olin siinä synnytyssalin sängyllä ja supistuksia tuli niin tiuhaan, että juuri kun oli tippa kädessä ja lääkäri kutsuttu laittamaa epiduraalia, niin kätilö sanoi, että kerro jos rupeaa ponnistuttamaan, niin hyvä että lauseen loppuun kerkes sanoa, kun tuli mieletön ponnistuksen tarve. Siinä olin sängynpääty nostettuna ylös puoli-istuvassa asennossa ja 9 minuuttia, niin tyttö maailmassa, ilman mitään kivunlievityksiä. Pieni repeämä tuli, mutta erittäin positiivinen kokemus, vaikka olin todella pelännyt synnytystä ja ilmottanut jo esitietokaavakkeessa, että haluan kaikki mahdolliset kivun helpotukset, kun minulla on niin matala kipukynnys. Millon vaan voisin lähteä uudelleen synnyttämään, niin hieno kokemus se oli, vaikka ainahan siihen kipua liittyy ja jokainen kokee sen omalla laillaan.
Sen voin vielä sanoa, että kannattaa sulkea korvat kaikilta kauhujutuilta, ne mulla ainaki aiheutti kauheita ennakkoluuloja ja pelkoa.
Onnea synnytykseen, hienosti se menee, kun luottaa vaan osaavaan henkilökuntaan olit sitten missä asennossa tahansa!!!
Olen siis käynyt harjoittelemassa sitä hommaa nyt viisi kertaa ja joka kerta jotain oppii... Viimeisessä synnytyksessä olin puoli-istuvassa asennossa ja otin itse polvitaipeitten alta kiinni ja vedin jalkoja harallaan itseeni päin. Ja hyvin tuli!