Minua on aina kiehtonut kysymys miten ylioppilaasta tehdään lääkäri? Lukeahan sitä voi ja oppia teoriassa vaikka mitä mutta entäs se käytäntö? Kuinka varmaksi/epävarmaksi kandi tuntee itsensä harjoitustilanteissa? Missä määrin opiskelijatoverit joutuvat "uhreiksi"?
Miten valmistaudutaan esim. ensimmäiseen gynekologiseen tutkimukseen? Entäs jotkut puudutusten laitot? Miten ne opetaan ennenkuin niitä harjotellaan käytännössä? Voiko harjoituspotilaana oleva olla turvallisella mielellä sen suhteen että kandidaatti osaa hommansa? Entäs jos lääkäri on 6 ällän ylioppilas (mikä ei ole lainkaan harvinaista) mutta hänellä on "peukalo keskellä kämmentä"? Tai jos jollain opiskelijalla on aivan liian suuret kourat mutta gynekologinen tutkimus pitää kurssiin kuuluvana suorittaa? Valitaanko tälle "väljä" potilas? Entäs jos kandidaatin sormet ovatkin liian lyhyet eivätkä yllä tarpeeksi syvälle emättimeen?
Entäs lasten tutkiminen ja hoitaminen? Miltä tuntuu kandidaattina tehdä jotain kivuliasta huutavalle ja potkivalle lapselle?
Miten valmistaudutaan esim. ensimmäiseen gynekologiseen tutkimukseen? Entäs jotkut puudutusten laitot? Miten ne opetaan ennenkuin niitä harjotellaan käytännössä? Voiko harjoituspotilaana oleva olla turvallisella mielellä sen suhteen että kandidaatti osaa hommansa? Entäs jos lääkäri on 6 ällän ylioppilas (mikä ei ole lainkaan harvinaista) mutta hänellä on "peukalo keskellä kämmentä"? Tai jos jollain opiskelijalla on aivan liian suuret kourat mutta gynekologinen tutkimus pitää kurssiin kuuluvana suorittaa? Valitaanko tälle "väljä" potilas? Entäs jos kandidaatin sormet ovatkin liian lyhyet eivätkä yllä tarpeeksi syvälle emättimeen?
Entäs lasten tutkiminen ja hoitaminen? Miltä tuntuu kandidaattina tehdä jotain kivuliasta huutavalle ja potkivalle lapselle?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luetaan ja harjoitellaan 2 vuotta ns prekliinistä vaihetta ja tällöin saadaan vähän kokemusta potilaan (kurssikaveri) tutkimisesta esim sydämen kuuntelusta jne. Ei harjoitella gynekologista tutkimusta.
Naistentautien kurssilla on asiat opetettu luennoilla ja kädestä pitäen ns fantomilla. Ryhmäopetuksissa on sitten oikeita potilaita ja yksi kerrallaan toimii "lääkärinä" ja ryhmäopetuksen pitäjä varmistaa löydökset. Yleensä sormien pituus tai paksuus ei ole ongelma. Puudutuksia ja leikkauksia harjoitellaan ensin ompelemalla jotain materiaalia ja sitten possua. Sitten harjoitellaan poistamalla luomia kurssikaverista ja seuraavaksi potilaasta. Eka kerralla potilasta ommeltaessa tietysti vähän jännitti. Vieressä opetuksessa on aina erittäin kokenut lääkäri joten ei ole vaaraa että potilaalle sattuisi mitään vakavampaa.
Lapsipotilaaseen pitää luoda hyvä kontakti leikkimällä ja keskustelemalla sillä itkevän ja huutavan lapsen tutkiminen on vaikeaa. Lapsipotilaan kivuliaita toimenpiteitä valmistellaan ja esim verinäytteet otetaan vasta EMLA-puudutteen laiton jälkeen.