Sinä, jolla on Sepramista kokemusta, niin kerrotko? Lihoitko tai laihduitko, auttoko esim. paniikkihäiriöön, mitä muita sivuvaikutuksia oli? Oliko seksin kanssa ongelmia? ja jos on ollut yleensäkin alkuun sivuvaikutuksia, niin helpottiko ne ajan oloon.
Sepram
Pullukka
91232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
4 vkoa 40mg sepramia takana, eli yksi pilleri päivässä. oireet: pientä hikoilun lisääntymistä ja aamuisin tulee heräiltyä vitosen aikaan, kun normaalisti nukuin pallo sumeena kellon soittoon asti. tiedä sitten johtuuko sepramista.. muita oireita tms sivuvaikutuksia ei ole ollut. luulisin että on myös auttanut paniikkiin, mutta näin lyhyen käytön jälkeen en vielä lähde naama vakavana väittämään, että auttais.. kuukauden parin päästä voi kai sitten sanoo onko auttanut.
en ole lihonut enkä laihtunut ja olen käyttänyt sepramia 20mg 2 tablettia päivässä puolitoista kuukautta. seksihalut on vienyt KOKONAAN. ja se todella vituttaa. eli toisin sanoen elän nykyään sillä fiiliksellä kun ei tietäisi koko seksin olemassaolosta, kun ei tee mieli tippaakaan. ja orgasmivaikeuksia on myös aiheuttanut. muita haittoja ei oikeastaan, tuo käsien hikoilu kylläkin alussa mutta menee ohitse. se on vähän näissä lääkkeissä sellaista arpapeliä; kaikissa lääkkeissä on yleensä jokin huomattava sivuvaikutus ja sitten pitäisi päättää minkä niistä haitoista mieluiten ottaa. toinen vie seksihalut ja joku muu laittaa mahan sekaisin. mutta ainahan voi vaihtaa lääkettä mutta sekin on varmasti rasittavaa kun täytyy jatkuvast jännittää ja kestää sivuvaikutuksia. ja voihan olla että ne sivuvaikutukset helpottavatkin ajan myötä. srpram on tähän mennessä toiminut ihan mukavasti. minulle määrättiin ahdistunaisuushäiriöön johon liittyi paniikkikohtauksia. mieliala on noussut mukavasti ja lisäksi sain rauhottavia jotka sitten helpottavat vielä enemmän esimerkiksi ulkona liikkumista. mutta tsemppiä sulle, eiköhän se ihan tehokas lääke ole ja vaikka muilla on sivuvaikutuksia se ei tarkoita että ne tulevat kaikki myös sinulle! hyvää kesää!!
Minulla hyviä kokemuksia Sepramista,olen syönyt 20mg päivässä moonta vuotta tosin nyt olen joutunut lisäämään 30 mg:aan,vaikean elämän tilanteen takia.Aluksi oli etten saanut orgasmia,se meni kyllä ohi ajan kanssa.
hei.olen itse syönyt sepramia monta vuotta.on ollut erittäin hyvä lääke minulle.painoa ei ole lisännyt.mutta seksihalut katosi vähäksi aikaa,tosin se asia korjaantui aika pian.olin kolme kuukautta tosi masentunut,jonka jälkeen aloitettiin sepram,vaikutus alkoi noin parin viikon päästä.enää ei ole oireita yhtään.olen erittäin hyvin voiva.suosittelen kokeilemaan.minulle se on tuonut suuren avun.
kiitos kaikille tähän astisille kirjoittajille, lisääkin saaa tulla.
Heippa, olen syönyt Cipralexia noin 2 vuotta ja aion vaihtaa nyt Sepramiin. Ei kai tästä tule lisää kiloja, sain Cipralexista niitä jo 15 kg. Lisää en kaipaa. Sepram on niin paljon halvempi, että ajattelin kokeilla, sopiiko. Onko kukaan vaihtanut näinpäin ja kuinka on sujunut?????????
Lihoin Cipralexista 6 kg, mutta Sepram ei lihota.
Syönyt jo pari vuotta ja painan 47 kg, pituus 161.
sepram on hyvä lääke panikkihäiriöön. itse syön päivittäin.
Olen syönyt sepramia n.puoli vuotta.Sain viime syksynä hyperventilaation. Se vasta oli kauheeta.Paniikkihäiriöistä oon kärsinyt jo monta vuotta.Oli pakko alottaa lääkitys.On ne auttanu mua ainakin.Myös masennukseen ne on auttanut.Tosin krapulassa meinaa paniikit iskee jos ei ota tasottavaa.Sillon se siirtyy tuonemmaksi.Onhan tää paskamaista kun on tällänen paniikkipotilas mut ei voi mitään.Kai tän kans pitää koko elämä kitkutella.