Monet kerrat on täältä saanu lueskella siitä, miten immeiset miettii, että onko ne molemminpuoliset tunteet totta, vai luoko ihastuksen hurma kuvitelmia. Tätä samaista ongelmaa olen itsekin tässä pohtinyt jo useamman vuoden ajan. Nyt ajattelin jakaa täällä kokemuksia - en kuitenkaan ole kellekään tästä koskaan suoraan pystynyt puhumaan.
Hyvin tarkalleen pari vuotta sitten tapasin tämän mahtavan naisen työn merkeissä. Tiesin oikeastaan jo heti ensitapaamisen jälkeen, että tähän ihmiseen haluan tutustua paremmin ja tiesin myös, että meillä synkkaisi erittäin hyvin. Aloitin siis aivan tietoisen tutustumisprosessin, olihan päättänyt, että meistä vähintään kaverit tulee. Siinä sitten tutustuttiin ja ihastus senkun vain syveni syvenemistään. Ja olin oikeassa - meillä synkkasi/synkkaa aivan äärimmäisen hyvin. Harvoin tapaa yhtä samanlaista ihmistä kun itse on.
Kun sitten sain merkkejä siitä, että tämä vastapuoli saattaisi olla kiinnostunut minusta muussakin mielessä kuin vain pelkkänä kaverina, alko tilanteet ruokkia itseään ja huomasin pian olevani korviani myöten hullaantunut. Tunnetaan niin hyvin, että voisin sitä jo jonkilaiseksi rakkaudeksikin nimittää.
Kuitenkaan tämän kahden vuoden aikana kumpikaan meistä ei ole ääneen suoraan sanonut mitään kaveruudesta poikkeavaan viittaavaa. Molemmat ollaan eletty ns. "heteroelämää" kaikkien muiden silmissä. Hän on ainoa, joka voi aavistaa minusta, että olen kiinnostunut samasta sukupuolesta. Kerran olimme iltaa viettämässä ja hän sitten oli ihan kiitettävässä sievässä siinä. Baarissa hän kyyhötti kainalossani ja heitti muille vitsiä siitä, että olemme naimisissa. Kun muut eivät kiinnittäneet meihin huomiota hän yhtäkkiä sanoi minulle, että on lesbo ja että hän on rakastunut minuun. Itse olin selvinpäin ja en osannut siinä tilanteessa muuta kun vain haukkoa henkeä ja sanoinkohan, että "niinkö?". Sen illan jälkeen oltiin kuitenkin aivan kuin ennenkin, pelattiin sitä meidän peliä, jossa kumpikaan ei varmaan tiennyt sääntöjä. En ole varma muistiko hän tätä sanomaansa seuraavana päivänä - sen verran humalassa kuitenkin oli. En vieläkään tiedä, että kuinka tosissaan hän oli. Vai oliko tosissaan kenties ollenkaan.
Senkin jälkeen nämä alkoholin värittämät yhteiset illanvietot ovat olleet sellasia, joista on voinut jonkinlaista merkkiä oikeasta kiinnostuksesta saada. Kerrankin maattiin seuraavana aamuna krapulassa sängyssä, kun hän sitten yhtäkkiä otti minua kädestä kiinni. Oltiin siinä vaan lähekkäin sanomatta mitään. En kuitenkaan koskaan toimisi näin tavallisten kavereideni kanssa - ei meillä ole tapana käsi kädessä maata.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen nähnyt häntä vähemmän olosuhteista johtuen. Olemme kuitenkin olleet tiiviisti yhteydessä. Nyt sitten vietin hänen kanssaan taas enemmän aikaa pitkään aikaan ja aloin taas miettiä tätä meidän tilannetta. Luulin jo, että olin päässyt hänestä yli. Mutta enpä ollutkaan... Mikään muu asia ei ole tänäänkään pyörinyt päässä.
Tämä nyt oli hirveän lyhyt ja niukka kertomus meistä, mutta kuitenkin kysyisin, että onko tässä teidän mielestänne jotakin "sellaista", kaveruutta syvempää. Jos joku ulkopuolinen osaisi nähdä tätä asiaa vähän objektiivisemmin. Pelkään vain, että hullaannus ja ihastus saa minut kuvittelemaan. Olen jo monet kerrat vannonut itselleni, että kerron tunteistani ja kaikesta hänelle, mutta en vain ole uskaltanut luottaa tilanteeseen. Jos hänellä vain on tällainen tapa toimia... Pelkään, että pilaan samalla siinä äärimmäisen mahtavan ystävyyden ja toveruuden.
Ääh, en nyt tiedä miten sekavalta tämä kuullostaa, mutta pakko oli saada ajatuksia purkaa.. :/
Hyvin tarkalleen pari vuotta sitten tapasin tämän mahtavan naisen työn merkeissä. Tiesin oikeastaan jo heti ensitapaamisen jälkeen, että tähän ihmiseen haluan tutustua paremmin ja tiesin myös, että meillä synkkaisi erittäin hyvin. Aloitin siis aivan tietoisen tutustumisprosessin, olihan päättänyt, että meistä vähintään kaverit tulee. Siinä sitten tutustuttiin ja ihastus senkun vain syveni syvenemistään. Ja olin oikeassa - meillä synkkasi/synkkaa aivan äärimmäisen hyvin. Harvoin tapaa yhtä samanlaista ihmistä kun itse on.
Kun sitten sain merkkejä siitä, että tämä vastapuoli saattaisi olla kiinnostunut minusta muussakin mielessä kuin vain pelkkänä kaverina, alko tilanteet ruokkia itseään ja huomasin pian olevani korviani myöten hullaantunut. Tunnetaan niin hyvin, että voisin sitä jo jonkilaiseksi rakkaudeksikin nimittää.
Kuitenkaan tämän kahden vuoden aikana kumpikaan meistä ei ole ääneen suoraan sanonut mitään kaveruudesta poikkeavaan viittaavaa. Molemmat ollaan eletty ns. "heteroelämää" kaikkien muiden silmissä. Hän on ainoa, joka voi aavistaa minusta, että olen kiinnostunut samasta sukupuolesta. Kerran olimme iltaa viettämässä ja hän sitten oli ihan kiitettävässä sievässä siinä. Baarissa hän kyyhötti kainalossani ja heitti muille vitsiä siitä, että olemme naimisissa. Kun muut eivät kiinnittäneet meihin huomiota hän yhtäkkiä sanoi minulle, että on lesbo ja että hän on rakastunut minuun. Itse olin selvinpäin ja en osannut siinä tilanteessa muuta kun vain haukkoa henkeä ja sanoinkohan, että "niinkö?". Sen illan jälkeen oltiin kuitenkin aivan kuin ennenkin, pelattiin sitä meidän peliä, jossa kumpikaan ei varmaan tiennyt sääntöjä. En ole varma muistiko hän tätä sanomaansa seuraavana päivänä - sen verran humalassa kuitenkin oli. En vieläkään tiedä, että kuinka tosissaan hän oli. Vai oliko tosissaan kenties ollenkaan.
Senkin jälkeen nämä alkoholin värittämät yhteiset illanvietot ovat olleet sellasia, joista on voinut jonkinlaista merkkiä oikeasta kiinnostuksesta saada. Kerrankin maattiin seuraavana aamuna krapulassa sängyssä, kun hän sitten yhtäkkiä otti minua kädestä kiinni. Oltiin siinä vaan lähekkäin sanomatta mitään. En kuitenkaan koskaan toimisi näin tavallisten kavereideni kanssa - ei meillä ole tapana käsi kädessä maata.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen nähnyt häntä vähemmän olosuhteista johtuen. Olemme kuitenkin olleet tiiviisti yhteydessä. Nyt sitten vietin hänen kanssaan taas enemmän aikaa pitkään aikaan ja aloin taas miettiä tätä meidän tilannetta. Luulin jo, että olin päässyt hänestä yli. Mutta enpä ollutkaan... Mikään muu asia ei ole tänäänkään pyörinyt päässä.
Tämä nyt oli hirveän lyhyt ja niukka kertomus meistä, mutta kuitenkin kysyisin, että onko tässä teidän mielestänne jotakin "sellaista", kaveruutta syvempää. Jos joku ulkopuolinen osaisi nähdä tätä asiaa vähän objektiivisemmin. Pelkään vain, että hullaannus ja ihastus saa minut kuvittelemaan. Olen jo monet kerrat vannonut itselleni, että kerron tunteistani ja kaikesta hänelle, mutta en vain ole uskaltanut luottaa tilanteeseen. Jos hänellä vain on tällainen tapa toimia... Pelkään, että pilaan samalla siinä äärimmäisen mahtavan ystävyyden ja toveruuden.
Ääh, en nyt tiedä miten sekavalta tämä kuullostaa, mutta pakko oli saada ajatuksia purkaa.. :/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ilmeisesti nyt sun atrvii ottaa teidän onni omiin käsiisi ja ilmoittaa suoraan että sulla on ollut ikävä häntä ja haluaisit nähdä enemmän ja muutenkin ihan selkeesti osittaa kiinnostuksesi.
Nythän sä et voi kuin menettää päivä teidän yhdessäolosta, en usko että tämä henkilö sinua hylkää kaverinakaan jos ei tunne samoin kuin sinä.
Minusta kyllä tuntuu että hän ilahtuu kovastikkin kun saatte suhteenne uudelle tasolle.
Joten, arkailu pois, 20 vuoden päästä se ei tunnu enään niin pahalle haaskaukselle että odotitte 2 vuotta tekemättä mitään, mutta sitä ennen,,,
Joten kello käy, teitä harmittaa paljon vähemmän kun alatte toimimaan ettekä koita puoliolla jotain.
Hyvää ja rakkaudentäyteistä kesää
Osaan kuvitella tilanteesi, vaikken sitä sen kummemmin tunne. Pieniä vihjeitä on lukemattomia, mutta niille jokaiselle löytyy aina jokin toinen selitys, eikö niin? Et halua uskoa, että se on totta. Tai oikeastaan et uskalla, koska jos se olisikin vain harhaa... Tai en tiedä sinusta, mutta sellaista olen itse kokenut. Kun mitään ei varsinaisesti tapahdu, ei voi muuta kuin haaveilla (vastentahtoisesti tai niin itselleen uskotellen :)). Ja sitten oletkin jo niin syvällä, ettei mitään totta erota enää mistään kuvitelmasta.
Noista kertomistasi asioista päättelisin, että joo, on enemmän kuin ystävyyttä. Ja ehkä jopa karsit siitä joitain merkkejä pois? Sellaisia, jotka olet vakuutellut itsellesi yhdentekeviksi. Mutta minä en nykyisin tiedä oikein mistään mitään. Tutulta kuulostaa joka tapauksessa. Toivottavasti asiat selviävät.
hänelle?
Kiitos tähänastisista vastauksista! :)
"Pieniä vihjeitä on lukemattomia, mutta niille jokaiselle löytyy aina jokin toinen selitys, eikö niin?"
Kyllä tosiaan löytyy aina jokin selitys, kun ei uskalla uskoa.. Esimerkiksi se, että hän tulee usein todella "lähelle" kun juttelemme aivan normaaleja asioita. Suorastaan kiinni. Tämä nyt saattaa kuulostaa todella naiiville, mutta kai tuollaisetkin pikkuasiat jotain merkkaa.. :/ Olen joskus lukenut jostain näitä tutkimuksia siitä, millä etäisyydellä ihmiset ovat toisistaan riippuen heidän suhteensa tasosta. Aivan tuntemattomilla väliin jää parikin metriä ja se lähenee siitä sitten ihmissuhteen syventyessä. Tämän olen selittänyt sillä, että hän vain sattuu olemaan sellainen ihminen, joka ei pelkää läheisyyttä jne... Mutta kuitenkin kelloja on soittanut se seikka, että en tosiaankaan ole edes parhaan ystäväni kanssa niin kirjaimellisesti "läheisissä väleissä".
"Ja ehkä jopa karsit siitä joitain merkkejä pois?"
Kyllä sekin on totta. Oikeastaan karsin kaikki ne merkit pois, jotka ovat tapahtuneet meidän ollessa selvinpäin (ehkä juuri ne merkittävimmät). Juuri tuo aiemmin kertomani juttu ja monia muita. Mutta siltikään ei vain uskalla uskoa. :/ Juuri se, niin kuin tdark sanoit, että kun on niin syvällä jo siinä hommassa, niin ei sitten enää tiedä mikä on todellista ja mikä ei.
On toki myös niitä merkkejä, jotka ovat saaneet minut uskomaan, että hän ei välitä pätkän vertaa. Mutta nekin varmaan ovat tunteen mukana kaksinkertaistuneet ja paisuneet.
"lupaathan kertoa hänelle?
Voikun voisinkin luvata.. :/ Kyllä kuitenkin niin kovasti haluaisin. Ja ennen kaikkea näiden täältä saatujen kommenttien jälkeen. Asumme nykyään eri paikkakunnilla ja tässä vähän suunnitelin, että kutsuisin hänet tänne ja yrittäisin rohkaista mieleni. Pelkään vaan niin tajuttoman paljon, että en tiedä mitä tehdä. En tiedä onko se, että olemme jo ennestään niin läheisiä hyvä vai huono asia.
Tuohon ensimmäisen vastaajaan viitaten olisi kyllä jo korkea aika kertoa. Ja eihän sitä kyllä koskaan tiedä mitä sitä sitten tapahtuisi. Voih, rakkaudentäyteinen kesä.. :/
Tuota sinun tarinaasi lukiessa,kyllä tuli sellanen fiilis heti,että jotain muuta on ilmassa kuin pelkkää kaveruutta.Se kertoo minusta eniten,että hän tulee sinua lähelle,rikkoo ns.turvavälin.Harvassa kuitenkin on sellaset ihmiset,vaikka miten läheisiä ystäviä oisivatkin,tulevat jatkuvasti lähelle kyhnäämään.Ei myöskään kavereita pidetä kädestä kiinni krapulassa sängyssä maatessa,silloin voivotellaan pahaa oloa,mietitään illan tapahtumia...hmm.Jospa nyt vaan rohkeasti otat asian esille,tee se vaikka jollain pienellä asialla.Anna pieni suukko poskelle,viivytellen,kun seuraavan kerran näette.Jos hän säikähtää,voit sen perustella kaveripohjalta "kun on niiin ihana nähdä pitkästä aikaa".Mutta jos ei hätkähdä ja selvästi siitä pitää ja tunnelma on sähköä täynnä,niin oi joi,anna mennä.Oikea ystävyys kestää,jos teistä ei paria muodostu.Hyvää kesää sulle ja kerrohan kuinka on sujunut.Naiset on ihania,tulet sen huomaamaan..
No joo kerron omakohtasen kokemuksen... Ollaan oltu kaverin kaa kavereita joku 4 vuotta, mutta nyt lähiaikoina on meidän "kaveruus" syventynyt... Kaikki alkoi siitä kun pienessä humalassa menin sanomaan kaverille, että tykkään siitä enemmän ku kaverista yleensä... Siitä meni hetki ja kun oltiin molemmat humalassa jotenkin ajauduttiin samaan sänkyyn eikä pelkkinä kavereina... Siitä lähtien joka kerta ku ollaan oltu kupilla ollaan seuraavana aamuna herätty samasta sängystä... Molemmat sanoo rakastavansa toisiaan ihan yli kaiken, mutta kuitenkaan ei koskaan voitais olla muuta ku "kavereita"... Toivottavasti toi mun kokeus anto sulle edes jonkun verran toivoo...
Oiken hyvää kesää...
Kiitos rohkaisevista kommenteistanne :) Nyt tuntuu siltä, että saattaisinpa vaikka jonkun ratkaisevan siirron tehdäkin heti ensimmäisellä sopivalla hetkellä. En juuri nyt tiedä milloin seuraavan kerran näämme, mutta varmaan tässä viimeistään kuukauden sisään. Oih, palan nyt intoa kertoa tilanteen hänelle. Olen odottanut jo riittävän kauan - meni sitten pieleen tahi odotti sitten se rakkauden täyteinen kesä. :) Ja tuskin tässä maailmassa liikaa rakkautta on, miksi sitä ei siis kertoa. :)
Mukavaa kesää kaikille!