E-EPA

Kysyvä ei tieltä eksy

Olen ollut viime aikoina väsynyt ja vetämätön, mm. työuupumuksenkin vuoksi, minkä takia olenkin nyt sairaslomalla. Ostin ystävän suosittelemana luontaistuotekaupasta E-EPA -kapseleita, 650mg.

Voisitteko kertoa omia kokemuksianne tuotteesta? Eli mitä hyötyjä näistä on ollut, ja mielellään sekin jos joku ei ole kokenut saaneensa mitään hyötyä. Onko ollut eroa sillä, ottaako 1 vai 2 tablettia päivässä? Tuoteselosteessa kyllä kerrotaan, mihin aine vaikuttaa, mutta kaipaan käytännön kertomuksia. Olen melkoinen noviisi näissä vitamiini- ym. asioissa.

28

9742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyytyväinen käyttäjä

      Kärsin ahdistuneisuudesta ja peloista (aiheellisista), myös univaikeuksista. Mieliala muuttui rauhalliseksi ja tyyneksi, minulle tuli sellainen asenne, että tapahtukoon mitä vain, eipä sille mitään voi.
      Yöuni muuttui rauhalliseksi, mutta en voi sanoa piristyneeni, olin vain korostuneen rauhallinen, kaikki hötkyily jäi pois.
      Vahvuus oli 500mg, otin yhden päivässä. Vaikutus alkoi useiden viikkojen jälkeen.

      Minulla ilmeni eräs sairaus ja lääkäri kielsi epan käytön, siksi kunnes sairauteni saadaan tasapainoon. Kun luontaistuotteita ei ole tutkittu niinkuin lääkkeitä.
      Nyt kamppailen ahdistuksen, pelkojen ja univaikeuksien kanssa, pahimpina hetkinä rauhoittaviin turvautuen. Enimmäkseen kuitenkin ilman ja elämä ei maita.
      Aionkin ottaa seuraavalla kontrollikäynnillä epan puheeksi.

      Kohdallani vaikutus oli niin selvä, ettei tämä kertakaikkiaan voi mennä uskon piikkiin.
      Myös läheisessäni epan käyttäjässä olen huomannut myönteisen vaikutuksen.

      • Amalia

        Olen syönyt E-Epaa viime syksystä reumakipuihin ja lonkkakuluman aiheuttamiin särkyihin ja liikuntavaikeuteen.

        Huomasin myönteisen vaikutuksen vasta kun olin syönyt paketillisen ja toinen menossa. Kivut ovat vähentynenet, liikkuvuus parantunut ja enkä ole vähään aikaan liikannut. Syön toki myös Mobicia ja Panacodiakin.

        Nyt kun jälkeenpäin ajattelen , niin tulin samaan tulokseen kuin edellä kirjoittanut. Huomasin, että enpä hötkyile turhia ja voin tyynesti suhtautua vaikeimpiinkin vastoinkäymisiin. Ärsytyskynnys on noussut. Työssä olen huomannut sen, että aiemmin inhottavina pitämäni asiat eivät ole inhottavia. Tartun aamulla vaikeimpiin asioihin ensin ja teen ne alta pois. Kotona olen suurpiirteisempi, enkä pingota esim. siivouksen kanssa kuten ennen.
        Myös puolisossa ärsyttävät piirteet eivät ärsytä, ne vain huvittavat.

        Olen ottanut 2 päivässä. Kävin eilen labrassa, jossa otettiin nippu rutiinikokeita. Saan tulokset viikon päästä ja sitten menen työterveyslääkärille. On mielenkiintoista nähdä labra-arvot.

        Mutta, kaikesta huolimatta, en uskalla väittää että E-Epan ansiota. Vai olisikop ?

      • Kysyvä ei tieltä eksy
        Amalia kirjoitti:

        Aika rohkaisevia kommentteja. Tietysti noihin tuloksiin voi olla monia muitakin syitä, esim. mielialan nousuun vaikuttanut varmaan sekin, että kivut ja säryt ovat helpottaneet. Mutta summa summarum, ainakin te kaksi olette kokeneet saaneenne jotain apua. Tietysti vaatii kärsivällisyyttä syödä niitä ensin suunnilleen koko paketillinen (tarkoititko 2. vastaaja, että söit sellaisen 120 kapselin paketin 2 kpl päivässä?), ennen kuin jotain tulosta sopii odottaa. Yleensä lopetan vitamiinien ym. käytön ilmeisesti liian pikaisesti, koska on tuntunut turhauttavalta popsia nappeja, joista ei ole tuntunut tulevan kohtuullisen nopeasti tuloksia.

        Perheenjäsenelläni on myös reumaa. Oletko kuullut että E-EPAa olisi käytetty yleisemminkin reumavaivojen hoitoon?

      • Nimetön
        Kysyvä ei tieltä eksy kirjoitti:

        Bioteekin E-Epa 650 mg riittää YKSI päivässä. Olen jo syönyt yli vuoden ja vaikutus on ilmeinen. Syön kovia rasvojakin ja kolestroliarvoni ovat hienot, samoin veren sokeri eikä väsytä nuo viihdevuodet niin kovasti (syön mietoa estrogeeniakin ja femisoijaa). Olen 49 v. mummeli

      • Amalia
        Amalia kirjoitti:

        Olen syönyt E-Epaa viime syksystä reumakipuihin ja lonkkakuluman aiheuttamiin särkyihin ja liikuntavaikeuteen.

        Huomasin myönteisen vaikutuksen vasta kun olin syönyt paketillisen ja toinen menossa. Kivut ovat vähentynenet, liikkuvuus parantunut ja enkä ole vähään aikaan liikannut. Syön toki myös Mobicia ja Panacodiakin.

        Nyt kun jälkeenpäin ajattelen , niin tulin samaan tulokseen kuin edellä kirjoittanut. Huomasin, että enpä hötkyile turhia ja voin tyynesti suhtautua vaikeimpiinkin vastoinkäymisiin. Ärsytyskynnys on noussut. Työssä olen huomannut sen, että aiemmin inhottavina pitämäni asiat eivät ole inhottavia. Tartun aamulla vaikeimpiin asioihin ensin ja teen ne alta pois. Kotona olen suurpiirteisempi, enkä pingota esim. siivouksen kanssa kuten ennen.
        Myös puolisossa ärsyttävät piirteet eivät ärsytä, ne vain huvittavat.

        Olen ottanut 2 päivässä. Kävin eilen labrassa, jossa otettiin nippu rutiinikokeita. Saan tulokset viikon päästä ja sitten menen työterveyslääkärille. On mielenkiintoista nähdä labra-arvot.

        Mutta, kaikesta huolimatta, en uskalla väittää että E-Epan ansiota. Vai olisikop ?

        Sitä juuri tarkoitin, että vasta toista pakkaa syödessä eli neljännellä kuulla alkoi vaikuttamaan. Olen syönyt ihan "omalla luvalla". Yksi aamulla töihin lähtiessä ja toinen päivällisen yhteydessä. Lääkärille en ole uskaltanut mainita, koska hehän ovat lääketehtaiden ostamia ja oikea lääke on kallis reseptilääke heidän mielestään.

        Sain kuulla reumaillassa muilta käyttäjiltä tästä ja hekin kertoivat että on auttanut.

        Minullakin on taipumusta siihen, että lopetan liian aikaisin. Nyt olin sisukas ja otin säntillisesti epat.

        Vuosien tulehduskipulääkkeiden popsimisesta on tullut mahavaivoja, joten en syö ohjeen mukaan kipulääkkeitä. Käyn työssä ja päivisin yritän pärjätä ilman. Yöksi nappaan 2 panacodia. Siitä vain tulee pää kipeäksi, ts. aamulla on särkylääkepäänsärky.
        Lonkkakuluma on vielä siedettävä kipuineen, mutta muutaman vuoden sisällä voi olla proteesileikkaus edessä.

        Olen kuullut että reumasärkyihin auttaisi hainrustotapletit, niissä on samantyyppistä ainetta kuin Arthrylissä.

        Mutta kuten sanoin, en uskalla väittää että just epa on auttanut, mutta en löydä muuta selitystä.
        Ja kipujen mentyä on henkinen puolikin parantunut, siis olen levollisempi enkä hötkyile.
        Myö levottomat jalat oireyhtymä ei vaivaa yhtäpaljon kuten ennen.

    • telinevoimistelija poika

      syön e-epaa3kpl vrk ja se on vaikuttanut mielialaa piristävästi ja ihon kuntoon parantavasti,sen lisäksi käytän monivitamiini tabletteja sekä c-vitaa1000mg vrk ja ubikinonia 350mg vrk sekä e-vitamiinia 800mg vrk.

      • Eukko 39v

        Itse en syö mitään lisäravinteita (synteettisiäkin kaikki ovat) ja mieleni on ihan hyvä ja hiukset ja iho ja ja ja

    • mallut

      Mä söin ennen b-vitamiinia, kuukautisi aikaisiin tosi rankkoihin mielialan laskuihin, se ei siis auttanut että huh huh.. Lääkärin kanssa sitten juttelin ja se määräs mulle kax E-EPA päivässä. Meni jonkin aikaa ja olin aika epäilevällä kannalla. Tänä päivänä voin sanoa, että auttanut hyvin! Lääkärille kiitos! Ja teille menstyksellistä kesää! Terveydeksi!

    • ei tyytyväinen

      Olen kärsinyt jo vuosia ns. kaamosmasennuksesta ja käyttänyt siihen yleensä muutaman kuukauden vuodessa mietoja masennuslääkkeitä. Tänä vuonna kokeilin e-epaa 1g:n annoksella neljän kuukauden ajan. Tuotteesta ei ollut mitään apua mielialapuolella ja kalliskin on kuin mikä.
      Omakohtaisesti en suosittele kenellekään.
      Ps. suurin osa näistä e-epan kehumiskirjoituksista on erään kalaöljyvalmistajan omia mainoskirjeitä, joten suhtautukaa niihin suurella varauksella.
      Aurinkoista kesää!

      • Amalia

        Olen tavallainen työssäkäyvä akka ja kaikenlisäksi sairastan selkäreumaa, keuhko- ja ihosarkoidoosia, lonkkakuluma odottaa proteesileikkausta ja vielä neljä eri ihosairautta. Viides ihotauti on sitten moni-ilmeinen valoherkkyysihottauma, joka on erittäin pirullinen vaiva. Sitä ei edes pahimmalle viholliselle toivo. Aatelkaapa, iho ei kestä aurinkoa eikä kirkkaita loistevaloja. Kesä sisällä, ei aurinkoisille rannoille, ei hohtaville hiihtoladuille. Työssä työhuoneeseeni on laitettu tavallinen hehkulamppu,kaihtimet kiinni.

        Lääkkeisiin olen elämän aikana mennyt pitkä penni ja koko ajan menee. Olen kokeillut epätoivoissani useita luonnonlääkkeitä. Syön terveellisesti ja liikun voinnin mukaan. Keskussairaalatutkimuksissa todettiin vielä se, että kaikki ravinteet eivät imeydy. Esim. rauta ei imeydy .

        Minulla ei ole mitään yhteyksiä kalaöljyvalmistajiin eikä tarvetta kehua. Kerroin vain oman kokemuksen, koska sitä kysyttiin. Jokainen tekee omat johtopäätökset ja kokeilee omalla vastuulla.

      • auttaaaa

        Itse sairastan selkärankareumaa,astmaa,allergiaa.

        Sen jälkeen kun aloin käyttämään Epaa ,vitamiineja,Lyprinol-vihersimpukkauutetta olen jättänyt ihan kaikki lääkkeet.Astmalääkkeitäkin käytin 7 vuotta.Lisäksi kun on molemminpuolinen s--i-niveltulehdus olen syönyt Kaikenmaailman VIOXXeista panacodiin.Eli kokemusta lääkkeistä on pitkältä ajalta.

        Tällä hetkellä olen käyttänyt 4 vuotta säännöllisesti näitä EPA,vitamiini,hivenaine,vihers.ja kipuja ei enää ole.Mieliala on paljon parempi.En ole väsynyt enää.
        Mutta kaikkien pitäisi muistaa että niitä ptää ottaa säännöllisesti eivätkä ne ihan heti tehoa.Eli itselläni otti muutaman vuoden kun tuloksia alkoi tulla ja huomasin että enpä tuota lääkettäkään enää tarvitse.Kaikista lääkkeistä viimeisimpänä lopetin astmalääkkeet ja puhaltelen paljon paremmin kuin 7 vuoteen ikinä.
        Sanotaanhan että solut uudistuvat 7 vuodessa.Ehkäpä näin juuri on.En voi muuta sanoa kuin minulla tämä toimi ja toivon että muutkin saavat apua.

      • varoa kannattaa
        auttaaaa kirjoitti:

        Muistathan syödä myös kunnon ruokaa ja välttää synteettisiä vitamiineja.

        Hei vaan. Tämä juuri mietityttää, että jos tuotetta on syötävä kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin tuloksia on odotettavissa, niin miten voidaan todistaa, että voinnin koheneminen johtuu juuri ko. valmisteen käytöstä eikä muista asioista, esim. elämäntilanteen muutoksista.

        No, olen nyt syönyt tätä 650mg:sta E-EPAa pari kuukautta, ja ainakaan vointini ei ole huonontunut. Mieliala on ihan ok tällä hetkellä, eli siis parannusta entiseen on havaittavissa. Itselläni siis ei mitään pitkäaikaissairautta (vielä) olekaan.

        Uskaltaisikohan tuota E-EPAa antaa kala-allergiselle reumaatikolle? Onko ylipäätään kellään kala-allergisella kokemuksia ko. tuotteesta?

      • ensin testi

        Kalalle allerginen tuttavana syö E-EPAa ongelmitta. Hänen mukaansa se sopii allergisille, koska öljyssä ei ole mukana allergiaa aiheuttavia valkuaisaineita. Kaupassa tuttavaani oli kumminkin kehotettu ensin testaamaan tuotteen sopivuus puhkaisemalla kapseliin reikä ja puristamaan siitä pisara öljyä kielelle. Kun mitään ei tapahtunut vuorokauteen, hän alkoi popsia kapseleita.

    • mummuliini

      Edellisiin vielä haluan lisätä, että minulta hävisivät inhottavat sydämem rytmihäiriöt kalaöljyn myötä. Tällä hetkellä käytän E-Epaa.

    • -´´

      Kokemuksia on e-epasta ja pirkka kalaöljystä. E-epa on parempaa iholle mutta pirkka kalaöljy saattaa olla parempaa siinä mielessä muuten että siinä on dha-happoa jota ei E-Epassa ole. Molemmat piristää mieltä. Vaikea sanoa kumpi enemmän. Älykkyyskin on kasvanut kun olen kalaöljyjä syönyt.

      • kommenttia..

        Useimpien ihmisten elimistö osaa valmistaa EPA:sta DHA:ta.

        Jos käyttää valmistetta jossa on molempia, pitäisi EPA:DHA suhde olla noin 4:1 jos haluaa tehokkainta jeesiä masennukseen.

      • Kysyvä ei tieltä eksy

        Nyt pakko kysyä vielä, että minkälaisia ihoa parantavia muutoksia on ollut havaittavissa? Onko iho ollut alun alkaen "huono", ja siitä kohentunut E-EPAn käytön myötä, vai minkä tyyppisestä muutoksesta on kyse?

        Huomaan, että peräänkuulutan mitattavissa olevia muutoksia. Olenko epäuskoinen? Voiko tällainen valmiste auttaa, jos on epäuskoinen? Aion kyllä sinnikkäästi jatkaa niiden popsimista. Ehkä minunkaan ei tarvitse kohta tällaisia kysellä, kunhan valmiste alkaa vaikuttaa älykkyyttä kasvattavasti. Sitä odotellessa.

    • John F. Ilmaveivi
    • maca+dee

      Vaimoni käytti E-EPAa pari kapselia päivässä työperäisen väsymyksen tuomia oireita helpottamaan ihan kohtalaisella menestyksellä. Mitään ihmeparanemista ei tullut, mutta terävin kärki oireissa katosi.

      PMS oireet olivat kuitenkin kasvamaan päin. Vuosi sitten syksyllä vaimo aloitti ottamaan d-vitamiinia 125mikrogrammaa päivässä ja Maca kapseleita kuukatiskiertonsa mukaan siten, että varsinaisen menkka-ajan on syömöttö ja aloittaa menkkojen loputtua uudestaan.

      Naista nyt mitenkään mollaamatta tämä d-vitamiinin ja Macan yhdistelmä on toistaiseksi toiminut aika hyvin työperäisen väsymyksen ja PMS:n läheisiä ja ympäristöä rassaaviin oireisiin. Mikä tärkeintä, vaimo on huomannut saman asian myös itse.

      • ...

        Onko kenelläkään kokemusta niin päin, että e epa pahentaisi ahdistusta? Oon käyttänyt kohta kolme viikkoa 2-3 kps päivässä. Samaan aikaan menee luonnollinen b-complex, sinkki ja karnosiini.

      • ...
        ... kirjoitti:

        Niin ja kysyisin vielä, jos joku sattuisi tietämään. Kun noista on hieman ristiriitaista tietoa, että tarvitaanko ravintolisänä vain epaa vaiko myös dha:ta.

        Mutta oma kalansyöntini on niin vähäistä että siksi ravintolisänä.

      • Natru

        Tarvitaan molempia.

        EPA vaikuttaa enemmän sydämmen terveyteen kun taas DHA aivoihin.

        Tämä on erittäin hyvä kalaöljy: http://www.iherb.com/Natural-Factors-Rx-Omega-3-Factors-630-mg-240-Softgels/4251?rcode=mhw465

      • ...
        Natru kirjoitti:

        Tarvitaan molempia.

        EPA vaikuttaa enemmän sydämmen terveyteen kun taas DHA aivoihin.

        Tämä on erittäin hyvä kalaöljy: http://www.iherb.com/Natural-Factors-Rx-Omega-3-Factors-630-mg-240-Softgels/4251?rcode=mhw465

        Kiitos. Tuota voisi tilatakin.

        Jätänkin nuo loput e-epat syömättä, ei näköjään sovi meikälle vaikka sitä on kehuttu eri puolilla. Tulee jotenkin sellainen epätodellinen tai tyhjä olo. Ja noista muista se ei voi johtua koska aloitin ne eri aikaan.

        Onneksi ostinkin vain pienen pakkauksen.

      • ocd-ihminen.
        ... kirjoitti:

        Onko kenelläkään kokemusta niin päin, että e epa pahentaisi ahdistusta? Oon käyttänyt kohta kolme viikkoa 2-3 kps päivässä. Samaan aikaan menee luonnollinen b-complex, sinkki ja karnosiini.

        Terve

        Minulla pahensi ahdistusta juuri E-EPA.

    • _____________

      Mikseivät nuo valmistajat kasvata myyntejään jättämällä kuorilosta gelatiinin pois? Moni ei halua sitä syödä. Esimerkiksi helokkiöljykapseleita saa gelatiinittomissa kapseleissa, joten mitä ilmeisimmin sellaisten valmistus on mahdollista.

    • Anonyymi

      Pitää olla nimenomaan Tolosen E-epaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe