Menossa Gambiaan?? - HARKITSE!!

Nimetön

Joo tuli pääsiäispyhinä käytyä maassa, en toista kertaa mene.
Ei ollut ennakkotietoa kuin millainen maa on, lähinnä tältä nettisivustolta, matkanjärjestäjältä ja netistä poimittua.
Onhan maa uusi kokemus, ja keli oli hyvä sekä rannat kauniita.
Mutta ne ihmiset, käsi ojossa koko ajan ja valittamassa kuinka mummo ja koira on sairaana yms ja kokoajan pyytämässä rahaa. Toisin kuin thaimaassa jossa paikalliset tietävät ettei turisteja kiinnosta että heillä menee huonosti, vaan haluavat että turisteilla on mukavaa ja murheetonta.
Sukeltamaan ei voinut mennä kun vedessä ei nähnyt mitään ja merivesi oli kylmää (versus thaimaa)
Hintataso kehitysmaaksi ja tasoisekseen lomakohteeksi todella korkea, ei paikallista tarjontaa esim ruokailuissa kävelymatkan päässä hotelleilta mutta italialaista pitsaa ylihintaan löytyy.
jos lähdit taksilla tai officialturistguiden kanssa menemään niin sai varautua maksamaan taksista suomentasoisia hintoja vaikka alla oli 84 vm 240 diesel mersu..
Kyllähän siellä hermo lepäsi, ja lämmintä ( 24-28) oli pääsiäisen aikaan, toisin kuin tenrifalla samaan aikaan 15,
Mitään länsimaista ostettavaa ei kokomaasta löydy, ylihintaisia puukiuluja (batiikkia?) ja naisten hippirytkyjä. eli shoppailemaan ei pääse, ajattelimme että olisimme tuoneet jotain kivaa kotiimme mutta törkeät hinnat (20€ puukiposta jonka saat tiimarista 5€) karkoittivat potentiaalisen asiakkaan.
hotellli sun beach (niemen kärjessä) oli kehitysmaa hotellli, vedit vessan ja suihkun lattia tulvi, ennen klo 24 oli turha tarjoutua nukkumaan sillä lähibaarin möykkä kuului oven läpi. huoneissa oli moskiittoja ja telkkarista näkyi 2 kanavaa (illalla olisi kiva ollut katkoa uutiset englanniksi)
retki tarjonta oli kehnoa, ei mitään omaperäistä, vaan jos haluat mennä näkemään virtahevon pitää siihen käyttää 2 päivää, moottoripyöriä ei vuokralla ja polkupyörätkin lähinnä räjähtäneitä maastopyöriä, jotka eivät houkuttaneet kokeilemaan.
Jos halusit lähteä kiertelemään ajlan ja bussilla omatoimisuudelle ei gambiassa annettu minkäänlaista sijaa. eli aina pitäisi olla joku paikallinen mukana taluttamassa. Esim kysyttiin reittiä apinapuistoon niin rahasta rahasta vain neuvotaa, eli jokseenkin ikävää.
jos jututit paikallista hän mielellään kertoili asioistaan, ja sen jälkeen veti esiin lahjoituskirjasen johon pyysi kirjoittamaan nimen ja kuinkapaljon lahjoitit, useimmat olivat jakaneet n10€ itse annoin 1-2 euroa.
Hotellilta kävelymatkan päässä sijaitsi krokotiilipuisto jonne retki olisi maksanut 30 euroa, käveltiin 1,2 km ja maksettiin 3 euroa sisään. eli hyvin osaavat hinnoitella, ja mitä sitä näkee jos bussilla oltaisiin tuo matka ajettu.. ei mitään, maajalassa sitä eniten näkee. Sama jos halusit kulkea rannalla, joku oli jo siitäkin maksua ottamassa, että opastaa rannalla kävelemään.
Thaimaassa hivennen ällötti se kun keski-ikäiset miehet pyörivät teinityttöjen matkasssa, gambiassa ällötti hivenen se kun keski-ikäiset naiset pyörivät teinipoikien matkassa.
Suurin ongelma koko maassa on se että turistia halutaan rahastaa, eli he kyllä tajuavat ettei turstia saa ryöstää, koska se vähentää turismia, mutteivat sitä ettei turistitkaan ole hyväntekeväisyysjärjestöjä joilla on varaa lahjoitella rahojaan ympäriinsä. Jokaisesta asiasta minkä paikallinen tekee he ovat vaatimassa rahaa, tämä juurikin eroaa thaimaan menttaliteetista jossa palvelu kuuluu asiaan palkkiotta - ja hyvä palvelu palkitaan-
Eli
Jos olet menossa Gambiaan- Harkitse vielä

Gambia ja -
lämpö
ruoka (varauksin saat etsiä pitkään että löydät paikallisen pitämän= omistaman paikallisen ravintolan)
rantojen hiekka

- kallis (ottaen huomioon paikallisen tason, ja kenelle raha menee)
- ei ohjelmaa (retket, kulttuuri,laite/purje/mopo/ pyörä vuokraus museot)
- rantojen sameus
- ihmiset

90

24162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa mieltä

      ap:n kanssa...

      Lisäyksenä vielä se, että nämä paikalliset immeiset vielä kaiken lisäksi aliarvioivat pahasti turistien älykkyyttä... Ovat ilmeisesti huomanneet, että koska turistit ovat lomalla (ikäänkuin ei köyhiä ja kipeitä, ja ystävällisiäkin vielä yrittävät olla), niin tilannetta yritetään käyttää railakkaasti hyväksi.

      Ja kuuluuko kiitos sanavarastoon? Ei kuulu. Turistin jakamat rahat ovat itsestään selvyyksiä, ja lähinnä turistin pitäisi kiittää, kun saa rahaa ilmaiseksi luovuttaa;)

      • ohoh

        sillä niin erilaista oli matkallamme marraskuussa Gambiaan. Tapasimme muutaman mukavan kaverin jotka autoivat ja opastivat meitä monta kertaa ja aina ihan ilmaiseksi. Raha ei kelvannut, ei sitten millään.
        Viimeisenä iltana halusimme tarjota kavereille aterian jonka sentään hyväksyivät.
        Lopuksi saimme vielä läksiäislahjat.

        Toki niitäkin oli, joille maksu kelpasi, mutta eipä niiden kanssa pakko ollut liikkua.

        Voihan tietty olla, että loppusesongin jo häämöttäessä ahneus lisääntyy ja myös turistit alkavat paikallisia tympimään, niin ihania kuin omasta mielestämme olemmekin.

      • taisin olla
        ohoh kirjoitti:

        jossain toisessa maassa, meillä oli tosi mukava ja rentouttava loma tammikuussa.Ja niin kun kirjoitit, niin eihän "kaikkien" kanssa tarvinnut olla tekemisessa.Mekin löydettiin "uusia ysäviä",jotka menemme taas ensi talvena tapaamaan.Lähetämme säännöllisesti kirjeitä ja sähköpostia heille. Kaikki odotellaan kovasti talvea, vaikka meilläkin täällä on melkein yhtä lämmin...Hyvää kesää kaikille!

      • kehitysmaa
        ohoh kirjoitti:

        sillä niin erilaista oli matkallamme marraskuussa Gambiaan. Tapasimme muutaman mukavan kaverin jotka autoivat ja opastivat meitä monta kertaa ja aina ihan ilmaiseksi. Raha ei kelvannut, ei sitten millään.
        Viimeisenä iltana halusimme tarjota kavereille aterian jonka sentään hyväksyivät.
        Lopuksi saimme vielä läksiäislahjat.

        Toki niitäkin oli, joille maksu kelpasi, mutta eipä niiden kanssa pakko ollut liikkua.

        Voihan tietty olla, että loppusesongin jo häämöttäessä ahneus lisääntyy ja myös turistit alkavat paikallisia tympimään, niin ihania kuin omasta mielestämme olemmekin.

        Samaa asiaa ajattelin missä olin-passissa lukee kyllä gambia, mutta en tuntenut paikkaa ensimmäisestä palauteesta.
        Jokaisen pitäisi tietää mennessä, että gambia on kehitysmaa.Ostettavaa tosin on aika vähän,mutta en minnekkään shoppailumatkalle mennytkään.
        paikallisiin joihin tutustuin oli hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia.
        Huijareitakin löytyy aina joka maasta,mutta itse en joutunut tekemisíin heidän kanssa.
        Ihmiset oli yksi hyvä gambiassa.

    • mutta kyllä

      tuo omatoimimatkailu onnistui ainakin meillä mukavasti, lasten kanssa. Netistä löytää kymmeniä majoitusvaihtoehtoja, ja mikä parasta, asuu paikallisten keskellä eikä isossa hotellikompleksissa muiden turistien keskellä.

    • omalla

      Harmi, että omalla negatiivisella asenteella voi pilata sellaisenkin matkan kuin lomamatkan Gambiaan. Meillä oli täysin erilaiset kokemukset - vaikka lähdimmekin melkoisin ennakkoluuloin matkaan. Tottakai jokaisessa maassa on omat puutteensa tai haittansa, mutta että niitä hakemalla hakee ja kaivaa, eikä sitten muuta näekään niin... täytyisi kuitenkin huomioida asenteissaan myös se, että Gambia on afrikkalainen kehitysmaa eikä mikään ns. "länsimainen sivistysvaltio". On turhaa odottaa siellä länsimaisia luksushotelleita tai suomalaista tylyä viilipyttykäytöstä ihmisiltä.

      • kettulasta

        En näe että asenteessani olisi juurikaan ollut vikaa, sillä tiedän että ihmiset kuvittelevat sen viikon lomansa olevan täydellinen ja pettymykset ovat siitä suudrempia. (Eniten valitettu kulutustuote = lomamatkat)
        En lähtenyt reissuun "valittamaan ja vaikeuksia etsimään" vaan todella avoimin mielin.
        Erityisesti mieleeni on jäänyt se "ihania ihmisiä" mikä toisuu monella Gambian matkaajalla.Ehkä meidän kohdalle sattui huonot ne noin 15 henkeä joiden kanssa yli vartti viikon aikana tuli juteltua vaihdettua muutakin kuulumisia kuin "come here! give money! go away!".

    • Pave87

      Niin, kävimme tyttöystävän kanssa Gambiassa maalis-huhtikuun vaihteessa ja pidettiin maasta sinänsä tosi paljon. 2viikkoa siellä viihdyttiin ja mukavia kokemuksia siellä saatiin, eikä sinänsä mitään valittamista. Tutusttiin siellä tietysti niihin paikallisoppaisiin ja erityisesti yhteen niistä. Nyt jälkeenpäin, sähköpostiosoitteiden vaihtamisen jälkeen on alkanut tulemaan ihmeellisiä rahojen lähettämispyyntöjä ja avunpyyntöjä, että "voi kun nyt menee huonosti kun ei ole turisteja". Ihan kuin se raha tosiaan täällä puussa kasvaisi ja joku hullu sitä lähtisi täältä asti sinne lähettämään. Kuitenkin sinä aikana kun Gambiassa oltiin, kyseinen opas käyttäytyi rahan suhteen kohtuu maltillisesti, ei rahastanut mielestämme liikaa.
      Että vinkkinä vaan se, että ei näköjään pidä ystästystyä/tykästyä liikaa noihi paikallisoppaisinkaan, kun kuiteski loppupeleissä kaikilla on mielessä VAIN raha ja se , miten sen turisteilta helpoimmin lypsäis pois.
      Mutta näin, suosittelen Gambiaa silti kaikille avoinmielisille ihmisille.

      • iiiikju

        Puhuit asiaa: Se on juuri näin!
        Nimimerkki; Vuosien kokemus tästä maasta.

      • gambiassa lomaillut

        Olen ollut yhteydessä myös yhteen gambialiseen perheeseen.Sähköpostia saan aina silloin tällöin.
        Olen kuuluut näistä rahanpyytäjistä ja mielenkiinnolla odotan tuleeko sieltä rahapyyntöjä.Turistikauden lopussa sain postia, että turistiaika loppuu ja se on paha asia perheelle, mutta ei hätää nyt on vielä töitä ja pääsen kuukaudeksi sukulaiseni maatilalle siivoamaan páikkoja.Hämmästyn suureesti jos saan rahapyyntöjä ja jos saan kirjoitan siitä heti tänne palstalle.Jään odottelemaa pyyntöä???

      • ohoh
        gambiassa lomaillut kirjoitti:

        ollut yhteydessä Gambialaiseen ystävääni sähköpostein, tekstarein ja jopa muutamin puheluin viime marraskuusta lähtien ja vaikka olen usein kysellyt , tarvitsisiko hän jotakin; on vastaus aina ollut että kyllä hän pärjää.
        Viime sesongin hän työskenteli erään baarin tarjoilijana ja nyt kotikylässään riisipellolla auttamassa perhettään.
        Lähetin hänelle keväällä repun ja muutamia hygieniatuotteita. Kiitoksena tästä hän lähetti sesongin lopussa minulle ja miehelleni sekä lapsillemme, joita hän ei ole koskaan tavannut, jokaiselle oman lahjan.
        Onkohan kohdalle vaan osunut harvinainen yksilö, vai eivätkö kaikki saman kokeneet viitsi kirjoittaa tänne, näiden muutamien mielestäni tosi törkeiden vastauksien takia.
        Mukavaa matkaa kaikille Gambiaan menijöille. Itsekin aion vielä joskus sinne palata, joskin seuraava kohde onkin muualla.

      • mitään ihmettelemistä ole.

        No totta kai siellä on tavallisia mukavia ihmisiä. Mutta turistit vetävät puoleensa kaikki huijarit ja kerjääjät. Taktiikkana on usein ensin olla helvetin mukava jonkin aikaa, rahanpyytäminen alkaa sitten jonkin ajan kuluttua kun luottamus on saatu.

      • Pave87
        ohoh kirjoitti:

        ollut yhteydessä Gambialaiseen ystävääni sähköpostein, tekstarein ja jopa muutamin puheluin viime marraskuusta lähtien ja vaikka olen usein kysellyt , tarvitsisiko hän jotakin; on vastaus aina ollut että kyllä hän pärjää.
        Viime sesongin hän työskenteli erään baarin tarjoilijana ja nyt kotikylässään riisipellolla auttamassa perhettään.
        Lähetin hänelle keväällä repun ja muutamia hygieniatuotteita. Kiitoksena tästä hän lähetti sesongin lopussa minulle ja miehelleni sekä lapsillemme, joita hän ei ole koskaan tavannut, jokaiselle oman lahjan.
        Onkohan kohdalle vaan osunut harvinainen yksilö, vai eivätkö kaikki saman kokeneet viitsi kirjoittaa tänne, näiden muutamien mielestäni tosi törkeiden vastauksien takia.
        Mukavaa matkaa kaikille Gambiaan menijöille. Itsekin aion vielä joskus sinne palata, joskin seuraava kohde onkin muualla.

        Niin, ehkä sattui sitten harvinaisempi yksilö, mutta ihmettelimme jälkikäteen tätä erityisen paljon, koska kaveri käyttätyi lomalla ollessamme tosi jalosti. Kaiken lisäksi hänellä oli vaikka kuinka paljon Suomalaisia perheitä tuttavinaan, jos valokuviin oli uskominen(ehkä kaikille kokeillu samaa rahanpyytämistä). Että sikäli tämän kaverin kohdalla kyllä tuo suoranainen rahanpyyntö oli isokin yllätys. Nuo tavaroiden sun muiden käyttötarvikkeiden pyynnön ymmärrän, mutta se, että jo toisessa meilissä laitellaan tilinumeroita tulemaan on mielestä kohtuu töykeätä. Mutta kuitenkin olosuhteet missä tämäkin opas joutui asumaan tekee tästä tietysti ymmärrettävää.

        Ei muuta kun tosiaan avoimin mielin Gambiaan, mutta huijatuksi ei kannata tulla.

      • myös paikallisten riena

        Haluan kertoa myös paikallisten mielipiteen näistä rahanruinaajista ja turistien häiritsijöistä. Olen ollut gambiassa seitsemän kertaa ja sukuni asuu siellä. Olen usein jutellut paikallisten kanssa tästä rahan ruinaamisesta ja voin taata, että lähes 99% uskoo rahan ruinaajien ja "avun antajien" pilaavan gambian maineen ja turismin. He eivät itsekkään pidä siitä kuinka he toimivat turisteja kohtaan. Monet heistä ovat olleet hyvinkin kyöhiä, mutta silti tuominneet rahan ruinaamisen turisteilta ja turistien häiritsemisen. Voin siis sanoa, ettei kaikki gambialaiset ole "kullan kiilto silmissä". On toki valitettavaa että tälläistä tapahtuu ja että se pilaa joidenkin lomanvieton. Mielestäni ihmisillä on oikeuskin olla harmistuneita/vihaisia/pettyneitä, jos heitä häiritään tällä tavoin, mutta on turhaa väittää, että gambialaisilla olisi vain rahamielessä. Näin lopuksi mainittakoon, että ME turistit olemme luoneet ns. markkinat rahanruinaajille ja "avunantajille". Olen tavannut useita turisteja, jotka antavat rahaa ja suistuvat ruinaajien pyyntöihin mm. seuraa vastaan. Meidän on siis lopetettava rahanruinaajien yms. markkinat, jotta tilanteesta päästäisiin ja opittava sanomaa jyrkästi ei heille. Meidän tulee myös ilmaista heille, että toimillaan he juuri vievät rahat pois maasta, koska härityt turistit eivät välttämättä halua palata maahan huonojen kokemuksien takia. Toivotan kaikille hyviä matkakokemuksia gambiassa!

        Ps. Tämä on yleisesti aiheeseen liittyen. Ei mitenkään erityisesti edellisen viestin kirjoittajalle

      • Himppe10

        ..jälkikäteen Gambiaan. sama vedätys on Kaakkois-Aasiassa. Jonkin aikaa ollaan hissukseen ja sitten alkaa tulla pyyntöjä jos jonkinmoisia. Low Season on huonoa aikaa paikallisille ja falle maksaa on mentaliteetti. Parhaimmat vedättäjät kertoivat saavansa rahaa/hyödykkeitä kymmeniltä eri maalaisilta ihmisiltä. suurin osa sinisilmäisiä (suomi,ruotsi,UK) naisihmisiä, jotka lähettävät rahaa vedättäjälle. ilmainen rahantulo tekee laiskaksi, kun ei tarvitse tehdä töitä elantonsa eteen. lopettakaa hyvät ihmiset lähettämästä avustuksia vedättäjille. löytyy Suomesta oikeita järjestöjä joiden kautta rahat menevät tositarvitsijoille.

      • vanhus100
        iiiikju kirjoitti:

        Puhuit asiaa: Se on juuri näin!
        Nimimerkki; Vuosien kokemus tästä maasta.

        matkatoimiston esitteissä on esitetty?

      • riina1
        gambiassa lomaillut kirjoitti:

        Olen ollut yhteydessä myös yhteen gambialiseen perheeseen.Sähköpostia saan aina silloin tällöin.
        Olen kuuluut näistä rahanpyytäjistä ja mielenkiinnolla odotan tuleeko sieltä rahapyyntöjä.Turistikauden lopussa sain postia, että turistiaika loppuu ja se on paha asia perheelle, mutta ei hätää nyt on vielä töitä ja pääsen kuukaudeksi sukulaiseni maatilalle siivoamaan páikkoja.Hämmästyn suureesti jos saan rahapyyntöjä ja jos saan kirjoitan siitä heti tänne palstalle.Jään odottelemaa pyyntöä???

        Kyllä niitä sieltä aikanaan tulee ainakin jotenkin verhotusti. Kertoo kuinka on sairaana tai siskon poika. Fiksummat ei pyydä suoraan. En vastaa tuollaisiin mitään. Omaa järkeä voi käyttää. Kirjeet ei mene perille yleensä, jotain valokuvia lähetin, nekin hävis. Kiva maa ja mukavia ihmisiä. Mutta ei pidä antaa käyttää itseään hyväksi, eikä uskoa kaikkea. Rahaahan me kaikki halutaan!

    • en suosittele

      Olen känyt muualla Länsi-Afrikassa ennen Gambiaa ja suosittelen omatoimimatkailijoille mieluummin alueen muita valtioita. Rahanruinaajien ja "ystävien" määrä ei ole niin suuri jos menee pois suurista turistikeskuksista. Gambian turistialueen kaltainen paikka kun vetää puoleensa kaikenlaista onnenonkijaa.

    • kaikenlaisia

      Hei!

      Gambiasta löytyy kyllä retkiä ihan joka lähtöön, itse asustelen Gambiassa ja teen retkiä jotka suunnittelen yhdessä asiakkaiden kiinnostuksen mukaan ja teen retkiä myös pienemmille porukoille tai vaikka pariskunnille. Gambiassa ei vaan ole mitään suuria nähtävyyksiä, mielestäni Gambia ihmisineen on nähtävyys sinänsä.

      Toki Gambiasta löytyy pummejakin ja varsinkin hotellialueiden lähistöltä, mutta väittäisin että koko lailla sieltä löytyy ihan mukaviakin paikallisoppaita jotka tekevät retkiä varsin edullisesti.

      Kyllä Gambiasta mielestäni löytyy puuesineitä ihan edulliseenkin hintaan, ei toki ihan hotellien vierestä ja Gambiassa, kuten muuallakin afrikassa on muistettava tinkiä aina.

      Harmi ettei lomasi vastannut odotuksia. Suosittelen Gambiaa kuitenkin kaikille jotka pitävät lämmöstä ja kauniista rannoista sekä uusista kokemuksista.

      • KIrjoitustaitosi

        Suomenkielentaitosi oppaaksi on huno.

      • aloittaja kettulasta

        Suurempaa mielikuvitusta osoittaviaretkiä ei ollut ainakaan pääsiäisen aikaan tarjolla, Räätälöidyt "otamme jeepin ja ajelemme" matkat olivat harkinnassa mutta koska oppaat eivät osanneet kertoa näkyykö mitä eläimiä, mitä kannattaisi mennä katsomaan ei meillä ollut mielenkiintoa alkaa itse räätälöimaan omaa retkeä.
        Mielestäni paikallisen lasten synnytys sairaalan katselu on pervoa, "kun ennen mentiin katsomaan tivoliin mustaa niin nyt niiden pentuja sairaallaan" eli jonkin sortin riistoa.

        Paikallisoppaiden edullisuus kkyseen alaista, retki marketille ja takaisin paikallisoppaan kanssa noin 50 euroa, ja i´lman et voi mennä..

        Puu esineiden osto ei ollut matkani pää tarkoitus, jos hinta taso olisi ollut ok niin mahdollisesti.

    • nuori tuleva afrikkalainen

      MITÄ!?
      en ymmärrä kuinka voit puhua smilling coastista noin!!! Ensin äitini kävi viisi vuotta sitten gambiassa ja päätimme sitten koko perhe lähteä gambiaan viime vuoden puolella!
      ensinnäkin ihana sää.sijaintimme oli kotu, ja pitää se sanoa että kun hotelli alueelta lähti pois oli kuin vapaata riistaa, mutta nämä ihmiset jotka aina valkoihoisen nähdessän tulevat juttelemaan joko pilvessä tai hyvän tuulisina ovat ihania!
      tietenkin ihmiset ovat aina gambiassa hyvällä tuleella joka voi myös johtua turisteista, koska jos ajattelee heidän oikeaa elämää tällä hetkelläkin. itse olen kirjeenvaihdossa 15-vuotiaan pojan kanssa ja hän kertoo kuulumisia ja elämästään, häneen tutustuin gambiassa aivan sattumalta ja siellä hän koko ajan odottelee minua takaisin gambiaan,
      nyt lähdemme sitten tammikuussa 2008 gambiaan sun beach hotelliin. olen aivan samaa mieltä "kolmas heppu" sinun kanssa. gambiassa hintoja kaikenlaisia ja tarkoistushan on tehdä kauppaa vaikka tinkimällä ja gambiassa on sellainen mahdollisuus että hintoja oikeasti saa paljon alemmas toisin kun suomessa hinnat on ja pysyy eikä niitä kirveelläkään saa alas vaikka miten haluaisi. gambiassa myydään tavaroita joita ei muualta saa. yleensä kaupan teossa tulee muutakin sanottavaa kuin "hei" ja "kiitos"
      ihmiset kyselevät vointia ja haluavat tietää meidänkin elämästä ja tavoista, koska he eivät yksinkertaisesti tiedä mitään muun mailman menosta jos pysyvät edes oman maan jutuissa mukana. tutustuimme myös todella herttaiseen taxi kuskiin jonka kotona kävimme syömässä(hänen vaimonsa tekemää ruokaa joka oli ihanaa) miettikää hyvät ihmiset joskus muitakin kuin vain itseänne kyseisen taxi kuskin kotona oli sänky, sohva ja pari tuolia. naapurit olivat heille kuin omaa perhettä koko lössi pitää yhtä. piha on täynnä lapsia ja kaikki tuntevat toisensa. kirjoittelemme hänelle vieläkin. gambialaiset luottavat turisteihin uskovat että he ovat ainoa keino selviytyä ja niinhän se varmaan suurimmaksi osaksi on. he ovat ihmisiä niinkuin mekin he ansaitsevat hyvän elämän niin kuin mekin. tietenkin se on ärsyttävää monien mielestä kun ihmiset tunkeilevat väkisin ja eivät ymmärrä sanaa ei. osa heistä on alentunut myymään itsensä vanhalle läskille rikkaalle mummolle, ja ne samat sanat mitä he vuodesta toiseen hokevat. huomaa selvästi että miehet ovat liikkeellä aina ja me tytöt, naiset olemme kotona. nuoret miehet aina yrittävät mielyttää naisia ja tyttöjä sanomalla ja kehumalla heitäkauniiksi ja muuta sontaa.
      ole ymmärtäväinen ja avoin eri värisille ja erillaisille ihmisille kuuntele heitä mutta joskus asia on pelkkää sontaa valitettavasti.
      en ymmärtänyt ettei teillä ollut mitään kunnon tekemistä, me kävimme retkillä shoppailemassa tutustumassa ihmisiin ja katsomassa heidän elämää se oli jotain niin uskomatonta. varsinkin illalla oli tosi kiva istuskella hotellin ulko puolella ja katsella kun aurinko oli jo laskenut ja vielä koko maa on silti hereillä.
      gambia sopii hyvin nauraville iloisille ihmisille, jotka osaavat ymmärtää reggae musiikkia joka siellä pauhaa.toivoisin että kaikki suomalaiset voisivat nähdä heidän elämän ja oppia arvostamaan. ikävä kyllä gambiassa ei mikään muutu edes 100 vuodessa. gambia on hymyilevä maa! ja kyllä mekin saimme nauraa joutuessamme hulluihin tilanteisiin. itse lähden tekemään isona auttavaa työtä afrikkaan ja muutan sinne asumaan!

      • gambiassa käynyt

        Voi kun on söpöä, kun nuori ihminen jaksaa olla vielä noin ideologinen.

        "nuori tuleva afrikkalainen" - sinä voit lähteä tekemään afrikkaan vapaaehtoistyötä, mutta tulet kyllä aina olemaan se suomalainen/eurooppalainen afrikassa. Ja siinä ei ole mitään pahaa, usko pois! Ei myöskään auttavassa työssä siellä, itse olen vuosia näin tehnytkin...

      • jako
        gambiassa käynyt kirjoitti:

        Kerro, please, mitä työtä ja miten, mitä kautta jne!?

      • annile

        oon sun kanssas samaa mieltä. itsekin olen vakavasti miettinyt tuota että muuttaisin gambiaan ja jos löytäisin jonkun paikan missä voisin tehdä auttavaa työtä niin ilman muuta menisin sinne töihin! oon siis nyt käynyt kahdesti gambiassa ja kolmas matkakin on jo varattu.
        ootko löytänyt mitään tietoa että onko gambiassa tarjolla missä ja minkälaista auttavaa työtä ? olisi kiva vaihtaa ajatuksia ja tietoa tästä muuttamisesta kanssas!

    • hftrn

      Rahankerjuuviestejä on tullut, jopa uhkailua. Paljon maailmaa nähneenä en ole koskaan kokenut moista. Jotka sanovat, että oli niin sydämellisiä ja ystävällisiä ihmisiä, sanoisin, että vähän kiertäneenä vähäinenkin hymy tuntuu loppujen lopuksi siltä, olemmehan sulkeutunutta ja arkaa kansaa ja koemme kohteliaisuuksien edessä itsemme upeiksi.

      • rere

        Me olimme pääsisäisen aikaan Gambiassa Kotussa BB-hotellissa. Eka päivä shokki ja ahdisti, mitä ja miksi nuo ihmiset tulevat jutteleen, rahaa tietysti tahtovat?? Shokista päästyämme päätimme katsoa mikä on hommana nimi, avoimin mielin..
        Sen viikon aikana puhuin tosi paljon ja vielä englantia. Meillä oli tosi syvällisiä keskusteluita heidän elämästä ja onnellisuudesta ja meidän suomalaisten elämästä. Huumorintaju oli aivan uskomaton, hauskaa oli.Kerroinkin, ettei tarvitse ihmetellä suomalaisten käytöstä, koska yleensä jos Suomessa joku vieras ihminen tulee jutteleen, me ajatellaan että se on "hullu" tai humalassa. Saimme muutaman kutsun paikalliseen kotiin, mutta emme käyneet. Kuka suomalaisista "uskaltaa" kutsua turisteja kotiinsa...???
        Meillä ei ollut negatiivisia kokemuksia kuin hotellin ravintolassa yrittivät rahastaa tuplasti, mutta me huomautimme siitä ja asia oli sitten ok. He olivat tyytyväisen oloisia ja iloisia. Vaikka he elivät köyhästi, heille perhe ja ystävät ja koko kyläyhteisö antoivat elämäniloa. Kyllähän meidän suomalaisten olisi opittavaa gambialaisten elämästä...
        Vieläkin muistellaan mukavia ihmisiä ja muutenkin erilaista reissua. Enpä ole aeimmilla reissuilla päässyt tutustumaan paikallisiin ja jutteleen niin paljon.

      • tähän mennessä
        rere kirjoitti:

        onkin kertomuksestasi päätellen olleet peräti Tallinnaan asti;)

      • rere
        tähän mennessä kirjoitti:

        onkin kertomuksestasi päätellen olleet peräti Tallinnaan asti;)

        käymään Tallinnassa...
        Olen reissannut mm. Brasiliassa, Dubaissa, Marokossa, Usassa. Missään muualla en ole tutustunut uusiin ihmisiin niin helposto kuin Gambiassa. Ihmiset ovat välittömiä ja tulevat jutteleen ja heillä on aikaa siihen.
        Ystävien kanssa oltiin reissussa ja nyt jälkeenpäin juteltiin, että muutto Suomessa vieraasen kaupunkiin verrattuna Gambiaan muutto, kumpi olisi helpompaa.Siihen tulokseen tulimme, että Gambiassa olisi helpompi tutustua ihmisiin ja sopeutua kuin esim Suomessa vieraaseen kaupunkiin.

      • tosissas...

        Ja jos oot, niin anna mun kaikki kestää! Siellä sitä on Gambiassa taas viety peräkylän poikaa kuin pässiä narussa, eikä vain vertauskuvainnollisesti;)

      • ihminen kun
        tosissas... kirjoitti:

        Ja jos oot, niin anna mun kaikki kestää! Siellä sitä on Gambiassa taas viety peräkylän poikaa kuin pässiä narussa, eikä vain vertauskuvainnollisesti;)

        ompas ylimielinen ihminen, jos pitää ystävällisistä ihmisitä ja on nauttinut gambian matkasta (niin kuin myös minä nautin koko kahden viikon lomastani) niin heti sanotaan, että peräkylän poikaa on vedätetty... taitaapi olla kehä kolmosen siltä pienemmältä puolen ja katse on vain katujen suuntaista eli suoraan eteen päin mustana tai valkoisena ; ) sitä muruseni sanotaan putkinäöksi...

      • bvcd
        ihminen kun kirjoitti:

        Ystävällisyys..
        Kyllä olet vielä ala-asteella matkailun suhteen mutta kiva, jos viihdyit mutta paljon on vielä oppimista. Jokainen kulkee omaa tahtiaan, toivottavasti ei tule karvaita pettymyksiä eteen. Kaikkea hyvää vaan!

      • mukavaa
        bvcd kirjoitti:

        no, onhan se mukavaa, että on noin fiksuja ihmisiä, jotka opettavat ala-astelaista : )
        ymmärsinkö nyt aivan oikein, että kun olen eri mieltä jostain asiasta, niin olen vielä oppimaton ja isot viisaat ihmiset opettavat minua ajattelemaan samalla tavalla asioista kuin itsekin? no, toivon, että vielä joskus opin - tai enpä ehkä taida halutakaan - minustahan tulee tasaista harmaata massaa sitten ; ) mutta kaipa mie kasvan isoksi ja opin olemaan samaa meiltä asioista ku isot fiksut yläastelaiset...

      • alan ymmärtämään
        mukavaa kirjoitti:

        että miksi pidit gambialaisia ystävällisinä, mukavina, ja aah, niin vilpittöminä, hih!;)

        Onnea valitsemallasi tiellä....

      • mukavaa
        alan ymmärtämään kirjoitti:

        että miksi pidit gambialaisia ystävällisinä, mukavina, ja aah, niin vilpittöminä, hih!;)

        Onnea valitsemallasi tiellä....

        eikö olekin mukavaa, yksinkertainen on kaunista ja on kivenpi elää : ) terkkuja vain ja hyvää jatkoa kriittiseen elämään

      • kerro meillekin
        alan ymmärtämään kirjoitti:

        että miksi pidit gambialaisia ystävällisinä, mukavina, ja aah, niin vilpittöminä, hih!;)

        Onnea valitsemallasi tiellä....

        Mitä aloit ymmärtään...kerro se muillekin??
        Hieno maa ja ihmiset, mutta mulle viikko riitti.

      • LAMM
        kerro meillekin kirjoitti:

        Mitä aloit ymmärtään...kerro se muillekin??
        Hieno maa ja ihmiset, mutta mulle viikko riitti.

        ...tähän soppaan. Minusta on hupaisaa lukea näitä "minäpä olen matkustanut enemmän kuin sinä ja siksi minun sanani ovat totta" juttuja. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, kuvitellaan että on jotenkin hienoa olla tyytymätön matkaansa ja sillä antaa kokeneemman kuvan, mutta oikeasti paljastaa karvansa siitä että on aiemmin käynyt ketjuhotelleissa massarannoilla ja kaikki erilainen pelottaa.

        Gambiaan on tässä ensihötäkässä valikoitunut vähän vääränlaista porukkaa, kun kanarian hinnoilla pääsee oikein Afrikkaan asti. Suosittelen että luette näitä juttuja, sekä hyviä että huonoja ja mietitte sitten itse minkälaisia matkaajia olette. Jos haluatte että kaikki sujuu kuin kotona, älkää menkö Gambiaan. Se ON kehitysmaa.

        Mutta jos olette sellaisia jotka haluatte nähdä pintaa syvemmälle, saada muutakin sisältöä maahan tutustumiseen kuin matkaoppaassa mainitut "must-kohteet" (esim. jotkut hemmetin kivirappuset Roomassa tai metallihäkkyrä Pariisissa), niin kohde on juuri oikea.

        En tajua miten joku voi moittia jotenkin tyhjäpäiseksi jos tykkää Gambiasta, oisko se sitten jotain katkeruutta kun ei ole samanlaista rentoa elämänasennetta, huumorintajua ja ihmisrakkautta kuin nillä jotka matkastaan tykkäsivät. Minä en ole missään lomakohteessa nauranut niin makeasti kuin Gambiassa iltaisin kun muisteltiin päivän aikana tapahtuneita asioita, myyjien kanssa saa tosi hyviä keskusteluja ja hinnatkin putoaa ihan toiseen tapaan kuin niillä joilla on naama ollut naarasnorsun elimellä. Ja missään lomakohteessa ei lähdettäessä ole itkettänyt kuin tuolla.

        Vakavammin ottaen kannattaa vielä miettiä sitäkin, että miksi Gambia, ja moni muu Afrikan valtio on kehitysmaa. Oisko syytä sillä että valkoinen mies on sieltä aikanaan vienyt luonnonrikkaudet ja osittain jopa ihmiset?

      • ranita
        LAMM kirjoitti:

        Ihmisten avuliaisuus ja ystävällisyys hämmästyttivät. Huumorintajua ja avoimmuutta heillä löytyy. Yhdenkin myyjän kanssa keskusteltiin kovastikin suomalaisten verrattuna gambialaisten elämäsä. Hänkin sanoi hienosti, että vaikka heillä on omat elämisen ongelmansa ja meillä omat, me ollaan samanlaisia ihmisiä ihonväristä riippumatta. Samat toiveet ja halu pärjätä elämässä. Afrikkalaisethan ovat joutuneet kärsimään orjuudesta ja valkoiset ovat ryöstäneet rikkaudet, ihmetellä saa ettei heillä ole jäänyt kielteistä meitä valkoisia kohtaan. Vaikka ihmiset elivät köyhyydessä, ihmiset vaikuttivat onnellisilta. Meillä suomalaisilla on asiat suht. hyvin ja silti ollaan tyytymättämiä.
        Hieno kokemus kaikkineen, kovasti aloin miettimään elämänlaatua täällä Suomessa, pitäisi oppia olemaan ihminen ihmiselle ja saada sieltä voimaa ja jaksamista....

      • juueijuu
        LAMM kirjoitti:

        ...tähän soppaan. Minusta on hupaisaa lukea näitä "minäpä olen matkustanut enemmän kuin sinä ja siksi minun sanani ovat totta" juttuja. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, kuvitellaan että on jotenkin hienoa olla tyytymätön matkaansa ja sillä antaa kokeneemman kuvan, mutta oikeasti paljastaa karvansa siitä että on aiemmin käynyt ketjuhotelleissa massarannoilla ja kaikki erilainen pelottaa.

        Gambiaan on tässä ensihötäkässä valikoitunut vähän vääränlaista porukkaa, kun kanarian hinnoilla pääsee oikein Afrikkaan asti. Suosittelen että luette näitä juttuja, sekä hyviä että huonoja ja mietitte sitten itse minkälaisia matkaajia olette. Jos haluatte että kaikki sujuu kuin kotona, älkää menkö Gambiaan. Se ON kehitysmaa.

        Mutta jos olette sellaisia jotka haluatte nähdä pintaa syvemmälle, saada muutakin sisältöä maahan tutustumiseen kuin matkaoppaassa mainitut "must-kohteet" (esim. jotkut hemmetin kivirappuset Roomassa tai metallihäkkyrä Pariisissa), niin kohde on juuri oikea.

        En tajua miten joku voi moittia jotenkin tyhjäpäiseksi jos tykkää Gambiasta, oisko se sitten jotain katkeruutta kun ei ole samanlaista rentoa elämänasennetta, huumorintajua ja ihmisrakkautta kuin nillä jotka matkastaan tykkäsivät. Minä en ole missään lomakohteessa nauranut niin makeasti kuin Gambiassa iltaisin kun muisteltiin päivän aikana tapahtuneita asioita, myyjien kanssa saa tosi hyviä keskusteluja ja hinnatkin putoaa ihan toiseen tapaan kuin niillä joilla on naama ollut naarasnorsun elimellä. Ja missään lomakohteessa ei lähdettäessä ole itkettänyt kuin tuolla.

        Vakavammin ottaen kannattaa vielä miettiä sitäkin, että miksi Gambia, ja moni muu Afrikan valtio on kehitysmaa. Oisko syytä sillä että valkoinen mies on sieltä aikanaan vienyt luonnonrikkaudet ja osittain jopa ihmiset?

        Olipas hyvin kirjoitettu. Maassa maan tavalla ja maata kunnioittaen. Ei kannata matkustaa -ei ainakaan länsimaiden ulkopuolelle jos ei ole valmis kokeilemaan uusia kulttuureita ja tapoja -erilaisuutta.

        Muuten:On totta, että suurin osa hotelleista ja ravintoloista on ulkomaisessa omistuksessa, mutta jos seikkailuhalua löytyy on Gambiassa myös mahdollisuus ekoturismiin, jolloin elät ehkä vaatimattomammin (suihku ja vessa löytyy) mutta kaikista aktiviteeteista ja asumisesta raha menee paikallisille. En ole käynyt Gambiassa, mutta aion mennä -ilman ennakkoluuloja. Katsokaapas tämä linkki:
        http://gambiatouristsupport.com/eco1.htm

      • alkuperäinen kettulasta
        LAMM kirjoitti:

        ...tähän soppaan. Minusta on hupaisaa lukea näitä "minäpä olen matkustanut enemmän kuin sinä ja siksi minun sanani ovat totta" juttuja. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin, kuvitellaan että on jotenkin hienoa olla tyytymätön matkaansa ja sillä antaa kokeneemman kuvan, mutta oikeasti paljastaa karvansa siitä että on aiemmin käynyt ketjuhotelleissa massarannoilla ja kaikki erilainen pelottaa.

        Gambiaan on tässä ensihötäkässä valikoitunut vähän vääränlaista porukkaa, kun kanarian hinnoilla pääsee oikein Afrikkaan asti. Suosittelen että luette näitä juttuja, sekä hyviä että huonoja ja mietitte sitten itse minkälaisia matkaajia olette. Jos haluatte että kaikki sujuu kuin kotona, älkää menkö Gambiaan. Se ON kehitysmaa.

        Mutta jos olette sellaisia jotka haluatte nähdä pintaa syvemmälle, saada muutakin sisältöä maahan tutustumiseen kuin matkaoppaassa mainitut "must-kohteet" (esim. jotkut hemmetin kivirappuset Roomassa tai metallihäkkyrä Pariisissa), niin kohde on juuri oikea.

        En tajua miten joku voi moittia jotenkin tyhjäpäiseksi jos tykkää Gambiasta, oisko se sitten jotain katkeruutta kun ei ole samanlaista rentoa elämänasennetta, huumorintajua ja ihmisrakkautta kuin nillä jotka matkastaan tykkäsivät. Minä en ole missään lomakohteessa nauranut niin makeasti kuin Gambiassa iltaisin kun muisteltiin päivän aikana tapahtuneita asioita, myyjien kanssa saa tosi hyviä keskusteluja ja hinnatkin putoaa ihan toiseen tapaan kuin niillä joilla on naama ollut naarasnorsun elimellä. Ja missään lomakohteessa ei lähdettäessä ole itkettänyt kuin tuolla.

        Vakavammin ottaen kannattaa vielä miettiä sitäkin, että miksi Gambia, ja moni muu Afrikan valtio on kehitysmaa. Oisko syytä sillä että valkoinen mies on sieltä aikanaan vienyt luonnonrikkaudet ja osittain jopa ihmiset?

        Kerro lisää mitä tarkoitat maahan tutustumisella?
        Onko mielestäsi Gambian "must"?
        - Hiekkaranta jossa kylmä ja samea vesi
        - 60v irmeli kaulailemassa 15v poikaa
        - Synnytyssairaala kuin eläintarha
        - orjasaari
        - iloiset paikalliset ruinaamassa rahaa

        Menet lomalle Gambiaan mistä syystä?
        - potemaan valkoisen miehen taakkaa
        - seksiretki
        - rentoutumaan ja viihtymään

        En halua parantaa maailmaa matkailemalla. On kotimaassakin kohteita johon voi aikansa ja rahansa panostaa jos auttaa haluaa. Jos englantilaiset 1960 luvulle asti varastivat Gambiasta maapähkinät ja reippaat bumsterit niin en minä ole matkailiana siitä enää 2000 luvulla vastuussa.
        Huomasin kyllä että peruspaikalliset pärjäävät kyllä. Ruokaa riittää ja ilmeisesti koulutusta sekä uskontoa.
        Mielestäni alkuperäisen kirjoitukseni tarkoituksena oli kertoa käsitykseni Gambiasta. Luin mm. tätä palstaa ja matkaoppaita ennen matkaa, oletin tiettyjä asioita maasta. Useat kirjoittajat kehuivat Gambian parhaimmaksi puoleksi ihmiset, varmaan ovatkin.

      • likaajia
        rere kirjoitti:

        Me olimme pääsisäisen aikaan Gambiassa Kotussa BB-hotellissa. Eka päivä shokki ja ahdisti, mitä ja miksi nuo ihmiset tulevat jutteleen, rahaa tietysti tahtovat?? Shokista päästyämme päätimme katsoa mikä on hommana nimi, avoimin mielin..
        Sen viikon aikana puhuin tosi paljon ja vielä englantia. Meillä oli tosi syvällisiä keskusteluita heidän elämästä ja onnellisuudesta ja meidän suomalaisten elämästä. Huumorintaju oli aivan uskomaton, hauskaa oli.Kerroinkin, ettei tarvitse ihmetellä suomalaisten käytöstä, koska yleensä jos Suomessa joku vieras ihminen tulee jutteleen, me ajatellaan että se on "hullu" tai humalassa. Saimme muutaman kutsun paikalliseen kotiin, mutta emme käyneet. Kuka suomalaisista "uskaltaa" kutsua turisteja kotiinsa...???
        Meillä ei ollut negatiivisia kokemuksia kuin hotellin ravintolassa yrittivät rahastaa tuplasti, mutta me huomautimme siitä ja asia oli sitten ok. He olivat tyytyväisen oloisia ja iloisia. Vaikka he elivät köyhästi, heille perhe ja ystävät ja koko kyläyhteisö antoivat elämäniloa. Kyllähän meidän suomalaisten olisi opittavaa gambialaisten elämästä...
        Vieläkin muistellaan mukavia ihmisiä ja muutenkin erilaista reissua. Enpä ole aeimmilla reissuilla päässyt tutustumaan paikallisiin ja jutteleen niin paljon.

        "Kerroinkin, ettei tarvitse ihmetellä suomalaisten käytöstä, koska yleensä jos Suomessa joku vieras ihminen tulee jutteleen, me ajatellaan että se on "hullu" tai humalassa."

        Eipä ole ihme, jos meitä suomalaisia katsotaan maailmalla omituisin ilmein. Itse me näköjään puhumme kansastamme täyttä paskaa jokaiselle, joka vaan viitsii kuunnella.

    • sama mieltä

      Hei!
      Olen aloittajan kanssa aika paljon samaa mieltä monesta asiasta. Itse olin Gambiassa myös pääsiäisen aikoihin, joten taidettiin olla samalla matkalla.
      Siis ihan rehellisesti: Gambiassa oli hetkiä jotka oli todella hienoja, mahtavia ja upeita. Mutta sitten oli -enimmäkseen- tuokioita jolloin harmitti, hävetti tai vitutti.
      Harmitti se saamattomuus ja laiskuus mikä ol paikallisten keskuudessa erittäin yleistä. Ja ennen kuin alatte syyttää mua rasistiksi tai että en ymmärrä gambialaisten rentoa elämänasennetta, niin ok, en todellakaan ymmärrä.
      En ymmärrä sitä että esim rannalla hedelmiä "myyvät" rouvat kuluttavat suurimman osan aikaansa toistensa kanssa istuskeluun ja juoruiluun -ja ravaavat sitten loppupäivästä pyytelemässä ihmisiltä järjetöntä ylihintaa "hedelmävadeistaan" jotka on teelautasen kokoisia. Enkä ymmärrä sitä että jätkälauma roikkuu sun ympärillä käsi ojossa aina kun pistät pääsi ulos hotellin alueelta.
      "Help Africa" oli yleinen vastaus kun kysyin miksi mun pitäisi antaa sulle tupakka/limsa/kengät jalastani.
      Siis: tyypit jotka tekee siellä töitä on todella ahkeria ja hienoa väkeä. Välillä vain tuntui että ne on niiden muiden naureskelun kohteena. Hyväksyn täysin rennon elämänmenon, kunhan ei sitten vain tulla valittamaan että "kun mulla ei ole mitään".

      Ja sitten hävetti: hävetti kun turistilauma kuskataan maksulliselle kiertokäynnille paikalliseen synnytyssairaalaan, jossa me sitten kuljetaan kamerat valmiina jos vaikka jossain sattuisi juuri nyt syntymään joku suoloinen musta peipi. Ja hävetti kun iso osa turisteista suhtautui paikallisväestöön niinkuin apinoihin. Ja hävetti kun suomipojat ja tytöt veti pilveä posket lommollaan ja selitti tötsypäissään etteivät ole ikinä olleet näin mageessa maassa, kato!

      Ja vitutti. Vitutti kun näki niiden ihmisten kurjuuden, ja samalla tiesi että asialle ei voi tehdä mitään. Turismi ei tuo maahan oikeastaan kovinkaan paljoa rahaa: kaikki tärkeimmät hotellit ja ravintolat ja muut vastaavat on ulkomaalaisten omistuksessa. Ja vitutti se hintataso, joka aivan todella on ihan sikamainen. Ja vitutti sekin, että kun aikansa taisteli niiden huijareiden kanssa, niin huomasi automaattiseti vetävänsä puolustuksen päälle lähes aina kun joku paikallinen tuli juttelemaan. Ja vitutti sekin kun huomasi yleensä olleensa oikeassa...

      Siis maahan on ihana, kuten monet on todenneet. Ilmasto on mahtava; päivät lämpöisiä ja yöt sopivan viileitä. Hiekkarantaa riittää kilometritolkulla ja se on vielä ihan siistiä. Mutta jotenkin nuo pelkästään ei riitä "hyvän loman" sisällöksi. Ne on raamit, mutta surullista on, että raamien sisällä on erittäin vähän muuta.

      En ala tässä luetella missä kaikkialla olen käynyt tai olenko käynytkään. Totean vain että millään lomalla ei ole ollut yhtä paskamainen olo kuin välillä oli Gambiassa. Ja miltään lomalta ei ole ollut yhtä ihana palata kotiin.
      Ja jos/kun joku neropatti nyt toteaa että asenteeni oli alunalkaenkin väärä, niin ehkäpoä niin. Minulle ei nimittäin ollut minkäänlaista asennetta kun matkaan lähdin. Halusin päästä aurinkoon, nauttimaan hyvästä ruoasta kohtuuhintaan ja tutustua paikallisiin ihmisiin (ei, en tarkoita että halusin päästä mustan tytön jalkojen väliin). Aurinkoa sain, ruoka oli kohtalaista, välillä hyvääkin, mutta helvetin kallista! Ihmiset, hmmm, muutaman mukavan tyypin tapasin.
      Kokonaisvaikutelmani oli: heippa Gambia!

      • suattaapi olla näin

        Tämä Gambiakeskustelu on vähän niin kuin kysyisi savolaisen mielipidettä. Vastaus on: vuan suattaapi tuo niin tae suattaapi tuo olla näin. Eiköhän me kaikki Gambiassa käyneet, minä mukaanlukien, koe tuota maata hyvin ristiriitaisin tuntein.

        Turha meidän on ryhtyä ketään haukkumaan tai "valistamaan". Jos joku diggasi lomaansa Gambiassa, niin se on hieno juttu. Jos joku ei pitänyt Gambiasta, niin hyvä juttu on että kävi kuitenkin ja pääsi maasta pois. Voi sitten mennä ensi kerralla jonnekin muualle.

        Olet täysin oikeassa omassa näkemyksessäsi. En nyt ryhtyisi Sinua(kaan) leimaamaan rasistiksi sun muuksi mielipiteesi perusteella. Havaintosi ovat teräviä ja tarkkoja. Samoin niillä, jotka olivat Gambiassa seitsemännessä taivaassa.

        Itse vietin upean viikon Gambiassa. Paljon hienoja muistoja; joitakin negatiivisiä kokemuksia, mutta isona poikana osaan suhtautua niihin tyynesti. Kuten yleensäkin elämän moninaisuuteen. Mutta maailmassa on muitakin hienoja kohteita, joten ensi lomalla suuntaan taas avoimin mielin johonkin uuteen kohteeseen...

      • gambiassa
        suattaapi olla näin kirjoitti:

        Onko kukaan ollut senegambiabeach hotellissa? Sinne olis matka tammikuussa.. kannattaako ottaa malariaverkkoa mukaan sängyn päälle, että vois nukkua rauhassa..? :)

    • millä mielellä

      Jos olet menossa Gambiaan-harkitse! Niin se on.
      Meillä suomalaisilla on mahdollisuus matkailla, vieläpä valita mihin ja missä tarkoituksessa maailmaa kierrämme. Se on etuoikeus ja hyvä niin.
      Oma hyvinvointinäkökulma antaa vertailuumme realismia, joka karsii lomakohteesta nopeasti turhat glamourit pois ja tuo esille kohdemaan raadollisuuden. Mutta niin myös meidän raadollisuutemme.

      Lähtökohta matkallemme usein miten on oma hyvinvointi ja sen helliminen, onhan meillä siihen mahdollisuus ja oikeus. Siinä hellimisessä kuitenkin helposti karisee tajunnasta totuus, että esim. Gambiaa ei ole mitoitettu meidän vaatimustemme mukaan. Sen elintaso on mitä on, kansa ottaa jokapäiväisen riisinsä siitä, missä sitä helpoimmin näyttää irtoavan ja onneksi turismi on muutaman kuukauden ajan satoisa pelto. Se antaa tuloja köyhälle maalle edes vähän.

      Useimman turistin lomalompakkoon on varattu rahaa kulutettavaksi 500-700€ ja yhdellä hyvällä hotellin päivällisellä syödään helposti paikallisen kuukauden palkka: n.800-1500dalasia.
      Että onko se väärin? Ei todellakaan, kunhan emme vaadi kotimaassa saamaamme palvelua, puitteita tai muutakaan, johon lomamaassa ei ole mahdollisuuksia.

      Kyseinen Sunbeach-hotelli on maan mittapuun mukaan parhaasta päästä, mutta se on todellakin kehitysmaan hotelli! Mitä muuta se sitten voisi olla, kun on kehitysmaassa? Itse olen asunut yhdellä matkallani samaisessa hotellissa ja ikävää että kohdallesi sattui muiden pulmiesi lisäksi vielä kurja huone. Minulla ei ole hotellista moittimista.

      Turistina olemme niitä, jotka asetamme vaatimuksia, koska meillä on varaa, siis rahaa siihen. Mutta eipä kuitenkaan unohdeta, että vasta 10 vuotta sitten maa oli vielä surkeammassa tilassa ja nykyinen elintaso on jo huima korotus siihen verrattuna. Lukutaito ja koulutus edistyy huimasti, siis oikeaan suuntaan ollaan menossa.

      Voisiko olla antoisaa lähteä ajatuksesta;
      antaessaan saa? Ei tiedä, jos ei kokeile ja olen päättänyt kokeilla sitä nyt. Pakata laukut täyteen kehittäviä leluja, pelejä, piirustustarvikkeita ja muuta lastentarviketta. Asua pari kuukautta pienessä, edullisessa mutta siistissä apartamentoksessa ja viettää aikaani slummin lasten kanssa. Miksikö? Jotenkin koen, että minulla suomalaisena on niin paljon annettavaa, ei vain rahana, vaan siinä pääomana, jota oma maani elintaso on minulle mahdollistanut. Ehkä yksi niistä mustista kiharapäistä voisi saada pienen murusen matkaevääksi, kenties..

      Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pieni kulkijaa.

      • matkaaja.

        Todella hienoa kun olet menossa kahdeksi kuukaudeksi Gambiaan ja ajattelet siellä asuvia lapsia. Todellakin, ei voi tietää ellei kokeile.
        Mihin aikaan vuodesta olet menossa?
        Oikein antoisaa matkaa.

      • syyskuulla
        matkaaja. kirjoitti:

        Todella hienoa kun olet menossa kahdeksi kuukaudeksi Gambiaan ja ajattelet siellä asuvia lapsia. Todellakin, ei voi tietää ellei kokeile.
        Mihin aikaan vuodesta olet menossa?
        Oikein antoisaa matkaa.

        Liput on syyskuun puoliväliin. Takaisin tulen sitten kun huvittaa. Entä itse, oletko menossa ja koska?

      • matkaaja.
        syyskuulla kirjoitti:

        Liput on syyskuun puoliväliin. Takaisin tulen sitten kun huvittaa. Entä itse, oletko menossa ja koska?

        Nyt ei ole suunnitelmissa mennä, vaikka mieli tekisi kovasti, just joku tuommonen juttu että menee ja asuu jossain muualla kuin hotlassa kuulostaa hienolta. Kävin 2,5 vuotta sitten.

    • tammikuussa käynyt

      Olinkohan samassa paikassa kuin sinä. Sunbeach hotelli oli hyvä, huoneessa jäähdytys pelasi, minibaariin sai laittaa omat juomat, TV toimi hyvin, samoin suihku ja WC, hotellilta sai vuokrattua aivan uusia pyöriä, vähän kauempaa sai moottoripyöriä vuokrattua. Ruokapaikkoja löytyi moneen makuun kun vähän kyseli. Merivesi oli lämmintä ja aallot mukavan leppeitä. Jos halusit voit kalastaa vaikka hotellin rannalta.
      Jos olit niin tyhmä että maksoit jokaisesta ns. palvelusta niin se on oma asiasi, ei se ole tyhmä joka pyytää. Kyllä siellä apua sai eikä tarvinnut maksaa. Jos joku pyysi rahaa niin sanoin että en anna niin ei kukaan suuttunut eikä perään huudellut. Tosi on että ei siellä paljon muuta katsomista kuin luonto ollut, mutta oli se aika kokemus olla aivan avomerellä pienellä paatilla kalassa ( itse hommattu matka ). Minä ainakin katselen mieluummin luontoa kuin vanhoja kirkkoja. Sitten tämä ostos puoli. En todellakaan ymmärrä niitä joille ostoksilla käynti lomalla on kaikkein tärkein asia, mutta meitä on moneen junaan.
      En voi muuta kuin suositella Gambiaa lomakohteena.

      • Aloittanut kettulasta

        Olihan tuo sama maa, ei meidän aikaan ainakaan ollut tarjolla polkupyöriä hotellilla, toki loppu sesonki oli. Moottoripyöriä en itse ainkaan löytänyt, vaikka kuinka kyselin, sanoivat senegambian alueelta (apinapuiston pohjoispuolelta) löytyvän, mutta siellä ei ollut kuin huonokuntoisia mopoja vuokrattavana. Tuskin olivat muut vuokralla, sillä en liikenteessä niitä juuri havainnut.
        Kalastus risteily meillä oli mielessä, ja varmaan sellaiselle olisi päässyt, mutta tulee ihan kotimaassa tarpeeksi kalasteltua ettei sitten tullut lähdettyä.
        En maksanut jokaisesta "palvelusta" eli esim jos joku neuvoi hivenen tietä tai möi limpparipullon kaupassa (tippi) tai siivosi huoneen kuten asiaan kuuluu. Mutta kun oltiin aina pyytämässä! Toki esimerkiksi huoneen siivoojalle hivenen tuli annettua rahaa, kun oli kukkia tuonut pöydälle eli tehnyt jotain extraa.
        Ostostelu on yleensä ihan mukavaa ajankulua, itse ainakaan en viikolla juuri minnekkään rytky kauppaan ehdi ja viikonlopput haluan muuten viettää, yleensä lomalla on sopivasti rentoutunut ja aikaa, ei kiirettä jotta jaksaa hivenen sitä kaupoissa kiertelyä joka yleensä on aika turhauttavaa.
        Jos mielestäni mielyttävän loman Gambiassa haluaa viettää täytyy se viettää hotellialueella maaten. Tällöin ei kuitenkaan juuri saa näköalaa maahan. On parempiakin rantalomakohteita kuin Gambia, tuolloin loppukeväästä lämpötila tenerifalla on jossain 15 asteen kantturoissa kun gambiassa se on noin 25 joten jos aurinkoon tuona ajankohtana haluaa on se silloin varteen otettava vaihtoehto. Kuitenkin palvelut ja tarjonta on "vanhoissa" lomakohteissa parempi.
        Syksyllä menen Wien-Bratislava kaupunkilomalle, ja ainakin Prahan kokemuksen mukaan odotan parempaa matkaa kuin Gambian matka oli.

    • Gambiaan rakastunut

      Olimme kanssa pääsiäisenä 5.4- 2 vkoa gambiassa. No tietyissä paikoissa olivat kerjäämässä jne. mutta kaikkeen pitää osata suhtautua. Kallista oli mutta halpaa ja jopa ihania tuliaisia joita et todellakaan saa tiimarista. Taksilla halpaa kulkea mutta tietenkin riippuu miten tyhmä on. Itse rakastuimme täysin gambiaan ihmisiin luontoon ruokaan ilmastoon jne. ja hmm...jos olisit hieman liikkunut niin paikallista ruokaa hyvinkin tarjolla ja 2 ihmistä syö todella hyvin ja halvalla.

      Ehkä alkuperäisen kirjoittajan pitäisi jättää tämän tapaiset kohteet ja koluta vain ja ainoastaan niitä kamalia turistirysiä joissa kaikki on valmiiksi pureskeltua.

      Enää en mene espanjaan enkä thaimaahan...gambia on turvallinen jne maa myös. Ja jos haluaa nähdä todellisen gambian suosittelen tutustumaan joihinkin paikallisiin. Todella mukavia ystävinä ja pääset paikkoihin joihin et muuten sekä kaupustelijat eivät ole kimpussasi. Me kuitenkin rakastuimme maahan samoin ku muutamat uudet suomalaiset gambian ystävämme.

      Itse lähdemme taas helmikuun 14.2008 kahdeksi viikoksi vaikka vois kokonaan muuttaa gambiaan

      • ihanaaihanaa

        turisti ei taaskaan kestänyt kommenttia matkasta, josta itse saanut yltiöromanttisen kuvan.

        Muuta vaan Gambiaan, vastalahjaksi saamme tänne viisikymppisen tuttuni naiman kaksikymppisen pummin(tunsivat 7vrk ennen avioitumista), joka käyttää hyväkseen ikäneidon rahat ja häipyy paremmille saalistusapajille. Onneksi näitä avioliiton avulla länsimaihin tulevia edes Suomi älyää jarrutella, siellä poika odottelee palmun alla pääsyä tänne ja varmaankin jalat ristissä ja uskollisena "nuorikolleen".

        Eihän sinne kukaan jää, jos poispääsystä on pieniäkään toiveita.

      • Alkuperäinen kettulasta

        En alennu noin alaarvoiseen keskusteluun. Mielestäni et ole oikeutettu väittämään minua tyhmäksi.
        Mielestäni Gambia OLI Turisti rysä. Avoimin mielin lähdin matkaan ja huonot oli kokemukset, onneksi olet nauttinut matkastasi, itse en saanut vapaa-ajalle, ja matkalle vastinetta Gambian matkalta.
        Seuraaavaksi Wieniin..

      • Aloittaja Kettulasta
        ihanaaihanaa kirjoitti:

        turisti ei taaskaan kestänyt kommenttia matkasta, josta itse saanut yltiöromanttisen kuvan.

        Muuta vaan Gambiaan, vastalahjaksi saamme tänne viisikymppisen tuttuni naiman kaksikymppisen pummin(tunsivat 7vrk ennen avioitumista), joka käyttää hyväkseen ikäneidon rahat ja häipyy paremmille saalistusapajille. Onneksi näitä avioliiton avulla länsimaihin tulevia edes Suomi älyää jarrutella, siellä poika odottelee palmun alla pääsyä tänne ja varmaankin jalat ristissä ja uskollisena "nuorikolleen".

        Eihän sinne kukaan jää, jos poispääsystä on pieniäkään toiveita.

        No ei siinä mitään olipahan ikäneidolla sentään tuomisia ja suuria kokemuksia Gambiasta, me sieltä tultiin takaisin ilman tuliaisia ja pettyneinä.

      • vastanneille
        Alkuperäinen kettulasta kirjoitti:

        En alennu noin alaarvoiseen keskusteluun. Mielestäni et ole oikeutettu väittämään minua tyhmäksi.
        Mielestäni Gambia OLI Turisti rysä. Avoimin mielin lähdin matkaan ja huonot oli kokemukset, onneksi olet nauttinut matkastasi, itse en saanut vapaa-ajalle, ja matkalle vastinetta Gambian matkalta.
        Seuraaavaksi Wieniin..

        Kuten tuolla aiemminkin on jo kommentoitu, meitä on moneen junaan, joten tosiaan aika ala-arvoista lähteä ketään haukkumaan tyhmäksi tai kommentoimaan toisen matkailukokemusta ilman sen parempaa tietopohjaa. Toisaalta valitettavasti, teitäähän sen, suurin osa keskustelupalstoista on hiekkalaatikkoja joissa kaikki lapselliset ihmiset voi vittuilla toisilleen vapaasti.

        Minä en ole käynyt Gambiassa, harkitsen sitä kyllä ja sen takia näitä keskusteluja luenkin. Kiitos kaikille, jotka ovat kirjoittaneet perusteltuja rehellisiä MIELIPITEITÄÄN gambiasta. Otan ne huomioon, kuten varmaan jokainen järkevä ihminen, toisen henkilön mielipiteenä.

        Koska meitä on moneen junaan ja yksi tykkää tietynlaisista matkakohteista ja toinen taas täysin toisenlaisista, olisi kiva kuulla nyt ainakin aloittajalta että mitkä ovat olleet mielestäsi parhaat matkakohteet. Että jos tykkäät samoista kun minä, epäilen että ollaan samoilla linjoilla Gambiankin suhteen..

      • Aloittanut kettulasta
        vastanneille kirjoitti:

        Hyviä paikkoja ovat olleet ainakin
        Rantakohteena Phuket
        Kaupunki paikkana Praha, Lontoo
        Elämyksenä Pietari ja Moskova

        Itselläni olikin juuri kirjoitukseni tarkoituksena kertoa ihmisille että voi olla parempi mennä sinne perinteiselle kreetamallorcakyprökselle kuin Gambiaan.

      • Intian matkaaja
        Aloittanut kettulasta kirjoitti:

        Kannattaa jättää sitten Intiakin väliin.
        Thaimaa on helppo maa, joten jos sen tyylinen matkailu on lähinnä sydäntä, en ihmettele, että Gambia on aiheuttanut pettymyksen.

        Monissa maissa vielä korostuu tuo palvelujen "huonous" turistikauden lopussa, kun suurin osa porukasta on lähtenyt jo perheensä luo.

    • kir´k

      Voi että sentään. Olisiko vika ollut sittenkin omassa asenteessa, eikä maassa? Ensinnkin, mikäli sinulla on hiukankaan hajua maantiedosta, tiesit matkaa varatessasi ja lähtiessäsi meneväsi AFRIKKAAN. Afrikka on KEHITYSMAA. Siellä asiat eivät ole aivan kuin meillä täällä Suomessa. Toiseksi, jos otit yhtään selville kyseisestä paikasta, niin varmasti tiesit, että siellä EI ole merkkivaateliikkeitä tms. Miksi haluaisit ostaa länsimaisia tavaroita, kun olet Gambiassa? Ja esim. Tjäreborgin kohdeopaskirja kyllä sanoo hyvinkin suoraan sen, että Gambiassa EI VOI harrastaa sukellusta (vaikka vesi on kirkasta, pohjasta nousee hiekkaa joka sameuttaa sen.
      Kolmanneksi, melko rohkeaa yleistää tuollaista asiaa "turisteja ei kiinnosta että heillä menee huonosti". Mieti hiukan mitä päästät suustasi. Kyllä minua ainakin kiinnostaa. En ole jakamassa lomakassaani kaikkien kerjäläisten kesken, mutta en myöskään kulje laput silmillä "mukavasti ja murheettomasti". Miksi edes vaihdoit tuon ylistämäsi Thaimaan Gambiaan, jos olit sen maan kokenut hyväksi lomakohteeksi?

      • Aloittanut kettulasta

        Syitä että lähdin gambiaan oli se etten ole kiinostunut matkustamaan joka vuosi samaan paikkaan. Osittain myöskin uutuuden viehätys ja se että maa kuulosti erilaiselta.
        Mielestäni en omassa palautteessani yleistänyt aivan yhtä rajusti kuin te, vetämällä yhtäläisyys merkit afrikan ja kehitysmaan välille. Esimerkiksi eteläafrikassa on varsin vauraita alueita. Myöskin eräistä pohjois afriikan kohteista löytyy jo italia-espanja akselin vastapainoa.
        Olin tietoinen ettei Gambia ole Sukelluskohde, mikä mielestäni on rantalomakohteelle iso miinus. Eli jos verrataan Gambiaa esimerkiksi Tenerifaan niin tenerifalla voi harrastaa sukellusta, vaikkei se mikään ykkös sukelluskohde olekkaan.
        Shoppailusta ja ostostelusta oletin että mahdollisesti tarjonta olisi hivenen parempaa, mutta ilmeisesti ulkomaiset yrittäjät eivät ole tätä vielä Gambiassa hoksanneet. Suurin osahan paikallisista yrityksistä oli ulkolaisten omistamia, lukuunottamatta toripuoteja.
        En sanonut etteikö turisteja kiinnostaisi miten ihmisillä kohdemaassa menee. Kyseessä oli pikemminkin paikallisten suhtautuminen murheisiinsa. Mielestäni Gambialaisia kiinosti kertoa omista ongelmistaan turisteille ja tällä verukkeella pyytäää hieman almuja. Eroten thaimaan tavasta nauttia mitä on.
        Mielestäni asenteeni ja suhtautumiseni Gambiaan oli matkan alussa varsin avoin, mutta matkan kestäessä tein omat johtopäätökseni. Maata tuskin voinee juurikaan muuttaa, joten kehoitan edelleenkin ihmisiä Harkitsemaan mikäli ovat Gambiaan menossa

      • Nimetön

        Tässäpä suora lainaus omasta tekstistäsi: "Toisin kuin thaimaassa jossa paikalliset tietävät ettei turisteja kiinnosta että heillä menee huonosti, vaan haluavat että turisteilla on mukavaa ja murheetonta."
        Jos kerran tiesit, ettei paikka ole sukelluskohde, miksi sitten napiset asiasta?!! Sama kun lähtisi Etelämantereelle ja valittaisi sitten että siellä oli kamalan kylmä, tiesin sen kyllä mutten ottanut toppavaatteita mukaan...
        Suosittelen sinua sitten seuraavaksi matkustamaan niihin vauraampiin Afrikan maihin, joista voit sitten ostella niitä länsimaisia tavaroita ja kenties sukellella. Ehkä sinun olisi kuitenkin vielä viisaampaa pysytellä ihan vaan täällä tutussa ja turvallisessa koto-suomessa missä kaikki on hyvin eikä kukaan tule pyytämään sinulta kolikkoa ja ymmärrystä.

    • Lähtijä

      jotenkin näistä negatiivisista kommenteista paistaa, ettette ole käyneet muualla Afrikassa. "musta Afrikka" kun on juuri tuollaista. Ja onkos se kumma jos toinen pyytää rahaa kun tietää että tulosi tänne (joka ei ole muuta kuin huvittelua) on hyvinkin hänen vuoden tulonsa? Jos joku naapurisi söisi 3000euron lounaita päivittäin, niin etkö kysyisi, että lainaatko pari kymppiä jos olisi tarve? Käsitys rahasta liikkuu suurin piirtein samoissa luokissa...monesti varmaan Gambiassa kuin muuallakin Afrikassa auttaa selittäminen ettei meidän mittapuun mukaan ole rikas, ihmiset ymmärtää ja tajuaa että tonkin on tehtävä töitä leipänsä eteen ja loma on ansaittu. Täältä tullaan GAMBIA!!!

      • Gambiassakin käynyt

        Juuri noin! Olet aivan oikeassa siinä, että asiat pitää suhteuttaa. Totta kai siinä kontekstissa, missä Gambiassa eletään olemme superrikkaita. Jos esim neljän hengen seurue, syötyään hyvän illallisen, heittää muina miehinä tippinä paikallisten kahden viikon palkan verran niin kyllähän siinä vääristyy käsitys siitä, miten varakkaita ne henkilöt ovat omassa maassaan...

        Luulen kuitenkin, että gambialaiset pääsevät koko ajan paremmin perille siitä, miten esim. Euroopassa eletään. Omat kokemukseni Gambiasta olivat pelkästään positiivisia. Ei se porukoiden seuraan tuppaantuminen häirinnyt. Mikäs siinä, sehän on heidän maansa. Turistaan pois. Loppujen lopuksi gambialaiset ovat oikein hauskaa porukkaa...

        Toivottavasti vielä joskus tulee tilaisuus käydä Gambiassa uudestaan.

      • Ei Gambialle

        kyllä välttämättä perille, vaikka kuinka kerrot, ettet ole rikas. On paljon kokemusta asiasta, ja aivan väsynyt Gambian matkailuun kun aina saa yrittää selittää heille tuota asiaa. Ja kuitenkin huomaa, että vaikea sitä on heidän tajuta ja uskoa.

    • jukopliut

      Maassa maan tavalla tai maasta pois. Niinhän mekin täällä sanomme. Itse olen menossa kolmatta kertaa marraskuussa. En ole majaillut turistialueilla vaan paikallisissa kylissä n. 50 km bakausta ja kokkaillut ruuat aitojen mukavien ihmisten kanssa ja katsellut heidän jokapäiväistä elämänmenoaan hyvin läheltä. Kukaan ei ole rahaa kerjännyt, itse olen pyykinpesusta maksanut(käsinpesu)ja jos joku polkee hakemaan ruoka-aineet 4 km päästä kylästä minulle, ainekset maksaa n.4e/5-6henk. olen ruuat silloin tarjonnut. Musa soi illat minun talon terassilla ja rummut myös. Ikinä ei ole tarvinnut pelätä että joku varastaisi minulta jotain. Shoppailla ja sukeltaa voi tuhansissa muissa maissa ja paikoissa. Aitoa afrikkalaista elämää näet gambiassa jos osaat hakea sitä oikeista paikoista. Ikävä aina sinne täältä kulutushysterian keskeltä, siellä niin vähän on niin paljon. Osaa arvostaa sitä. Mukavia lomia sinulle jatkossa. Aina joskus jokainen valitsee kohteen väärin ja odotukset on erillaiset meillä jokaisella. T Tyttö maalta(älkääkä nyt vaivautuko kirjoittamaan että mustaa munaako menit sieltä hakemaan=)heh heh!

    • *matkalle*

      Kiitokset "nimettömälle" valaisevasta kertomuksesta. Matkatoimistojen kuvaukset kohteesta Gambia ovat kovin aurinkoisia, tosin eipä noissa paljoa muuta kuvailla kuin hotellialuetta. Jep, onneksi en ehtinyt varaamaan vielä matkaa (matkakuume just parhaillaan korkeimmillaan). Turvaudun tuttuun ja turvalliseen Thaimaahan.

    • sanyangsister

      Hei, miksi lähdit kehitysmaahan lomasi pilaamaan? Et ilmeisesti hakenut mitään tietoja maasta ennen matkaa ja nyt valitat. Kaikkea maahan liittyvää tietoa on kyllä saatavilla netistä. Oi, kun kaipaan Gambian lämpöön ja ystävälliseen ilmapiiriin !!!! nimim. kolme kertaa Gambiassa käynyt

    • Katarina kristiina

      Kyllä on kummaa kuinka negatiivisesti toiset suhtautuu Gambiaan! Olen ollut siellä kaksi kertaa 2 viikkoa ja minulta ei kukaan koskaan pyytänyt rahaa. Kaikki ihmiset oli ystävällisiä ja auttavaisia. Taksin kanssa joutui hinnoista neuvottelemaan, mutta aina pääsin halvalla. En kulkenut turisti takseilla vaan niillä toisilla. Myös paljon liikuin paikallis linja-autoilla ( tosi halpaa)!Sekä myös takseilla joissa oli useamoia matkustajia hinta aina yhdeltä joku pieni summa muistaaksen alle euro. Minulla siellä on ollut kivaa trrveenä olen pysynyt ei mahatautia eikä muuta. Hotellien ruuan hinnat minustakin aivan liian korkeat ihan suomen baarien tasoa. En tiedä niistä seksi turisti jutuista. Itse en niitä harrasta. Katarina

      • ...

        taisit saada kunnon mahtimelaa torttuusi...?

    • asenne vikaset

      Tollasta ei kannata uskoa. Ootte vaan niin tottuneita tekniikkaan ja muihin nykyajan asioihin että ette huomaa kuinka hienoa Gambiassa oikeasti on ! Ihmiset on mukavia, kauniit näkymät, miinustakin on mutta ei ole edes noin paha paikka ! hyttysiä nyt on suomessakin, että jos ne on pahin asia niin kannattas kattoo tota asennetta ekaks !

    • ggj

      Gambia ei sovi sössöille jotka haluavat lomailla kuten Teneriffalla.Gambian turistialueet ovat olemattomat mutta aito Gambia on turvallinen eikä turisteja ryöstetä vaikka vähän paitoja tms tyrkytetäänkin.Mikä ihme se on ku rahaa jokaisen on jollain tavalla tehtävä,eivät he silti ..rettään myy kuten kymmenet Suomalaiset opiskelijatytöt että on varaa bilettää.Jos joku alkaa haukkumaan Gambiaa,miettiköön vähä aikaa tätä Suomen kansan moraalia ja arvoja...w

      • ggj

        Mä lähtisin heti ..ttuun tästä maasta Gambiaan asumaan jos olis töitä siellä.Gambia on muslimimaa ja siellä on vapaita keski-ikäisiä Suomalaisia naisia nuoret miehet elellen.Silti kenenkään Gambin suusta en ole kuullut meistä sanottavan pahaa.Eräs tuttavani on muslimi,Suomalainen mies ja elänyt vuosia muslimimaissa muttei Gambiassa koskaan.Hän kertoi että joka ..tun maassa Suomalainen nainen on yhtä kuin ..ORA.Ja Suomalainen mies on JUOPPO.

    • ggj

      Minua maalimaa nähneenä ..tuttaa suunnattomasti meikäläiset inisijät ja mankujat jos ja kun jotkut pyytävät rahaa tai tyrkyttävät paitoja Gambiassa.On se nyt ..ttu naurettavaa että sellasesta suuttuu tai sellasta ei tajua ku ite eletään lintukodossa.Eniten mua vituttaa se ettei useimmat näe eikä tajua mitä vitun paskaa tämä meidän maa sisältää kaikesta ns. hyvinvoinnista huolimatta,hulluja,juoppoja,huoramaisia ihmisitä ja vinkujia joka kylä puolillaan.Tämä maa nimeltä Suomi on syvältä.Ja liikkukaaGambiassa aidoissa paikoissa eikä vaan turistihotellien liepeillä,ei se ole aitoa Gambiaa.Sikäläiset ihmiset ovat enkeleitä meihin verrattuna vertaa sitä millä tavalla tahansa.

      • eiparatiisiei

        Muuta ihmeessä unelmiesi Gambiaan, miksi tuhlaat elämääsi täällä kurjassa kotimaassasi.
        Itse asuin paikallisen mieheni kanssa Gambiassa kahdeksan vuotta, enkä ole ollenkaan sitä mieltä, että Gambia se vasta ihana maa onkin.
        Siellä on hyvää ja siellä on huonoa, mutta ne asiat huomaa vasta, kun siellä asuu vuosia.

    • 65+7

      ei mun tarvii olla kuin max 1 viikko mieheni kanssa Gambiassa kun olen jo kyllästynyt,puhumattakaan että asuisin siellä vuosia!!!
      Nostan hattua heille ulkomaalaisille jotka pystyvät siellä takapajulassa asumaan pidempään.Ei kulttuurimenoja,kahviloita,ei mitään harrastusmahd.sähkökatkoksia jne.

    • ggj

      Niin,mitä muuta nyt länsimaiseen elämäntapaan tottunut voisikaan haluta arjestaan?Mä inhoon tätä kotimaatani.Niin inhoaa moni moni tänne muualta muutavakin.Monet Suomalaiset ei tiedä eikä tajua sitä tosiasiaa että *Suomi ei ole EU:sta huolimatta Eurooppaa ja melkein kaikki haluavat pakolaiset ja muutkin pois täältä ihmisten junttimaisuuden ,kylmyyden ja monen muunkin jutun vuoksi.Mä oon nähny tän elämäntavan mikä on työtä,kiirettä ja kaikki yhtä tyhjän kanssa.Mä olen asunut ja VIETTÄNYT PITKIÄ AIKOJA MUISSA MAISSA JA TIEDÄN MIKSI RAKASTAN GAMBIAA. JA TOTTA ...VETISSÄ KAIKISSA ON HUOHOT PUOLENSA,GAMBIASSA MYÖS. MÄ ASUN JO OSITTAIN SIELLÄ.RAHAN VUOKSI MÄ SUOMESSA OLEN,TÄÄLLÄ ON TYÖNI.MAAILMA ON SILTI PIENI PAIKKA JA AINA KU ON VARAA ,LENNÄN VAIMONI KANSSA GAMBIAAN MUUTAMAKSI VKOKSI ..TTUUN TÄSTÄ ANKEUDESTA.

    • 65+7

      on hyvä että meillä suomalaisilla on VALINNANVAPAUS eli saamme valita itse asummeko mieluummin Suomessa vai ehkä Gambiassa.Saamme matkustaa vapaasti jos vaan on varaa,mutta syntyperäisillä gambialaisilla ei ole tätä mahdollisuutta,siksi arvostan Suomea!!!Ps.Olen matkustellut paljon ja asunut eri maissa ja siksi arvostan vapauttamme valita,mitä muilla ei aina ole.Enkä ole Gambian vihaaja,kaipaan vain virikkeitä.

    • Cape Point

      Huih :O siis olipas tekstiä :( minä itse kävin nyt ensinmäisen kerran Gambiassa ja joo oli siellä niitä kerjälälisiä ja sen semmosta mutta kait nyt ihminen osaa sanoa ei? ja kun siellä jonkun aikaa oli niin ei kukaan tullut enää sen kummosemmin häiritsee!! ja ei siellä mitään kallista ole :O siis paljon halvempaa kun täällä kuppasessa Suomessa ja ne niitten puukipot ovat kyllä itse tehtyjä eikä mitään hapllis sontaa mitä tiimarista saa!! Taitaa tup alkuperäinen kirjottaja olla semmonen joka myös käyttää noita Thaimaan naisiakin avuks pariin asiaan ;) itsekkin olen käynyt Thaimassa myös ja Gambiaan menen mieluimmin uudestaan kun Thaimaahan..... Gambiassa oli todella mahtava olla ja ihmiset ovat ystävällisiä ja todella vaatimattomia..... Kävitkö muuten kenenkään kotona? minä ja mun mies käytiin ja täytyy sanoa että täytyy Suomalaisen ihmisen olla iloinen siitä mitä meillä on!! Huh,huh kyllä meitä ihmisiä on moneen lähtöön :( niin ja mikä tohon veden lämpötilaan tulee niin ei se mitään kylmää ollut, ihan sopivan viileetä mihin oli ihana pulahtaa ja samalla saada viilennystä kun tuli liian kuuma (ilmanlämpö 35) Thaimaan vesilämpö oli taas ällön kuuma, ei antanut viilennystä ollenkaan ja mikä kerjäläisiin Thaimaassa tuli niin siellä niitä oli paljon enemmän kun Gambiassa! ja Thaimaassa niitä huoriakin oli joka nurkka täynnä :P yöks :P ei kiva katsella kun nuoret (joskus ihan teinit) kulki valkoihoisten isomahaisten miesten kanssa :P :P :P Hyi hittolainen...... Joten minun mielestä Gambia on hyvä lomakohde..... tässä minun mielipide.....

    • reissaajat

      Olemme reissanneet monessa eri maassa ja jokainen maa ja kulttuuri olleet erilaisia. Kaikissa olemme viihtyneet tosi hyvin. Voinut tutustua paikallisiin ihmisiin ja heidän elämäänsä. Täytyy vain tietää mitä lomaltaan hakee niin ei tule pettymyksiä. Mikäli jossain ei viihdy ei se ole paikan vika vaan olet mennyt väärään paikkaan. Tietoa kyllä saatavilla jo ennen matkaa jos vain viitsi ottaa selvää.

    • 28x...

      Gambiassa ei ole mitään nähtävää ja turisteja kohtaan ollaan epäkohteliaita.
      Maa on kallis ja islamistinen. Enpä usko että mokomassa maassa viihtyy muut kuin naispuoliset seksituristit jotka maata raivoavien tiikereiden lailla puolustavat.
      Ymmärrän kyllä mustan lihan houkutuksen...

      • mitopå

        Maassa ei ole todellakaan MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ. Ei villieläimiä, yksi krokotiilipuisto, se siinä. Huumattuja eläimiä (?) lammessa. Köyhiä ihmisiä kerjäämässä epämiellyttävillä tavoilla. Rannat ihania mutta häiritsijöitä koko ajan kimpussa. Hinnat ravintoloissa lähes Suomen tasoa eivätkä omistajat ole paikallisia vaan enimmäkseen libanonilaisia, jotka käsittelevät törkeästi paikallisia työntekijöitään.Jättävät esim. palkat maksamatta koska tietävät, että työntekijöillä ei ole varaa oikeudenkäyntikuluihin etc.

      • työntekijätvarastava
        mitopå kirjoitti:

        Usein kyypparit ja muutkin syövät kuormasta kun silmä välttää , ihan oikein että
        hävikki vähennetään palkoista. Vai mitä.
        On tietenkin paljon rehellisiäkin työntekijöitä muttei useinkaan turisti ammateissa.
        Jos joudutte sairaalaan niin siinä hyvä kokemus.

    • maailmalla matkaaja

      No eipä sunlaisen ois koskaan pitänytkään päästä Gambiaan!! Itse käynyt siellä 5krt ja aina valmis lähteen uudestaan.
      Jos ei osaa maassa elää maan tavoin niin maasta pois..

      Niin ja kyl siellä taikkulassakin ne hinnat ovat nelinkertaistuneet!!

    • kololi--road rules..

      !?Maassa ei ole mitään nähtävää?! Olen asunut useaan otteeseen kuukausia aidossa Gambiassa eli muualla hotelleista,ja maailmaa paljon nähneenä siellä on nähtävää ja koettavaa hirmu määrä.Nimim. mitopå:OLET JUNTTI!

    • kololi-road rules

      Keskustelun aloittajille ja muillekkin vikisijöille haluan huomauttaa kun eivät näytä käsittävän faktaa seuraavaa:Kun olette Gambiaassa,olette AFRIKASSA..Maanosassa missä ei tunneta Elvistä esim...Mitä te luulette kun matkustatte sinne?! Että elämä olis samanlaista kuin länsimaissa?! HA-LOO IDIOOTIT!!!

    • 28x...

      Tylsempää ja hirveämpää paikkaa ihmisten asuttavaksi en voi tietää.
      Lisäksi maan johdon täydellinen välinpitämättömyys kansastaan, ihmisoikeuksien puuttuminen tai niiden törkeät loukkaukset tekevät maasta erittäin turvattoman.
      Vaihtaisitko Sinä kaikki rahavarasi paikalliseksi valuutaksi? Entä avaisitko pankkitilin maassa ja siirtäisitkö omaisuutesi sinne?
      Jos vastauksesi on kieltävä niin perustele. Kiitos.

      • aamuvirkku

        Ensimmäisen lauseen kolme viimeistä sanaa kertoivatkin kaiken sinusta.
        Onhan meitä jotka emme kaikkea tiedä mutta oneksi olemme kuitenkin senverran viisaita ettemme tuo tyhmyyttämme esille yleisille sivuille kuten eräät.

      • Jandeliini
        aamuvirkku kirjoitti:

        Ensimmäisen lauseen kolme viimeistä sanaa kertoivatkin kaiken sinusta.
        Onhan meitä jotka emme kaikkea tiedä mutta oneksi olemme kuitenkin senverran viisaita ettemme tuo tyhmyyttämme esille yleisille sivuille kuten eräät.

        Asuuko kukaan tällä hetkellä Gambiassa?
        Miten muutit sinne,veitkö huonekalut ja astiat Suomesta Gambiaan?
        Oletko vienyt auton Gambiaan?
        Olisi kiva kuulla ihmisiä ,jotka asuvat ja elävät arkea Gambiassa?

    • pöööö

      "Asuuko kukaan tällä hetkellä Gambiassa". Oletettavasti siellä elää paljonkin gambialaisia.
      "Miten muutit sinne ym". Ilmeisimmin lentokoneella, jos Euroopasta. Joo, astiatkin toin Suomesta, huonekalutkin kannoin selässäni.
      Voi hallelujaa!

      • peräkärri

        Mä kun aikoinaan muutin Gambiaan, niin ajoin sinne omalla autolla, huonekalut oli peräkärrissä ja matka meni ihan hyvin, tosin kesti aika kauan, mutta eipä ollut kiirettäkään. Kohta muutan takaisin Suomeen ja samalla tavalla menen kuin tänne tullessani.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2502
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1802
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1467
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      267
      1465
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1292
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      392
      1255
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      343
      1232
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      368
      1208
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe