Joo pakko oli kirjottaa tänne ja kannustaa muita epätoivon partaalla olevia...koska niin olin minäkin, meinasin jo luopua uskosta siihen että ikinä löydän sitä "oikeaa" naista elämääni, mutta kuinkas ollakkaan, tuossa ihan kohta vuosi sitten se kolahti! Ja kolahti siihen malliin että kihloissa olemme tällä hetkellä ja elämä näyttää aivan ihanalta. Tsemppiä kaikille, kyllä se rakkaus tulee vastaan, joskus jopa hetkellä jolloin et todellakaan usko sen tulevan, niin voin sanoa ihan kokemuksen kautta. Hauskaa pääsiäistä kaikille ja rohkeasti kaikki katseet eteenpäin, elämä on ihmeellisen ihanaa!
Ihmeitä tapahtuu...
Tiikeri
3505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näinhän siinä tosiaan usein käykin, että kun ei mitään odota, niin kaikki vaan tapahtuu..
Mutta miten ihmeessä voimme lakata odottamasta.?
Olisi tietenkin hyvä neuvo, että hankkii elämäänsä harrastuksia ja ystäviä. Uppoutuu jokaiseen hetkeen täydellisesti ja kaikkeen, mitä sillä hetkellä tekee..
Elämä on kuitenkin vain juuri hetkiä. Pelkkiä hetkiä. Ei yhtä minuuttia taaksepäin, eikä yhtä minuuttia eteenpäin..
Hienoja oivalluksia, mutta käytäntöön en ole niitä jaksanut viedä. Parisuhteessa olen onnellinen ja jotenkin kokonainen. Mutta suhteen ongelma on usein siinä, että en ole ottanut tarpeeksi tilaa omille tarpeilleni, vaan mennyt liikaa mukaan toisen elämään ja sen rytmiin ja siitä on tullut minunkin rytmini, vaikka se saattaa olla luontaisesti minulle väärä rytmi.
Syntyy kiistoja, toraa ja puhuminen on pelannut todella heikosti suhteissani. Minä puhun, mutta kumppanit eivät.
Olen aina löytänyt vetäytyvät kumppanit..
Tavallaan vetäytyvä juuri omalla vetäytymisellään vie tilaa itselleen ja minulla on entistä vähemmän tilaa olla.
Ja kun kumppani ei puhu, ei tule vastaan, niin paha mieleni lisääntyy. Epätoivo kasvaa ja tulen vihaiseksi..
Toisaalta mietin sitäkin, että puhunko liikaa. Liian vaikeasti, mutkikkaasti.
Nykyinen kumppanini on kylläkin sanonut, ettei ole exänsäkään kanssa pystynyt puhumaan kuin vasta suhteen loputtua. Tämä on helpottava tieto juuri tähän hetkeen, kun tätä tässä kirjoitan, sillä se vapauttaa minut itsesyytöksistä, joihin menen aina vauhdilla, kun asiat eivät luonnistu.
Rakkaat ystävät täällä, lesbot, yritetään yhdessä opetella puhumaan juuri siinä olevassa parisuhteessa kummppanimme kanssa. Ei siitä jälkipyykistä enää ole hyötyä kuin uusiin, tuleviin suhteisiin ja tulevaan elämään.
Tämä elämä on kuitenkin juuri TÄSSÄ ja NYT !!
Aivan kuten sanoit Jennifer, miten lakata odottamasta. Ja mitä jos on jo rakastunut, mutta joutuu silti odottamaan, sitä toista.. joka ei tee selkeästi selvää tunteistaan vaan pitää jossain välimaastossa. Antaa toivonkipinän (tai sitten se toivonkipinä on rakastuneen ihmisen itsensä luoma eikä sitä halua menettää). Mitä siinä tehdä? Kun se sydänkin on varattu, ei ole toisilla edes mahdollisuutta. Ja kun ei voi unohtaa, vaan haluaa odottaa ja toivoa vaikka kärsii itse kokoajan aivan valtavasti. Ja kun se kaikki syö kaiken energian ja mielenrauhan...
Ja kun yrittää saada selkeitä vastauksia, niitä ei ole, kun yrittää lukea rivienvälistä.
On hyvä jos puhuu, puhukaa rakkaat ystävät asioista oikeilla nimillä. Vaikka sanat on joskus riittämättömiä ja usein niillä on vaikea kuvailla yhtään mitään.
Tämä on kimurantein tilanne, mitä rakkausasioissa saattaa eteen tulla. Toinen ihminen laittaa toisen odottamaan..
Helvetillistä se on ja puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä..