Heips, onko aiempi abortti mahdollisesti (vaikea todistaa) vaikeuttanut raskaaksi tuloa? Onko ollut ongelmia raskautumisessa? Onko joskus tuhonnut mahdollisuuden saada lapsia kokonaan vai onko suurimmalla osalla ollut kaikki hyvin? Kokemuksia? Usein vain pelotellaan abortin aiheuttamista vaikeuksista.
Kysely
Abortin tehneille
4611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei. Itse olen, ja tänään sanon, että valitettavasti tehnyt kaksi aborttia. Niistä on jo aikaa parikymmentä vuotta. Tänään minulla on kaksi melkein teini-iässä olevaa tytärtä,joista olen tosi kiitollinen, ainakin välillä muistan ja jaksan olla sitä. Minun ensimmäinen lapsi kuoli, TÄMÄ TAPAHTUI ENNEN ABORTTEJA, puoli tuntia syntymisen jälkeen. Tyttärieni välissä sain yhden keskenmenon 5-6 raskausviikolla, mikä ei todellakaan ole epätavallista. Elikä omien kokemusteni perusteella sanon, että raskaaksi olen tullut ja helposti. Mutta kannattaa tietysti muuistaa, että me kaikki olemme yksilöitä ja erilaisia, mitään takuita ei voi antaa... Kaikkea hyvää sinulle.
asiallisissa oloissa tehty abortti ei aiheuta lapsettomuutta. Jos komplikaatiota esiintyy, voi ongelmia esiintyä. Suomessa tämä on hyvin harvinaista.
Sen sijaan niissä maissa, joissa aborttioikeutta ei ole, on puoskariabortin jälkeinen lapsettomuus varsin yleistä.
vaikea todistaa ja lapsettomuus voi johtua lukemattomista muistakin (tuntemattomistakin) tekijöistä ku abortista. Komplikaatioiden riski laillisessa abortissa on muutaman prosentin luokkaa. Ja luultavasti mitä useempia kaavintoja sitä suurempi todennäkösyys että kohtuun tulee arpeumaa/kiinnikkeitä jotka vaikeuttaa raskauden alkamista. Joskus myös on saatettu kaapia sen verran ronskilla kädellä että kohdun omaa/sisempääkin limakalvoo on lähteny ja kokonaispaksuus jää liian ohueks alkion kiinnittymiseen.
minulle tehtiin abortti 80-luvulla. Sen jälkeen olen saanut kolme tervettä lasta eikä raskaaksi tulossakaan ole ollut vaikeuksia. Ei abortti varsinaisesti aiheuta lapsettomuutta, vaan mahdolliset komplikaaatiot.