Täällä on varmaan MONTA muutakin, joiden elämää hallitsee vatsa= ripuli.
Kuinka te jaksatte/ pärjäätte mahanne kanssa?
Kuinka te huonoina päivinä pystytte lähtemään hoitamaan pakollisia asioita?
Entä työ elämänne?
Kuinka te jaksatte/ pärjäätte mahanne kanssa?
Kuinka te huonoina päivinä pystytte lähtemään hoitamaan pakollisia asioita?
Entä työ elämänne?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaihdellen jaksan; kun maha on huonona, niin väsyttää aina. Herään aikaisin, että saan hoidettua vessassa ravaamiset ennen lähtöä kaupungille yms. Töihin ei tarvi näin varautua, vessa on siellä lähellä. Otan aina imodiumia pari tuntia ennen lähtöä leffaan, bussiin, shoppailemaan yms. Niin ja en juuri koskaan syö ulkona. Neljän vuoden aikana olen ollut töistä pois kolme päivää mahan takia.
Minulla on myös vatsa vaivannut kymmenen vuotta. Yliopistossa oli jatkuvasti vatsan kanssa oireita ja selvisin niistä imodiumin avulla.
Nyt oireet vaikeuttavat jatkuvasti työtäni. Päivällä joudun aina miettimään todella tarkkaan, mitä voin syödä. Ammatin vaihtaminen on käynyt usein mielessä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni vatsavaivainen joutuu tekemään sellaista työtä, jossa pitää olla jatkuvasti toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Minusta vaikeimpia tilanteita ovat hiljaiset hetket esim. jossain virastossa, jossa on muita ihmisiä. Opiskeluaikana koetilanteet olivat tukalia.
Niin, eipä tässä muu auta kuin yrittää vain jaksaa elää suolensa ehdoilla. Sopeutua ja yrittää olla tyytyväinen semmoisina päivinä kun suht.koht. hyvin mennyt, ehtinyt töihin, suoriutunut kauppareissusta, lenkistä yms. Vaikka kyllähän tämä välilllä masentaa kun tuntuu että suoli on hallinnut elämää viimeiset 25 vuotta. Asiaa ei myöskään paranna se, että ongelma tuntuu niin kiusalliselta, että sitä pyrkii salailemaan ja selittelemään myös ihan lähimmässä piirissään. Itse olen kokeillut kaiken maailman aineita vuosien varrella, viimeisimmäksi (vielä tämän vuoden puolella) aloevera -juomaa, mutta en kokenut minkäänlaista apua siitä. Ehkä eniten ainaskin välillä olen kokenut jonkinasteista helpotusta vaivoissa yrittämällä suhtautua asioihin rauhallisemmin ja rennokkaammin ja rukoilemalla. voimia sinulle.
Asiaa ei auta salailla. Olen kärsinyt jo vuosia ärtyneen suolen oireyhtymästä ja neuvoni on, puhu asiasta ihan oikealla nimellä. Esim, työpaikalla tai koulussa. Muut tietävät taudin kuvasi ja silloin on helpompi elää taudin kanssa ja oireet voivat jopa helpottua ja helpottuvatkin.
Näin minä olen tehnyt ja huomannut, etten ole yksin. Kun lähipiiri tietää ongelman, on eläminen paljon helpompaa. Silloin voi vaikka ottaa muutaman juoksuaskeleen kohti vessaa, jos hätä on suuri. Oireet ovat myös helpottaneet, kun on yksi jännityksen aihe vähemmän.
Kun on lähtö jonnekin, esim vaikka kauppaan, toiset tietävät että tuon pitää ensin käydä wc:ssä ennen lähtöä. Kaikki me asioidaan helpotus huoneesssa, toiset vaan useamman kerran kuin toiset.
Jos mahaoireet liittyvät selvästi jännitystä aiheuttaviin tilanteisiin, onko silloin ärtynyt suoli poissuljettu vaihtoehto? Itse häpeän kovasti, enkä kehtaa kertoa oireistani kenellekkään, miten pystytte olemaan parisuhteessa kun aamulla ensimmäiset tunnit menee vessassa istumiseen?