Mulla tuntuu olevan menoa koko ajan, aina kun
mietin että nyt saan istua vähäksi aikaa ja olla
vain rauhassa, niin joku soittaa ja käskee
jonnekkin tekemään jotain tai sitten kotona
käsketään tehdä. Tuntuu etten jaksa tätä enää.
Olen ollut masentunut jo useamman vuoden
ajan,kukaan ei usko mua ja olen ajatellut että
kuvittelen vain. Minulla on univaikeuksia, joko
nukun 14 tuntia putkeen ja herään todella
väsyneenä tai en nuku koko yönä. nyt on menossä
tuo kausi etten nuku ollenkaan, viime yönä sain
sentään puoli tuntia nukuttua. sitten mun
äitipuoli melkein pakottaa mut nukkumaan jos
huomaa etten ole nukkunu. nää on tällasia kahen
viikon kausia, en nuku kahteen viikkoon, nukun
kaks viikkoa ihan liikaa....sellasta tää on.
ja eniten mua pelottaa tuleva kamala pitkä talvi.
viime talvi oli suorastaan helvettiä, en nukkunu
juuri, söin nukahtamislääkkeitä, ei auttanu, en
käyny koulussa, se oli ihan kamalaa. nyt taas
yritän puurtaa itseni päätepisteeseen, että
saisin talvella vain olla. Mutta sekään ei
onnistu, valmistun koulusta keväällä ja liian
monta korvattavaa kurssia vielä pakollisten
lisäksi. Olen yrittänyt puhua opolle että voisin
pitää esim. parin viikon "hermoloman", mutta
hänen mielestä en ole sen tarpeessa. (opo on
aikasemmin sanonu että jos tuntuu ettei jaksa
niin voidaan keskustella pienestä lomasta).
Mä oon ihan rikki sisältä...
ja tänään vielä masentaa lisää kun kihlattuni
huusi ja syytti minua asiasta jolle en mitään
voi. olen hyödytön idiootti!!!
iltasin mietin vain että päkko nukkua pakko
nukkua pakko nukkua pakko nukkua pakko nukkua...
en jaksa enää. olen kai ihan loolotautinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
sä saat sen loman kun pyydät lääkäriltä etkä
miltään opolta. Kyse on ihan sairaslomasta jonka
tarpeessa kai oletkin. Samalla vois olla ihan hyvä
muutenkin jutella lääkärin kanssa tilanteesta ja
mahdollisesti saada lähete psykiatrille, joka
taatusti uskoo sinua. Et ole luulotautinen vaan
varmaankin stressaantunut ja depressiivisyyteen
taipuvainen ja asiaan kannattaa puuttua ennen kuin
se pahenee (ja sen se hoitamatta tekee, believe
me).
Kirjoitan omasta kokemuksesta, tämä ei
välttämättä toimi sinulla, mutta toivottavasti
saat tästä ajatuksia siitä mitä sinä itse tällä
hetkellä eniten tarvitset!
Koita pitää pikaisesti stressiloma, saat sen
aivan varmasti koska kuka vaan yleislääkärikin
uskoo, että jos ihminen ei nuku, se ei jaksa ja
sen pää kärsii. Unettomuus ja stressi voivat olla
syy masennukseesi, samoin
toivottomuudentunteisiin ja herkkyyteen reagoida
toisten ihmisten puheisiin ja vaatimuksiin.
Stressiloman pitää sitten olla aivan sinun omaa
aikaasi! Eli kukaan ei käske eikä pyydä sinua
tekemään yhtään mitään, ei nalkuta eikä
patista...teet juuri niinkuin sinusta tuntuu
hyvältä! Pidä puhelin kiinni, kerro kaikille,
että sinun pitää nyt levätä ja saada olla
rauhassa. Jos toisista ihmisistä ei ole sinulle
tukea ja iloa, ole mieluummin omissa oloissasi,
nyt et kaipaa etkä siedä yhtään syyllistämisiä
etkä ymmärtämättömiä kommentteja. Jos eivät
ihmiset tätä ymmärrä ja hyväksy, mieti voisitko
lähteä jonnekin muualle vähäksi aikaa (3-4 päivää
voi jo tehdä ihmeitä).
Voi olla että sinulle tarjotaan jotain lääkkeitä,
mutta ne eivät sitten ole mikään unen ja levon
korvike! Levätä voi vaikkei nukkuisikaan, hae
vaikka kirjastosta joku rentoutuskasetti, jos et
entuudestaan tunne rentoutustekniikoita.
Anna pääsi levätä eli anna sille muita virikkeitä
kuin huolesi ja velvollisuutesi (luonto, musiikin
kuuntelu, lukeminen=jotain hömppää, mikä vain
sinua itseäsi kiinnostaa).
Jaksamista sinulle! Kaiken tämän kärsimyksen saat
käännettyä voitoksesi opettelemalla rentoutumaan
ja pitämään itsestäsi hyvää huolta! Monelta tämä
taito puuttuu ja heihin se sitten iskee jossain
35 ikävuoden paikkeilla täysuupumisena...
älä ajattele et on pakko nukkua..jos menet
sänkyyn eikä nukuta, nouse ylös. Sänky on vain
nukkumista varten, eikä siellä pitäisi edes
miettiä tai lukea..Ylös nousemisessa voi tietysti
olla huonojakin puolia jos sitten taas valveutuu
kokonaan..
Sano vanhemmillesi ettei saa pakottaa nukkumaan,
se vaan pahentaa tilannetta.
Koita olla pelkäämättä, että tästä talvesta tulee
samanlainen kuin edellisestä, koska se pahentaa
stressiä.
toi rentoutumisidea oli hyvä, mikä tos ed.
vastaukses oli..ja tietysti voi nauttia kamomilla
teetä, himmentää valoja ajoissa tai joillakin
auttaa ulkoilu vähän ennen nukkumaan menoa.
Koita olla ottamatta stressiä siitä mitä muut
sanoo. Muista että sinä olet ainutlaatuinen
yksilö. koita vaikka kehittää joku juttu mitä
hoet mielessä, jos koet että joku loukkaa sinua
tai valittaa..mun vanhemmat valitti ainakii paljo
kaikesta ja mä opettelin sanomaa mielessä et no
se on KAUHEETA..niinku siin huuliveikois
sanottii..tai sit tämmöin vähä huuhaa-juttu et
ajattele ittes ja kroppas sinisex miekax..
Tiedän ettei nää neuvot oo kovin helppoja
noudattaa, mut toivottavast ois jotain apuu..
kiitos että jaksoitte vastata. nuo on varmasti
ihan hyviä neuvoja, mutta en pysty niitä
toteuttamaan. välillä tuntuu etten pääse kotoa
mihinkään, asun kaukana "sivistyksestä" ja jos
jonnekkin lähtee, on oltava yöpaikka valmiina.
joskus olen vain lähtenyt tupakat ja lompakko
mukanani ja istunut päivän ja illan baarissa. se
auttaa sen hetken.
pakenen pakolla todellisuutta.
en osaa tehdä tälle asialle mitään, kaikki vain
morkkaa että olen huomionkipeä. sitä se ei ole,
yritän mahdollisimman vähän kertoa omista
asioistani muille, pohdin ne itsekseni päässäni.
kiitos kuitenkin teille, olette ihania ihmisiä.
on ollut muualla ja oli kokeiltu
äänigeneraattoria linkistä
http://www.bwgen.com/
ohjelma voidaan imuroida n 1,3 M