Mitä tarkoitat..?

Hyvä AgenttiOranssi!

Nämä kirjallisuusluettelot voivat tuoda apua USA alkoholismiin, mutta mitä ne tekevät Suomi 24 keskustelupalstalla?

Mielestäni ne kuuluvat samaan nollatutkimusluokkaan, kuin eilen kertomasi esimerkit, kun puhutaan suomalaisesta juoppoudesta ja siitä esitetyistä tutkimuksista.

Stakes, Alkon Salmisaaren laboratoriot ja Helsingin yliopiston alkoholitutkimuslaitos, ovat yhtä kaukana kuin yö päivästä jos odotetaan todellista tietoa alkoholismista. Alkoholiteollisuus on liian suuri tekijä, että sen tuotteiden aiheuttamasta katastrofista uskallettaisiin kertoa ikäviä totuuksia.

Erään tilannetta kuvaavan lausunnon antoi Helsingin yliopiston alkoholitutkimusprofessori; "työ on vaikeaa, tutkittavamme juopot eivät tajua olevansa alkoholismisairaudesta kärsiviä."

Olisi hyvä tietää kuka antaa oikeita vastauksia, raittiit, raittiit alkoholistit, juovat ihmiset, entiset juovat ihmiset, sosiaalisesti juomisen hallitsevat, toisinaan juovat sitten raittiina, juoppohullut, alkoholidementikot, "rappioalkoholistit" vai hoitolaitosten työntekijät. Ketkä pystyvät kokoamaan luotettavat tiedot ja mitenkä niitä voidaan käyttää kun esim. pakkohoitoon ei voida ketään toimittaa..?

Mainitsit Bill Wilssonin, hänellä ei liene mitään tekemistä alkoholismitutkimuksen kanssa, ei edes ammattihoitajan roolissa. Mutta Bill W. noin sadan muun entisen juopon kanssa kehitti aivan uuden lähestymistavan alkoholismiin.Syntyi AA-liike, itseapuyhteisö. Joka ei pyri mitenkään esiintymään, että sillä olisi yksinoikeus alkoholismin hoitoon. He vain yksinkertaisesti pyrkivät itse raittiuteen ja auttamaan toinen toistaan.

Bill W. perustama AA-liike ei perustu tutkimukseen tai tilastointiin, eikä ota kantaa mihinkään alkoholismin ympärillä käytävään polemiikkiin. Siksi on turha sekoittaa AA-liikettä mainitsemaasi asiayhteyteen.

>>>>>>>>>>>>>


Tosissani olen
Kirjoittanut: AgenttiOranssi 29.5.2007 klo 16.13

Peelen kirja on kyllä yksi hyvä tietolähde. Prosenttiluvut kuitenkin perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon. Useita niistä on Peelenkin lähdeluettelossa.

Seuraavia lähteitä on ansiokkaasti julkituotu ja referoitu "Orange Papers"-sivustolla:


Treatment of Drug Abuse and Addiction -- Part III, The Harvard Mental Health Letter, Volume 12, Number 4, October 1995, 3.

Bebbington, P. E. (1976). The efficacy of alcoholics anonymous: The elusiveness of hard data. British Journal of Psychiatry, 128, 572- 580.

Bufe, C. Q. (1991). Alcoholics Anonymous: Cult or cure? San Francisco, CA: See Sharp.

Cross, G. M., Morgan, C. W., Mooney, A. J., Martin, C. A., & Rafter, J. A. (1990). Alcoholism treatment: A ten-year follow-up study. Alcoholism: Clinical and Experimental Research, 14(2), 169-173.

Glaser, E B., & Ogborne, A. C. (1982). Does AA really work? British Journal of Addiction, 77, 123-129

Hoffman, N. G., Harrison, P. A., & Belille, C. A. (1983). Alcoholics Anonymous after treatment: Attendance and abstinence. International Journal of the Addictions, 18(3), 311-318.

McBride, J. L. (1991). Abstinence among members of Alcoholics Anonymous. Alcoholism Treatment Quarterly, 8(1), 113-121.

Thurstin, A. H., Alfano, A. M., & Nerviano, V. J. (1987). The efficacy of AA attendance for aftercare of inpatient alcoholics: Some follow-up data. International Journal of the Addictions, 22, 1083-1090.

Vaillant, G. (1983). The Natural History of Alcoholism: Causes, Patterns, and Paths to Recovery. Cambridge, MA: Harvard University.
2597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Mielestäni ne kuuluvat samaan nollatutkimusluokkaan, kuin eilen kertomasi esimerkit, kun puhutaan suomalaisesta juoppoudesta ja siitä esitetyistä tutkimuksista."


Mikäli väität jotain tutkimusta nollatutkimukseksi, sinun pitäisi pystyä osoittamaan virhe tutkimuksessa. Oliko otanta väärin tehty? Onko kenties jotain väliintulevia muuttujia, jotka vääristävät tuloksia? Onko tutkimusaineiston käsittelyssä ja tulkinnassa tehty virheitä? Millaisia? Miten perustelet, etteivät ne koske suomalaista juoppoa ollenkaan? Onko "suomalainen juoppous" joku reaalimaailmasta irrallinen saareke, jossa pätevät omat lainalaisuudet?

AA perustuu amerikkalaisille alkoholisteille laadittuun toipumisohjelmaan. Se on sellaisenaan tuotu Suomeen ja sen väitetään toimivan loistavasti alkoholistien raitistumisessa ympäri maailmaa. Miksi AA:n toipumisohjelma on yleistettävissä kaikkia juoppoja koskevaksi, mutta mielestäsi amerikkalainen tutkimus ei ole mitenkään yleistettävissä suomalaisiin juoppoihin?
Tuossa väitteessäsi ei ole minkäänlaista logiikkaa.

Mainitsin Bill Wilsonin tosiaan. En ole väittänytkään häntä tutkijaksi, mutta hän on AA-ideologian isä. Hänen luomansa opin tärkeimpiä taustavaikuttajia olivat uskonnollinen Oxford-liike sekä 1930-luvun (maallikko)käsitykset lääketieteestä.

Alkoholismiin ihmiset ajautuvat kaikkialla maailmassa samoista sisäisistä ja ulkoisista syistä. Samoin he lopettavat, kun ovat lopen kyllästyneitä alkoholin tuottamaan kärsimykseen ja kun motivaatio lopettamiseen syntyy. Suurin osa pystyy tähän itsekseen - myös Suomessa. Sen takia uskon perustellusti, että tutkimustulokset korreloivat myös suomalaisen alkoholistin toiminnan kanssa. On kuitenkin totta, että myös lisää suomalaista tutkimusta kaivattaisiin asiasta.

Äänestä

haastamalla haastaa riitaa? Eikö riitapukareita löydy muutenkin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ei tilastoja kirjoitti:

Hyvä AgenttiOranssi!

Nämä kirjallisuusluettelot voivat tuoda apua USA alkoholismiin, mutta mitä ne tekevät Suomi 24 keskustelupalstalla?

Mielestäni ne kuuluvat samaan nollatutkimusluokkaan, kuin eilen kertomasi esimerkit, kun puhutaan suomalaisesta juoppoudesta ja siitä esitetyistä tutkimuksista.

Stakes, Alkon Salmisaaren laboratoriot ja Helsingin yliopiston alkoholitutkimuslaitos, ovat yhtä kaukana kuin yö päivästä jos odotetaan todellista tietoa alkoholismista. Alkoholiteollisuus on liian suuri tekijä, että sen tuotteiden aiheuttamasta katastrofista uskallettaisiin kertoa ikäviä totuuksia.

Erään tilannetta kuvaavan lausunnon antoi Helsingin yliopiston alkoholitutkimusprofessori; "työ on vaikeaa, tutkittavamme juopot eivät tajua olevansa alkoholismisairaudesta kärsiviä."

Olisi hyvä tietää kuka antaa oikeita vastauksia, raittiit, raittiit alkoholistit, juovat ihmiset, entiset juovat ihmiset, sosiaalisesti juomisen hallitsevat, toisinaan juovat sitten raittiina, juoppohullut, alkoholidementikot, "rappioalkoholistit" vai hoitolaitosten työntekijät. Ketkä pystyvät kokoamaan luotettavat tiedot ja mitenkä niitä voidaan käyttää kun esim. pakkohoitoon ei voida ketään toimittaa..?

Mainitsit Bill Wilssonin, hänellä ei liene mitään tekemistä alkoholismitutkimuksen kanssa, ei edes ammattihoitajan roolissa. Mutta Bill W. noin sadan muun entisen juopon kanssa kehitti aivan uuden lähestymistavan alkoholismiin.Syntyi AA-liike, itseapuyhteisö. Joka ei pyri mitenkään esiintymään, että sillä olisi yksinoikeus alkoholismin hoitoon. He vain yksinkertaisesti pyrkivät itse raittiuteen ja auttamaan toinen toistaan.

Bill W. perustama AA-liike ei perustu tutkimukseen tai tilastointiin, eikä ota kantaa mihinkään alkoholismin ympärillä käytävään polemiikkiin. Siksi on turha sekoittaa AA-liikettä mainitsemaasi asiayhteyteen.

>>>>>>>>>>>>>


Tosissani olen
Kirjoittanut: AgenttiOranssi 29.5.2007 klo 16.13

Peelen kirja on kyllä yksi hyvä tietolähde. Prosenttiluvut kuitenkin perustuvat tieteelliseen tutkimustietoon. Useita niistä on Peelenkin lähdeluettelossa.

Seuraavia lähteitä on ansiokkaasti julkituotu ja referoitu "Orange Papers"-sivustolla:


Treatment of Drug Abuse and Addiction -- Part III, The Harvard Mental Health Letter, Volume 12, Number 4, October 1995, 3.

Bebbington, P. E. (1976). The efficacy of alcoholics anonymous: The elusiveness of hard data. British Journal of Psychiatry, 128, 572- 580.

Bufe, C. Q. (1991). Alcoholics Anonymous: Cult or cure? San Francisco, CA: See Sharp.

Cross, G. M., Morgan, C. W., Mooney, A. J., Martin, C. A., & Rafter, J. A. (1990). Alcoholism treatment: A ten-year follow-up study. Alcoholism: Clinical and Experimental Research, 14(2), 169-173.

Glaser, E B., & Ogborne, A. C. (1982). Does AA really work? British Journal of Addiction, 77, 123-129

Hoffman, N. G., Harrison, P. A., & Belille, C. A. (1983). Alcoholics Anonymous after treatment: Attendance and abstinence. International Journal of the Addictions, 18(3), 311-318.

McBride, J. L. (1991). Abstinence among members of Alcoholics Anonymous. Alcoholism Treatment Quarterly, 8(1), 113-121.

Thurstin, A. H., Alfano, A. M., & Nerviano, V. J. (1987). The efficacy of AA attendance for aftercare of inpatient alcoholics: Some follow-up data. International Journal of the Addictions, 22, 1083-1090.

Vaillant, G. (1983). The Natural History of Alcoholism: Causes, Patterns, and Paths to Recovery. Cambridge, MA: Harvard University.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu