Imettämisestä...

juuri katselin tuon dokkarin imettämisestä?Islamissahan suositellaan lapsen imettämistä 2 vuotiaaksi ja lääketieteellisesti imettäminen on hyväksi..mutta onko järkeä imettää yli kaksivuotiasta?

Itse en imettänyt kumpaakaan yli 3kuukauden, olisin halunnut ja maitoakin tuli ensimmäisen lapsen aikaan jopa yli tarpeen toisen kanssa ei niinkään kun migreenit ja valvomiset vei maidon minimiin.Siis en migreenin takia imettänyt sen pitempään.Jokseenkin koin hieman huonoa omaa tuntoa mutta en todellakaan voisi kuvitella imettäväni lasta joka on yli vuoden ikäinen.

Ja ajatellessani mitä erityistä onkaan maidossa jollekkin lähes kymmenvuotiaalle lapselle ja eikö sosiaalisen kehityksenkin kannalta olisi parempi lopettaa imetys hieman aiemmin.

Dokkaria katsoessa näytti siltä että naiset tarvitsivat tuota imetystä enemmän kuin lapset.
Äidit saavat lastensa kautta huomiota ja mietin oliko kyseessä tuo munchausenin mentaalinen oireyhtymä saada huomiota vaikka sitten välillisesti lapsen tai imetyksen kautta.


Pitäähän lapsen itsenäistyä jossain vaiheessa ja imetys myös samalla kohdistuu huomiona ei maitoon eikä rintaan vaan äidin persoonaan.Saati sitten esim. hampaiden asentomuutokset ym.
Mutta yksi pariskunta todellakin sai homman pois päiväjärjestyksestä mallikkaasti.

Ja vaikka minulla on sairas huumorintaju niin en viitsisi vitsailla miehen osingoilla imetyspuuhissa, olisivat jättäneet ne jutut makuuhuoneisiinsa, sorge vaan.


Vaikka olen ollut itsekin kotiäiti ja tiedän että se on arvokasta työtä en tajua naisia joiden täytyy nostaa itsensä pallille koska ovat kotiäitejä ja tehdä kaikesta jokin numero.Ovatko he huomionhakuisia vai mitä?Ulkomaalainen mies tai äitiys tai mikä tahansa.Minusta se on ärsyttävää kun nainen ei osaa olla arvokas ja vahva.

Oliskohan kerrankin aihe johon ei palstan karvaranteet vastaisi.
9347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

valmiiksi että en...

-ole väittänyt itse olevani se täydellinen muslimi enkä äitikään.

Sitäpaitsi palstalla väistämättä saa samankaltaisia vaikutteita palstan fundamentalistien toimista olipa ei-muslimeja tai muslimeja.
Parempi olisi kun ei sekaantuisi tälle palstalle.Taidankin pistää nyt senkin harkintaan koska

-eihän täällä edes oikeastaan ole meitä muslimeja
-aihepiiri junnaa paikoillaan ja keskustelu ei ole hedelmällistä

-irtiotto ummasta on tehnyt vain hyvää..miksei irtiotto myös tästä palstasta ja junnaavista aiheista myös

Äänestä

yli vuoden ikäinen lapsi ei enää mitään tissimaitoa tarvitse, ennemminkin se on äiti joka haluaa roikkua lapsessaan kuin lapsi äidissään.
Itse en ole imettänyt kahta lastani ollenkaan, osasyynä turhamaisuus ja laiskuus(olipahan isillekin puuhaa kun sai pullosta syötellä) ja kohta täysi-ikäinen on toinen ja toinen murkkuiässä eikä mitään sairauksia kuten niitä kuuluisia korvatulehduksia ja allergioita ole kummallakaan ollut.
Sattumaako vai mitä.
Itse sen sijaan olen viimisen päälle allerginen ja laktoosi-intolerantti joten ehkä säästin omaa perimääni tarttumasta lapsiin, mene ja tiedä.

Suoraan sanoen ällöttää myös julkisella paikalla imettävät äitykät jotka vauvan saatuaan muuttuvat pelkäksi tissiksi ja katsovat oikeudksen terrorisoida muita ihmisiä,Peittäisivät edes itsensä niin eihän siinä mitään valittamista olisikaan, mutta kun häveliäisyys katoaa vauvan myötä.
Kuinka moni niistäkin äideistä näyttelisi itseään muuten vaan???
Jos ei paljastele itseään muutenkaan, miksi sitten imettäessä.
Olen todella suivaantunut niihin suonikkaisiin utareisiin joita väkisin silloin tällöin näkee, yäääkh.
Jotain tolkkua pitäisi olla ja järkeä päässä.
Ovatko äidit siis itsekkäitä ja muuttuvat lapsen myötä UTAREIKSI.
En tarkoita tietenkään kaikkia, mutta ne muutamatkin ovat liikaa.

Johan tuli vuodatus, mutta minua todella inhottaa julkinen tissien vilauttelu sillä varjolla että täytyyhän vauvan syödä kun nälkä yllättää.

Äänestä
  • Taidanpa olla jäävi ottamaan kantaa asiaan. Maidontuotantoni on aina ollut heikonpuoleista. Ja sitäpaitsi karvainen ja suonikas tissi se vasta olisikin kamala näky julkisella paikalla, jos maidon saisi jotenkuten virtaamaan.

    Äänestä

  • imettää huomaamattomasti ja varmasti myös vauvallekkin on mukavampi kun saa syödä rauhallisessa paikassa.

    Luulisin myös että ei pelkkä rintamaito itsessään takaa hyvää immuniteettiakaan eli ole siis ainoa osatekijä asiassa vaan tukeva toimenpide.

    Ei meilläkään sen kummemmin ole ihmetauteja ollut.Sitä lasta jota imetin pidempään oli enemmän tulehduksia, astmaa ym.Ja toista jota imetin lyhyemmän aikaa ei ollut mitään infektiokierteitä.No, yksilöllistä kuitenkin.

    Ohjelmassakin todettiin ettei asiaan osata suhtautua enää oikein koska nainen on seksiobjekti ja rinnat ei niillä tehdä mitään ns. hyödyllistä ja ei seksististä.
    Mutta todellakin jotkut naiset tekevät kaikesta ison numeron.

    En tiedä onko niinkään tervettä käyttää lasta provokaation välineenä varsinkin kun lapsi on pieni ja paikka erittäin yleinen.Ei kai kukaan nyt rintaruokintaa kiellä ja on kai ihmisillä oikeus sanoa mielipiteensä asiasta.

    Yksi toinenkin asia minua ihmetyttää kun jotkut äidit taantuvat lapsensa tasolle kun heillä on lapsia.Leikitään ja lässytetään yötä päivää ja jumahdetaan hiekkalaatikko asteelle kaikissa aiheissa.

    Ihan totta kuka äiti joka on äiti 24/7 jaksaa hetken hengähdystauolla puhua kun lapset leikkii vain LAPSISTA ja kakkavaipoista noin kärjistettynä.Minua karmivat tuollaiset 100% ÄIDIT.Kyllä lapselle hellyyttä yms. voi antaa ja lapsi kyllä oppii leikkimään itsekin.Äidillinen voi olla hössäämättä ja esiintuomatta sitä äitiyttään joka kohdassa.
    Taitaa olla aina se samainen ongelma, apua ja huomiota odotetaan aina ulkopuolelta.Itseäänkin voi viihdyttää olemalla/opettelemalla olemaan vaikka ensiksi ihminen jolla on homma hanskassa.
    On paljon terveempi elämäntapa kun ei aina turvaudu toisiin ihmisiin.
    En usko että ennenvanhaan oli vanhemmilla aikaa niinkuin nyt paneutua lapsenhotoon ja todistetusti lapset ovat olleet tervejärkisempiä teineinä kuin he nyt ovat vai johtuisiko eri virike laaduista :D

    Äänestä

  • Ja muslimiäidit harvoin esittelevät tissejään, imettävät usein ponchon tai ison huivin alla, ei tarvitse kenenkään katsella heidän rintoja imetettäessä :)

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Taidanpa olla jäävi ottamaan kantaa asiaan. Maidontuotantoni on aina ollut heikonpuoleista. Ja sitäpaitsi karvainen ja suonikas tissi se vasta olisikin kamala näky julkisella paikalla, jos maidon saisi jotenkuten virtaamaan.

    Hyi helv***i! Saatana että piti tämäkin tulla luettua. Nyt en saa mielikuvaa päästäni. Aabra-hamin karvainen ja suonikas tissi pyrkii ulos pitsisistä imetysliiveistä ja ruikkii maitoa!

    Äänestä

...mutta äitini imetti pikkusiskoa melkein kaksivuotiaaksi, maidon eritys piti hormoonihoidolla lopettaa, kun äiti oli ihan poikki ja palasi muutenkin työelämään. Sisareni on meistä kolmesta ainut, jolla ei ole allergoita sun muita intolerasseja, lapsenakaan ollut yhtään korvatulehdusta jne. Äitini sanoi että rankkaa oli, mutta kyllä se kannatti.

Voin myös kuvitella, että joissakin maissa ei löydy hyviä äidinmaidonkorvikkeita, eikä niitä ennen ollut olemassakaan, kannattaa siis yrittää imettää kauemmin. Tällaiset käytännön seikoista johtuvat tavat saattavat jäädä yleiseksi mielipiteeksi, vaikka olosuhteet olisivatkin jo muuttuneet. Suomessakin ennen vanhaan ilmoitettiin kirkossa jumalanpalveluksen yhteydessä miten perunoita istutetaan, kirkko otti sen asiakseen, että ihmisillä olisi enemmän ruokaa nälkäänsä.

Ja eikös äideillä yleensäkin tapaa olla huono omatunto monesta syystä, uskonto voi olla siinä lisäksi tukena tai antaa paineita, ihmisen omasta harkintakyvystä riippuen.

Kaikelle käytökselle voi varmasti löytää freudilaisen selityksen, jos vain haluaa. Joillekin asioille se selitys taas on ihan yksinkertainen, veikkaan että moni äiti vain ajattelee lapsensa parasta ja siinä samalla vähän liikaa unohtaa itsensä.

Äänestä
  • ...on useinkin lapselle elämän ja kuoleman asia. Suuret kansainväliset (lue: länsimaiset) firmat markkinoivat niihin takavuosina tarmokkaasti ja joltisellakin tuloksella äidinmaidonvastineita. Seuraus: Imeväisiä lapsia kuoli kuin kärpäsiä, koska useinkin puhdasta vettä ei ollut saatavissa ja äidinmaidon mukana tulevat vasta-aineet jäivät saamatta.

    Se oli yksi niistä surkeimmista esimerkeistä siitä, miten rikkaat rikastuivat entisestään - ja köyhät köyhtyivät entisestään ja lapsia kuoli entistä enemmän.

    Äänestä

Oletteko huomanneet, että Islamin ja WHO:n suositukset imetyksen kestosta täsmäävät? ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sa-virtu-m-atire kirjoitti:

juuri katselin tuon dokkarin imettämisestä?Islamissahan suositellaan lapsen imettämistä 2 vuotiaaksi ja lääketieteellisesti imettäminen on hyväksi..mutta onko järkeä imettää yli kaksivuotiasta?

Itse en imettänyt kumpaakaan yli 3kuukauden, olisin halunnut ja maitoakin tuli ensimmäisen lapsen aikaan jopa yli tarpeen toisen kanssa ei niinkään kun migreenit ja valvomiset vei maidon minimiin.Siis en migreenin takia imettänyt sen pitempään.Jokseenkin koin hieman huonoa omaa tuntoa mutta en todellakaan voisi kuvitella imettäväni lasta joka on yli vuoden ikäinen.

Ja ajatellessani mitä erityistä onkaan maidossa jollekkin lähes kymmenvuotiaalle lapselle ja eikö sosiaalisen kehityksenkin kannalta olisi parempi lopettaa imetys hieman aiemmin.

Dokkaria katsoessa näytti siltä että naiset tarvitsivat tuota imetystä enemmän kuin lapset.
Äidit saavat lastensa kautta huomiota ja mietin oliko kyseessä tuo munchausenin mentaalinen oireyhtymä saada huomiota vaikka sitten välillisesti lapsen tai imetyksen kautta.


Pitäähän lapsen itsenäistyä jossain vaiheessa ja imetys myös samalla kohdistuu huomiona ei maitoon eikä rintaan vaan äidin persoonaan.Saati sitten esim. hampaiden asentomuutokset ym.
Mutta yksi pariskunta todellakin sai homman pois päiväjärjestyksestä mallikkaasti.

Ja vaikka minulla on sairas huumorintaju niin en viitsisi vitsailla miehen osingoilla imetyspuuhissa, olisivat jättäneet ne jutut makuuhuoneisiinsa, sorge vaan.


Vaikka olen ollut itsekin kotiäiti ja tiedän että se on arvokasta työtä en tajua naisia joiden täytyy nostaa itsensä pallille koska ovat kotiäitejä ja tehdä kaikesta jokin numero.Ovatko he huomionhakuisia vai mitä?Ulkomaalainen mies tai äitiys tai mikä tahansa.Minusta se on ärsyttävää kun nainen ei osaa olla arvokas ja vahva.

Oliskohan kerrankin aihe johon ei palstan karvaranteet vastaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu