Meiltä tupakoivilta loppuu nyt kapakkatupruttelu. En tässä puolustele huonoa tapaani, vaan kysyn muilta tupakoivilta, jääkö (syksyn tullen, terassien sulkeuduttua) kapakkaelämä vähemmälle?
Omalta kohdaltani uskon, että kesän kapakkaelämä siirtyy kokonaan terassille, ja syksyn tullen en enää kapakoissa iltaa istuskele. Periaatteessa kuppiloissa on tullut käytyä noin kerran kuussa, harvemminkin.
Omalta kohdaltani uskon, että kesän kapakkaelämä siirtyy kokonaan terassille, ja syksyn tullen en enää kapakoissa iltaa istuskele. Periaatteessa kuppiloissa on tullut käytyä noin kerran kuussa, harvemminkin.
Vastaukset 46
Vanhimmat
...millään tavalla, ei käydä kapakoissa sen enempää kuin terasseillakaan joten edelleenkin omalla kuistilla saa polttaa tai ottaa kupit siinä samalla jos on tarvetta... hyvää kesää tupakalla tai ilman, nauttikaa terasseista oli ne sitten kotona tai kaupungilla
Pitääkö sinun ottaa kantaa joka asiaan? Röökaaminen ja tuoppi kuuluu yhteen kuin paita ja perse. Köyhällä on vähän iloja muutenkin.
Tupakoitsijathan ovat tietylle porukalle vapaata riistaa - sylkykuppeja. Toivottavasti kukaan läski ei tule mulle saarnaan tai tulee pikkasen takasin.
Tupakointi vaarantaa myös sen läskin terveyden, jos tupruttelet läskin läsnäollessa.
Tupakointi vaarantaa myös jälkikasvusi terveyden, jos odottava äiti tupruttelee odotusaikanaan...
Tupakointi vaarantaa ravintoloiden tupakoimattomien tarjoilijoiden terveyden, jos tupruttelet ravintolassa ja tilaat juomia pöytään. Vaikka olisi erillinen tupakkahuonekin, sielläkin on käytävä aika ajoin törkyisiä tuhkakuppeja tyhjentämässä ja siivoilemassa (kukaan ei ole niin törkypossu, kun tupakoitsija)Natsoja siellä ja natsoja täällä ja tupakantuhkaa sielläsuntäällä yök
Parveketupakointi pilaa yläkerrassa asuvan henkilön ilmaa, jos hän sattuu olemaan samaan aikaan parvekkeella, kun tupruttelet.
Tupakointi ravintolassa, pilaa ihmisten vaatteet, joten ne on heti pestävä seuraavana päivänä hajun pois saamiseksi.
Tupakointi sisätiloissa kellastuttaa tapetit ja verhot.
Tupakointi bussipysäkillä. pilaa vieressä seisovan bussinodottelijan hengitysilman.
Jos tupakka keksittäisiin nyt, sen käyttö kiellettäisiin terveydellisten haittavaikutuksiensa takia. Tupakointi olisi yhtä laitonta, kuin huumeiden käyttö.
Tupakointi ei ole välttämätöntä kenellekkään, mutta syöminen on..joten tupakkaa EI ole pakko polttaa..voi myös lopettaa ja tällöin ei tarvit se maristaa, missä saa ja missä ei saa polttaa.
Jos et halua lopettaa, polta siellä, missä et pilaa muiden hengitysilmaa!
Läski pilaa ainoastaan oman terveytensä..ei sinun eikä läheistesi!
Ohessa lisää faktaa:
http://www.tohtori.fi/?page=0421481&id=8583407
http://www.angelfire.com/comics/mopsi/tupakka.html
http://fi.help-eu.com/pages/lex-lexique-425-CIGARETTE.html
Googlella saat lisää infoa tupakoinnin terveyshaitoista, suosittelen googlettamaan :)
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=tupakan haittavaikutukset&btnG=Hae&meta=
Missään ei tupakointia kehuta, eikä ylistetä tupakoinnin terveellisyyttä!
Että se siitä marinasta ;)
Terveisin Tupakoimaton nainen!
Läski pilaa ainoastaan oman terveytensä..ei sinun eikä läheistesi!
kyllä mielenterveysongelmat lisääntyvät, kun joku läski lyllertää ohitse.
saati sitten tulee ravintolassa pyytää tanssimaan hitaita.
"Läski pilaa ainoastaan oman terveytensä..ei sinun eikä läheistesi!"
Ei minua läskit häiritse vaikka tulevatkin yhteiskunnalle kalliiksi. Suon ihmiselle vapauden vapauteen.
Sinä taas ilmeisesti et? Mikä muu sinua ihmisissä ja heidän toimissaan häiritsee, koska tuon listan jälkeen en saata uskoa, etteikö niitä asioita olisi useampiakin. Häiritseekö sellaiset asiat joihin itse sorrut vai oletko täydellinen?
vastuun omista mielihaluistaan, en pane vastaan, mutta
kun väität, että läskit tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, niin
käännetään asia taas savujen puolelle.
Tupakointi maksaa yhteiskunnalle 1.7-2.5 miljardia
euroa vuodessa.
Tupakan takia kuolee Suomessa noin 5 000
ihmistä vuodessa
Tupakointi on yksittäisenä merkittävin riskitekijä
sairastua keuhkosyöpään.
Ellei kukaan tupakoisi, keuhkosyöpään sairastut-
taisiin 90 % vähemmän.
Tämä koskee myös passiivisia tupakoijia.
Niin. Entä jos lakia muutettaisiin tuottamusperustei-
seksi?
Oma vastuu, oma lasku.
tupakkavero myös tuo rahaa..
Sitä en ymmärrä,että kun tupakka ja viinakin tuovat niin paljon näköjään haittoja,ja tupakoitsijoita jahdataan, niin miksei yksinkertaisesti lopeta molempien kohdalta niiden valmistusta?
Tupakoitsijat maksavat vallan p...e veroa jokaisen tupakkatuotteen hinnassa. Yhdessä tupakka-askissa on veroa noin 2,5 e. Se kun kerrotaan vaikkapa 2,5 e x 40 v x 365 pv = 36500 e. Sillä rahalla jo sairastelee kummasti. Lihavuus ja siitä johtuvat taudit ovat usein pitkäkestoisija, niitä on massiivisesti enemmän ja ne vaativat huomattavasti enemmän hoitoa (pitkäaikaista hoitoa) kuin tupakan aiheuttamat sairaudet. Miksi ylipainoiset eivät maksa veroa?
Plussana kuitenkin molempien puolesta. Valtio säästää eläkemenoissa. Tupakoitsijoista suuri osa kuolee kohta eläkkeelle päästyään ja jopa aikaisemmin. Ylipainoiset sinnittelevät pidempään joten kuluja syntyy hieman enemmän. Tupakoitsijoille sekin vielä plussana, että he harvemmin ovat ensimmäisenä terkkarin jonossa niukkoja resursseja kuormittamassa.
Mitä vanhemmaksi ihminen elää sitä kalliimmaksi hän tulee yhteiskunnalle. En tiedä onko laskettu, minkä verran tupakoitsijat, ylipainoiset ja ei tupakoivat käyttävät yhteiskunnan tarjoamia terveys ymv. palveluja elämänsä aikana. Se kuitenkin on fakta, että eläkemenoissa ei tupakoivat normipainoiset vie voiton. Toisaalta taas tupakoitsijat ovat joviaaleja sekä suvaitsevaisia ja lihavat lepposia, usein myös suvaitsevaisia. Miten sitten se vaikuttaa elon päivien määrään, en osaa sanoa.
Hautaukseen harvemmin kuitenkaan tarvitaan yhteiskunnan tukiaisia.
..Käryttää niin paljon kuin keuhkot kestää, kunhan ei pilaa minun ilmaani. Inhoan tupakointia, se on epämiellyttävän näköistä sekä kamalan hajuista touhua.
Perheessäni ei tupakoi kukaan, sen verran on mamman valistus purrut, mutta tyttäreni on tarjoilija, ja voit uskoa, että hän on onnellinen uuden tupakkalain astuessa voimaan!!! ;)
Tuttavapiirissäni on myöskin herra, joka sairastaa tupakoinnista johtuvaa keuhkoahtaumaa.. ei jaksa kävellä montaa kymmentä metriä, kun jo ahdistaa. Tämä tauti ei parane koskaan, mutta eteneminen on nyt hidastunut, kun hän lopetti 40 vuotta kestäneen tupakointinsa.
Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina!
Lähdit matemaattiselle linjalle, laske samalla kuinka
paljon menoja suhteessa tupakkaveroon aiheutetaan
viattomille sivustakärsijöille.
Ja jos mitkä, niin tupakasta aiheutuvat haitat ovat pitkä-
kestoisia ja useimmiten parantumattomia, jotka usein
myös käännetään muiden sairauksien piiriin, kuten
tavalliset verisuonitaudit ym., jotka tupakoimattomien
osalla ovat automaattisesti juuri sitä muuta yhteiskunnan
menoa.
Ehkä olisi syytä myös tuoda esiin kuinka paljon on
lihavia suhteessa tupakoiviin ja mikä on lihavuuden
todellinen määre?
Totta on, että eläkepommi tikittää, mutta myös ne
kirjoista ennenaikaisesti poistuvat ovat yhteiskunnalle
tuottamaton rasite.
Firmat voisivat samalla laskea, paljonko tunti päivässä
keskimääräistä tupakkataukoa aiheuttaa tappiota firmalle.
Oma työpanokseni ryhmässä kärsii sen verran työn
tuloksessa tappiota joka päivä. Huonokuntoiset ovat
mielestäni aina tulosriski.
Lihavat lepposia ja tupakoitsijat joviaaleja? Tuskin, sillä
molemmilla on enemmänkin kärttyisyyttä. Suvaitsevat
tupakoitsijat tulevat sieltä Aarne Saarisen ja Kalevi Sor-
san ajoilta, kun tätä teemaa ensimmäisiä kertoja todella
syynättiin ja slogani oli valmis.
Elämä on enemmän tai vähemmän kärsimystä kaikilla. Kovinta kärsimystä se on niillä, jotka ovat suvaitsemattomia ja haluavat puuttua kaikin keinoin toisten ihmisen elämään. Pitäisi osata nauttia erilaisuuden kirjosta ja ymmärtää se, että mikä on oma optimaalinen maailma ei ole sitä välttämättä vaikkapa naapurille tai työtoverille. Kuinka paljon he kärsivät tällaisesta lähimmäisestä ja voidaanko sille laskea jokin hinta?
Tiedätkö miksi eri tavalla elävien ihmisten yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia ei ole kartoitettu ja vertailtu? Siksi, että tulos ei vastaisi sitä linjaa mitä valtiovalta ja viranomaiset meille tarjoavat.
Sen tauon jonka tupakoitsija ottaa pari kertaa päivässä, kun ei saa työpisteessä polttaa, ottaa jokainen muukin, tavalla tai toisella. Pitäisikö palata vanhaan kyttäys linjaan: Viis tuloksista kunhan teet töitä. Toiseksi pieni tauko piristää ja sen jälkeen menetetty työaika kurotaan kiinni ja kappas, mennään ohi siitä kärttyisästä tupakoimattomasta.
Itselläni on se hyvä puoli, etten puutu muiden elämäntapaan enkä tapoihin. Hyviä syitä varmaan löytyisi roppakaupalla. Keksiin monia hyödyllisiä kieltoja ja säädöksiä. Tietysti sellaisia, jotka eivät itseäni rajoittaisi.
Mitä hankit ilmasi ja mitä se maksaa?
Minun naapurustossa on pari tyyppiä jotka ovat aina vihaisia ja koskaan heillä ei ole asiat hyvin. Toiselle sanoin - eikö kannattaisi muuttaa johonkin jossa ei ole muita ihmisiä. Veikkaan, että eivät ahdasmielisyydessään ole pitkäikäisiä. Tauti se on sekin.
eivät ikinä polttaneet ja silti sairastuvat mm.keuhkosyöpään...tjaa-a...merkillistä tämä ihmiselo....eihän tänne kukaan jäää ikusesti...onneks...ja onneks ei tiä koskaan sitä tulevaa mitä se tullessaan tuo....luojan kiitos....joo ja tosiaankin se oma vastuu...mutta pitäähän se joku olla ihmisten hampaissa...jos ei muut sitte nii tupakoitsijat sitte.....sori nyt vaan mutta jo ärsyttää tämmönen jankutus.(yks kiusuksen kohde myös.)
mikä se ei maksais nykysin ja joka paikassa.Kyllä minun mielestä on kaikki kallistunut kun ollaan menty euro aikaan.
tupakoiva ei voi polttaa työajan ulkopuolella? Useimmat
meistä pitävät ruokataukonsa ja kahvitaukonsa ajallaan
eivätkä juokse tunnin välein mutustamaan tai kulautta-
maan viinaa kurkkuunsa. Kyllä valtaosa kestää seuraa-
vaan vapaaseen hetkeen.
Ja mitä tulee taas tuohon "piristävään" tupakkataukojen
ryppääseen on pelkkää harhaa väittää, että se kiritään
kiinni. Hommat seisoo, kun muut suorittavat oman
osuutensa aikataulussa. Kokonaisurakka kuitenkin
kusee eikä sitä pysty tekemään meidän työmpyröissä
yhtään sen nopeammin. Tämä on jo käytännössä
todettua. Lisäksi niitä taukoja on useita päivässä
kahvi- ja ruokataukojen ulkopuolella. Tästä syystä olem-
me pyrkineet luomaan tiimejä ilman näitä hidastajia.
Tuloksista tässä juuri onkin kyse. Ei ole enää paluuta
"vanhaan hyvään aikaan", kun kaikkialla on kiire.
Ehkä teillä syntyy superihmisiä joka tupakkatauko,
en ota siihen kantaa. Meillä se ei toimi.
Tupakoivat puolustelevat mitä moninaisin keinoin käyt-
tämiään taukoja ja etsivät oikeutusta siihen perustuen
ei mihinkään muuhun kuin omaan helpotuksen hakuun,
kun työnteko ei maistu.
Oli, miten oli, kyse onkin pohjimmiltaan legaliteetista.
Oikeudenmukaisuutta pitäisi toteuttaa molempiin
suuntiin, ei tietyn vähemmistön mielihalujen mukaan.
Palkkaa pitäisi maksaa töistä, ei tupakkatauoista.
Nyt tämä kyllä menee jo aihealueen ulkopuolelle, joten
lopetan marinani tähän. Polttakoon kukin miten paljon
vain, mutta muiden ei kuuluisi kärsiä haitoista. Tämä
koskee analogisesti melkein mitä vain.
haluan siihen työpaikkalaskuriin sitten myös sen ajan, mikä toisilla menee oman nettisurffailun parissa, ylipitkissä kahvitauoissa, omissa henkilökohtaisissa puheluissa, omien henkilökohtaisten asioiden puinnissa toisen työkaverin kanssa jne jne. Itse olen valmis siihen, että päivän mittaan kaikki tekemiseni listataan, työmoraalini on korkea, ja päihitän työtuloksissa lähes kaikki työpaikkani tupakoimattomat. Lakisääteisistä ruoka-ja kahvitunneista pihistän oman 5-7 min. osani tupakointiin.
Minä hävittäisin henkilöautot kokonaan päästöjen vuoksi ja siksi, että liikennetapaturmat vievät mittavan osan niin ikään sairaanhoitojärjestelmästä. Todennäköisyys kuolla jossain liikenneonnettomuudessa on nykyään merkittävän suuri. En vastusta ravintoloiden savuttomuutta, pitäkööt savuttomat mestansa. Vastustan terveysfasismia, sekä sitä jenkkiläistyyppistä kahtiajakoisuutta, joihin se saa fanaattisimmat omissa argumenteissaan menemään.
Kaikki meistä kuolevat kerran ja minä kuolen ainakin mieluummin vapaamielisempänä ja suvaitsevampana kuin katkeroituneena ja ahdasmielisenä muiden elämäntapojen kyttääjänä. Siitäkin muuten on ihan luotettava amerikkkalainen tutkimus, miten jälkimmäinen vaikuttaa hyvin suuressa määrin esim. sydäninfarkteihin.
Sitten sen varmaan huomaa, kuin käy, kun ensimmäisen kerran tämän lain aikana ulos menee. Voipi olla, että lyheksi jää ravintolailta. Tuota nikotiinikorvausholkkia olen kans ajatellu. Jos sitä imeskelemällä sitten pärjäis tiloissa, jotka on savulta rauhoitettu.
No onneksi en asu kerrostalossa, pitäis sitten vissiin alkaa polttaa sisällä, kun kohtahan ei omalla partsillakaan saa keuhkojaan pilata.
Tottahan se on, jotta tämä tapa on pahe ja aiheuttaa oikeaa haittaa esim. astmaatikoille. Vaan niinpä sitten tekevät myös useat hajusteet.... Eiköhän laiteta aloite, että portsarit tuoksuttelevat asiakkaat, ettei ole vaan liikaa kieloa korvan takana :)
Aurinkoista!
tulee käytyä,joten ei paljon vaikuta.Toivottavasti on edes jotain tiloja sitten myös tupakoiville,ettei tartte ulkona hyppiä..
kävin kapakoissa ja poltin.Nyt en polta enkä käy kapakoissa.
Mulla kävi niin,että kapakat alkoivat haista niin prkleen pahalle,ettei sinne voi mennä.Alkaakohan kapakkareissut uudestaan kunhan ne saadaan nikotiinittomiksi?
iloisen pikkukuppilan hoitajan. Perjantaina loppuu niiskutus
ja paha olo. Meidän tupakoimattomien keuhkot lakkaavat
olemasta kipeät ja vaatteet lakkaavat haisemasta.
Tätä eivät useimmat tupakoivat tajua. He ovat terveysriski
sekä itselleen, että muille. Tämän saman asian tuo esiin
ketjussa aiemmin esiintyvä.
Ravintola-alan sairauspoissaolot tulevat vähenemään.
Mutta istuin tänään pikkukuppilassa jossa on iätajat vedettu tupakkaa ja nautiskeltu erilaisia sikareja. Tämän kuppilan omistajasta tulee ilmeisesti terveempi mutta ihan rutiköyhä.
Lain tulisi sallia erityisryhmille omat erityipalttamot. Ja ilman suurempia telmeitä, valinnanhan tekee asiakas.
mutta ei kuppiloiden harvalukuisuuden kustannuksella.
Me käymme aloittelemassa päiväämme siinä ainoassa
sopivassa lähikuppilassa, johon käveleminen ei vie
ikuisuuksia.
Hmm... kyllähän laki varmaan omistajalleen sen soisi,
mutta ei työntekijöille. En ole tarkkaan tutustunut lain-
kohtaan, joten en ole varma.
Platat oviin vain.
Voihan olla että tämä muutos ohjaa kansaa polttamaan harvemmin ja vain valikoiduissa paikoissa. Loppupelissähän asia on tietenkin hyvä.
Itsekin hiukan sauhuttelen mutta herkkusämpylän syön mieluummin savuttomassa paikassa.
Platat oviin.
Näköjään siivouksesta ja tupakan savun,
tuomista ongelmista mitään?.. ;)
Vaikka sauhuttelu loppuu, niin
niiskuttelu jatkuu, kunnes koko
kuppila on pesty, lattiasta kattoon.. ;)
Paska ja paha haju, lähtee lopullisesti
vain pesemällä tai täydellisellä remontilla.. :)
Sairauspäivä poissaolot voi vähentyä,
mutta ansioiden tippuminen, lisää
turhien poissaolojen määrää.. veikkaan?...
Itselleni on p: n hailee, saako polttaa tai ei,
kun käyn noissa paikoissa, muutenkin aika harvoin.. :)
rakenne voi kuitenkin muuttua. Annetaan ajan näyttää.
Norjasta on jo saatu kokemusta, joka on positiivista.
Itse käyn, kun ei muutakaan paikkaa lähistöllä vastaaviin
palveluihin ole tarjolla. Haju ei tapa ja paskaa löytyy
enemmän tai vähemmän kaikista nurkista.
No, aika näyttää.
;)
Tulee muuttumaan.. mutta mihin suuntaan,
se nähtäneen, seuraavien kuukausien aikana?.. ;)
Paskan saa pois pesemällä, mutta se haju..
sitä ei poistetakkaan, ihan käden käänteessä.. ;)
Mikä on tympeämpää, kuin pinttynyt tupakan
haju.. vaikka ei poltetakkaan?.. ;)
Joskus, ohikulkijankin savukkeen tuoksu..
on suorastaan.. nautinnollinen kokemus.. :)
Tuoreena ja juuri poltettuna...
Niimpä.. mielenkiinnolla, seuraan tilannetta.. ;)
ravintolassa juominen alkaa olee hinnakasta,
joten syksyllä vähenee ravintoloissa käynti.
jos liikenteseen tupakoiva lähtee. Voi sitte kärryytellä siinä pubienvaihto välissä :) Niin minä teen aina sen harvan kerran kun johonki lähen. Sielä saavat nyt tupakoimattomat nauttia olostaan. Mitäs sitte kielletään? Eli emme varmaan saa sauhutela sielä parvekkeella. Minä ainaki meinaan polttaa sielläki. Toivottavasti mahdollisimman monen kapakan ja pubin edessä saa polttaa että saavat siitä ne tupakoimattomat nuuskia tuoksuja. :)
Iloinen bupi-meininki katoaa. Baareista tulee kivoja mestoja (eli tylsiä). Kunnon baarikärpäset jotka vetävät pöydät täyteen väkeä katoavat koska baarikärpänen elää tupakasta. Pelkkä bisse ei riitä.
Isompien taajamien isommat baarit täyttyvät tylsistä tyypeistä. Ei minun makuun.
Ellei ole tilaa kopille ja polttaminen siirtyy ulkotiloihin, voi sinne laittaa syksymmällä lämmittimiä ja talvella tervapatoja jne...
Vakkariporukka kai kuitenkin käy lempipubissaan ilmapiirin (tuttujen) eikä pelkän tupakoinnin takia?
"voi sinne laittaa syksymmällä lämmittimiä ja talvella tervapatoja jne..."
Olipa jotenkin hempeesti sanotu :)
Tarkoitan nyt lähinnä isompien kaupunkejen lähiöiden ja naapurikuntien pikkubaareja, joita pitää pystyssä aktiivitenuttelijoiden remmi joista tasan kaikki röökaa. Viikolla niissä ei useinkaan ole kuin muutama henki ja tuo tenuporukka. Nuo baarit vähenee dramaattisesti. Muissakin, isommissa ja vilkkaammissa paikoissa käy alkuun niitä jotka muka nyt voi käydä kun ei ole savua. Kyse on lähinnä "mitä me sanottiin" jutusta. Käynnit harvenee ja porukka vähenee. Tupakoitsijat yrittää totutella koppeihin ja ulkona tupakoimiseen. Ei mene kauaa kun iso osa kokee systeemin rasittavaksi ja luopuu koko hommasta. 5 v päästä anniskeluraflojen määrä on pudonnut valtakunnallisesti alle puoleen. Tiedä sitten jos tämä vaikka synnyttäisi uudelleen salakapakat.. "vain jäsenille".
lähiöpubeissa on ihan samalla tavalla kantaporukkansa - eivät käy baarissa pelkän röökaamisen takia - herranjestas ja ...pallomeri!
Olen itse ollut (Tampereella) niin kauan alalla, että luotan asiakasuskollisuuteen.
Aikanaan, kun esim. baaritiskillä sauhuttelu kiellettiin - ihan entiseen malliin porukkaa oli siinäkin.
Itse toki olin iloinen ko. päätöksestä, koska olin se asiakaspalvelija, joka ei itse enää polttanut...
Onhan se nyt muuallakin maailmassa nähty, ettei mitään suurta asiakaskatoa ole pitkällä aikavälillä syntynyt - uusia vain sisään pukkaa :D
Mersumies ei sittenkään huoli Ladaa vaikka se myytäisiin Mersuna. Mersukuskit poistuu ja Ladakuskit tulee tilalle. Kato käy ja kova. Suomessa on kutenniin kova ja kylmä talvi.
joissa tupakkakielto on ollut jo pari vuotta. Mitään asiakasvähennystä ei ole havaittu! Tässähän on kysymyksessä ihmisryhmä, joka tietää tekevänsä väärin, mutta ei pysty lopettamaan. Siis turha vedota asiakaskatoon. Sitä ei ole ainakaan muissa maissa havaittu. Ravintoloitsijat tietävät jo sen.
Naurettavaa tää totaalikielto tai sitten HAISEVA tupakkakoppi. Junien tupakkakoppiin ei ainakaan mee tervejärkinen. Sama joissain firmoissa ym. Tupakkahuoneet ja -kopit on suoraa v.....a.
Sanokaa mun sanoneen, lähiöiden kuppiloista valtaosa kaatuuuuuuu. Onko sillä sitten mitään merkitystä, vaikee sanoo.
Mutta niin.. Jos tämä uusi tupakkalaki on kovinkin fiksu idea bisneksen kannalta, miksi kukaan bisneksen pyörittäjistä ei huomannut sitä aiemmin?
enpä oo tullu ajatelleeksikaan että syrjäkylien baarit jotka on ns. kuuluisia kokoontumispaikkoja kun niissä ei saa enää polttaa niin kulttuurinähtävyydet ( :) ) saattaa häipyä. Luulenpa että tappelut tulee lisääntyyn kun porukat haluaa vaan kiskoa sisällä tupakkaa. Mielenkiintoista sanoisin....
ja polttako ne aina?
Äärimmäisen ontuva väite! Juntit polttaa, mutta fiksummat on jo aikaa sitten lopettanu!
No doubt
Kyllä se asiakasmääriin vaikuttaa, koska kapakoita menee konkurssiin. Itse asuin Norjassa tupakkalain tultua voimaan ja vuoden aikana suht. pienen paikan 5 kapakasta joutui 2 lopettamaan, kun ihmiset aiempaa enemmän siirtyivät juhlimaan koteihinsa. Itse poltan ja minun kapakassa käynti on pienimuotoista, joka sekin pienimuotoisuus nyt loppuu. Halvemmaksikin tulee viinin osto ja ystävien tapaaminen kotosalla.
Jos savuttomat ravintolat olisivat niin suuri menestys kuin tänne kirjoittavien tupakoimattomien mielipiteet tuovat esiin, niin miksi ihmeessä savuttomia ravintoloita on niin vähän perustettu suhteessa savullisiin?
...ja paljo tuostakkii....saasnähä kuin nuo toimet tuloo toimimaan ja pitämmää ja mitä seurauksia tuostakin loppujenlopuksi syntyy..Mielenkiintoista seurata, ko laki astuu voimaan :)
En muutoinkaa kyllä istuskele kapakois, baareis saatikka terasseil, jote tuostaki vähästä kyllä heleppo luopua jos parrikaadeille asti, met tupakoitsijat lähetään :)
Odotellaanpa innol, joko marssitaan nortti huules läpi suomen vai purraanko tuokin nahkaamme ja sit jurnutamme vain nurkantakana :))
Kesäisin terveisin Senjuska
viimeks pikkujoulut.Savuttomissa tiloissa.Sitte käytiin kartanolla. Eikä hiastanu pätkääkään.
kysymys siis oli suunnattu TUPAKOIVILLE, heidän tulevasta kapakkaelämästään... Muutama vastauskin tullut, mutta pääasiassa kai vastailijoina ovat tupakoimattomat???? Kummallista?
se aina menee.Tupakoimattomat tulevat sellaisella asenteella,että jos pyssy olis niillä kädessä,kyllä meidät olis ammuttu jo alta aika yksikön...:D
pubikierroksella käyn harvakseltaan entiseen tapaan ja tupruttelen sitte vaikka pubien välissä tai ulko-ovella. Tuleepa sitte käytyä useammassa paikassa :)
samanlaisia aatoksia minullakin. Terassilla voin vielä muutamalla pikaisella käydä, mutta jatkossa olemme jo sopineet tupakoivien ystävieni kanssa(me syntiset), että järjestämme illanviettoja vuorotellen keskuudessamme. Joihin ostamme omat viinit, oluet ja tietysti tupakat. Ei hassumpaa; halvemmaksikin tulee.