Kiitos salattujen elämien on itsensä viiltelystä tullut taas yksi pelastuskeino masentuneiden teinien arkeen.
mutta mitäs sitten kun se teini-ikä on jo takana eikä moinen tapa ole lähtenyt,psykologi auttoi korkeintaan tajuamaan että minua eivät muut voi auttaa kuin minä itse.
kaikennäköisiä puhelinnumeroita olen saanut milloin mistäkin milloin minnekin mutta kun omistan masennuksen lisäksi vielä tuntemattomiin paikkoihin soittokammon niin milläs sitä apua hakee.
enää ei jaksa ystävillekään aiheesta puhua kun ovat saaneet kuulla jo ihan riittämiin ja avomies toteaa vain tylysti että ainahan sinä olet masentunut.
pari vuotta meni jo ihan hyvin,nyt sitä taas vajoaa ja sekoilee ja synkimmässä puuskassaan tarttuu terään ja vuodattaa pahan olon pois.mutta eihän aikuinen tee niin,eihän?
mutta mitäs sitten kun se teini-ikä on jo takana eikä moinen tapa ole lähtenyt,psykologi auttoi korkeintaan tajuamaan että minua eivät muut voi auttaa kuin minä itse.
kaikennäköisiä puhelinnumeroita olen saanut milloin mistäkin milloin minnekin mutta kun omistan masennuksen lisäksi vielä tuntemattomiin paikkoihin soittokammon niin milläs sitä apua hakee.
enää ei jaksa ystävillekään aiheesta puhua kun ovat saaneet kuulla jo ihan riittämiin ja avomies toteaa vain tylysti että ainahan sinä olet masentunut.
pari vuotta meni jo ihan hyvin,nyt sitä taas vajoaa ja sekoilee ja synkimmässä puuskassaan tarttuu terään ja vuodattaa pahan olon pois.mutta eihän aikuinen tee niin,eihän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko sulla miten lääkitystä? Itse viiltelen ja poltan toisinaan itseäni pahimpaan ahdistukseen, silloin kun lääkkeet ei enää tehoa. Mulla on muutenkin avohoitoon nähden lääkkeet ollu vuosia ihan tapissa.
Eipä sitä masentuneena juuri apua jaksa hakea edes soittamalla. Kyllä laittasin avomiehellekin hieman vastuuta jotta veis sua eteenpäin ja soittas sun puolesta ja etsis oikeaa mestaa avulle. En oikeen voi antaa respektiä kuvaamasi kaltaisesta käytöksestä avomiehen puolelta. Mulle se ois ex.
Niin ja ihan aikuinen olen ja tiedän fysiologiset syyt ja vaikutusmekanismit viiltelylle. Okultistisiin etc syihin en halua edes ottaa kantaa.
Kyllä mä pidän parasuicidiaa niinkuin itsetuhoa yleisestikin sinä keinona, kun kaikki muut kuten sähköhoito, lääkkeet, terapiat etc on kokeiltu.
Kirjoitahan lisää, jatketaan juttuja!
minulla ei ole mitään lääkitystä.psykologilla kävin neljä vuotta sitten muutaman kerran puhumassa mutten saanut minkäännäköistä helpotusta.ilmeisesti jos olisin jatkanut olisin päässyt lääkärille joka olisi sitten voinut määrätä jotain lääkkeitä.
lääkkeisiin suhtaudun muutenkin vähän varauksella, opiskelen tällä hetkellä taidealaa ja pelkään että lääkkeet voisivat viedä osan persoonastani,tuskastahan se taide lopulta syntyy.
avomieheni on muuten aivan ihana ihminen ja ollut kanssani todella kärsivällinen ja yrittänyt auttaa mutta minä olen "kohtauksen" saadessani niin sekopäinen ja päästelen suustani kaikkea kauheaa että ei kai se rakkaus ja kärsivällisyys kaikkea kestä.hän lupautui kerran myös soittamaan puolestani mutta kielsin,silloin oli hyvä päivä.
nyt huonot päivät ovat alkaneet taas lisääntyä mutta silti ajattelen etten minä mitään hoitoa tarvitse kun suurimman osan aikaa menee hyvin ja pystyn unohtamaan ahdistuksen.mutta ne hetket kun ei mene hyvin onkin sitten aika helvettiä.kai tässä pitäisi kuitenkin jotain tehdä.
Joo, itse olen kirjoittanut kirjan ja nyt kirjoitan toista. En koskaan kokenut lääkkeiden vievän siitä kirjasta persoonallisuuttani. Taide syntyy tuskasta ja luovuus on enemmän työtä ja harjoitusta kuin ominaisuus.
Mutta. suhtauduin itse aiheeseen lähinnä niin, että jos minä en halua kaiken tuskan keskelle enää lisää inhoa ja ahdistusta, niin tuskin lukijatkaan. Halusin luoda mieluummin jotain kaunista ja lyyristä kuin inhorealistista. Mieluummin tekotaiteellista paskaa kuin lisää tuskaa tähän karuun maailmaan.
Kaunista on vain vaikeampi kuvata kuin sitä rumaa. Kauniit asiat ovat kuitenkin menestyneet paremmin ja saavuttaneet varauksettomamman hyväksynnän. Kantaaottaminen on erikseen ja luovuuden kanssa sitä on minusta loppujen lopuksi huono yhdistää.
Jos taide edustaa julkista rippiä ja faktiota, nostaa se helposti vastareaktioita.
Mun mielestä sun kannattaa kokeilla molempia polkuja. Sä oot nyt kokeillut tätä tietä ja iskenyt päätäs seinään. Et häviä mitään puolen vuoden testillä.
Psykiatrin puheille mars! =)
viiltelin itseäni nuorempana, mutta onneksi olen saanut apua terapiasta ja lääkkeistä niin ettei sitä enää tarvitse tehdä, kun on muita keinoja käsitellä pahaa oloa.
Minusta on tympeää kun mulle tullaan sanomaan, että sinä olet jo kohta aikuinen ja vielä viiltelet itseäsi. Minun pitäisi saada aikaiseksi jotakin, vaikka etsiä itselleni ammatti ja lähteä opiskelemaan mutta minkä minä sille voin kun masennus on niin syvä, että haluan vain olla yksin ja viillellä itseäni..?! Kukaan ei voi mulle mitään, ei ole auttanut vaikka psykiatrilla oon kulkenu jo monta vuotta ja suljetulla osastollakin oon ollu jo kolme kertaa. Ei tämä tuska helpota, ei mikään auta, koskaan..
sitten menin lääkärille.määräsi seroxatia ahdistukseen ja masennukseen.nyt pelottaa kun on käynyt lukemassa eri keskustelupalstoilla mahdollisista vaikutuksista.tosin hyviäkin kokemuksia siellä on.toivottavasti toimii minullakin ja kaikki kääntyy paremmaksi.