mölysammakko?

Pari päivää sitten ajoin pihalla nurmikkoa, enkä huomannut nurmikossa istuskellutta sammakkoa. Se raukka ei ehtinyt alta pois ja jäi ruohonleikkurin alle. Hautasimme sen pihavajan taa. Se oli kaikenlisäksi hyvin kaunis. Sillä oli kirkkaan vihreät koivet, joissa oli tummempia laikkuja. Muistaisin, että siinä oli myös keltaista. Se oli kuitenkin niin pahasti teloutunut leikkurissa, etten kovin hyvin selvää saanut mikä sammakko se oli. Olisiko se voinut olla mölysammakko, kun normaalilta, eikä viitasammakoltakaan näyttänyt, eikä missään nimessä rupikonnalta.
2479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika epätodennäköistä että olisit törmännyt mölysammakkoon. Semmoinen on viimeksi tavattu Suomessa vuonna 1960. Käy naapurilta kysymässä puuttuuko hänen terraariosta jotain ;)

Äänestä
  • Myös tavallinen sammakko tai viitasammakko voivat olla vihertäviä. Uskoisin että kyseessä on ollut vain jommankumman niiden vihertävä yksilö. Tietenkin mikä tahansa on mahdollista, mutta tähän saaka kaikki vihertävät sammakot joita ihmisten kanssa olen ihmetellyt ovat lopulta osoittautuneet "vain" vihertäviksi "meikäsammakoiksi".

    Mölysammakot ovat terraariokasvatteinakin hyvin harvinaisia, en tiedä kuin yhden sellaisen koko maassa. Ja se yksilö istuu edelleen terraariossaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Chin kirjoitti:

Pari päivää sitten ajoin pihalla nurmikkoa, enkä huomannut nurmikossa istuskellutta sammakkoa. Se raukka ei ehtinyt alta pois ja jäi ruohonleikkurin alle. Hautasimme sen pihavajan taa. Se oli kaikenlisäksi hyvin kaunis. Sillä oli kirkkaan vihreät koivet, joissa oli tummempia laikkuja. Muistaisin, että siinä oli myös keltaista. Se oli kuitenkin niin pahasti teloutunut leikkurissa, etten kovin hyvin selvää saanut mikä sammakko se oli. Olisiko se voinut olla mölysammakko, kun normaalilta, eikä viitasammakoltakaan näyttänyt, eikä missään nimessä rupikonnalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu