Nimimerkkini on Vahvanainen mutta tuo vahvuus oli vähällä latistua täysin ja kokonaan. Olen juuri eronnut lyhyestä suhteesta joka ei onnekseni kestänyt kovin montaa kuukautta.
Alku oli kuin täydellistä unelmaa. Mies tuntu rakastavan minua niin kuin kukaan ennen ei ole tehnyt.Soittelimme ja tekstailimme ja tapailimme tiiviisti. Hyvin tiiviisti. Jo alussa huomasin joitakin kummallisia merkkejä. Rivien välistä huomasin jonkinlaista epävarmuutta.Aluksi se ilmeni itsensä vähättelyllä, hän hoki ettei ole riittävän hyvä minulle ja että kaipaan varmaankin vauhdikkaampaa seuraa. Sen jälkeen pientä piikittelyä siitä kun kävin ystäväni kanssa oluella.Todellakin, kahdella oluella.
Sen jälkeen lakkasin kertomasta reissuistani.Kävin niillä olusilla salaa.Kaikki meni hyvin ilman piikittelyä, hetken.Sen jälkeen alkoi vihjailut ja epäilyt vieraista miehistä joita luonani on käynyt ja käy. Lopulta kyllästyin ja totesin sen tuntuvan pahalta.Hän kertoi sen olevan leikkiä ja huumoria, tottakai...
Kun olimme yhdessä hän ei lähtenyt kanssani mihinkään. Istuimme sohvalla ja katselimme televisiota. Hän sai jakamattoman huomioni tuolloin kaiken aikaa. Mutta tuona aikana ei edes ystäviä saanut pyytää kylään.Jos ystäväni esimerkiksi soitti sinä aikana mies pahastui.
Jos yritin ottaa asioita puheeksi mies sai helposti lähes raivareita.No, lakkasin ottamasta. Ajattelin että rakasta, kärsi ja unhoita ja niin, alistu.
Suhde on nyt päättynyt, en halua tähän kertoa suhteen viimeisiä vaiheita, ihan siksikin ettei tätä kirjoitusta tunnistettaisi.Vahvuus kuitenkin palasi, hetkeksi. Toisaalta toinen tunne mikä minulla nyt on on pelko. Tuntuu siltä että kaipaisin nyt suojelijaa.Ihmistä joka pitäisi minusta kiinni ja lohduttaisi ettei ole mitään hätää.Kaikki on hyvin ja voin ja saan olla taas oma itseni.
Kaipuun hetkiä tulee ihan varmasti ja monia.Mutta muistaa täytyy että se rakkaus oli tukahduttaa minut hengiltä täysin.
Alku oli kuin täydellistä unelmaa. Mies tuntu rakastavan minua niin kuin kukaan ennen ei ole tehnyt.Soittelimme ja tekstailimme ja tapailimme tiiviisti. Hyvin tiiviisti. Jo alussa huomasin joitakin kummallisia merkkejä. Rivien välistä huomasin jonkinlaista epävarmuutta.Aluksi se ilmeni itsensä vähättelyllä, hän hoki ettei ole riittävän hyvä minulle ja että kaipaan varmaankin vauhdikkaampaa seuraa. Sen jälkeen pientä piikittelyä siitä kun kävin ystäväni kanssa oluella.Todellakin, kahdella oluella.
Sen jälkeen lakkasin kertomasta reissuistani.Kävin niillä olusilla salaa.Kaikki meni hyvin ilman piikittelyä, hetken.Sen jälkeen alkoi vihjailut ja epäilyt vieraista miehistä joita luonani on käynyt ja käy. Lopulta kyllästyin ja totesin sen tuntuvan pahalta.Hän kertoi sen olevan leikkiä ja huumoria, tottakai...
Kun olimme yhdessä hän ei lähtenyt kanssani mihinkään. Istuimme sohvalla ja katselimme televisiota. Hän sai jakamattoman huomioni tuolloin kaiken aikaa. Mutta tuona aikana ei edes ystäviä saanut pyytää kylään.Jos ystäväni esimerkiksi soitti sinä aikana mies pahastui.
Jos yritin ottaa asioita puheeksi mies sai helposti lähes raivareita.No, lakkasin ottamasta. Ajattelin että rakasta, kärsi ja unhoita ja niin, alistu.
Suhde on nyt päättynyt, en halua tähän kertoa suhteen viimeisiä vaiheita, ihan siksikin ettei tätä kirjoitusta tunnistettaisi.Vahvuus kuitenkin palasi, hetkeksi. Toisaalta toinen tunne mikä minulla nyt on on pelko. Tuntuu siltä että kaipaisin nyt suojelijaa.Ihmistä joka pitäisi minusta kiinni ja lohduttaisi ettei ole mitään hätää.Kaikki on hyvin ja voin ja saan olla taas oma itseni.
Kaipuun hetkiä tulee ihan varmasti ja monia.Mutta muistaa täytyy että se rakkaus oli tukahduttaa minut hengiltä täysin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.