Maha&Sydän

Mulla on ollu maha löysällä jo reilut kaksi viikkoa putkeen. Lisäksi on esiintynyt runsaasti mahan murinaa ja ilmavaivoja. Joskus vatsan seudulla on erittäin kumma tunne. Vatsa ikäänkuin kihelmöi. Sitten lisäksi istuessa esiintyy sitäkin että yhtäkkiä tulee vatsan seudulle ahdistava tunne ja sydän saattaa alkaa muljahtelemaan. Ihan kuin adrenaliinipiikki lyötäisiin suoneen. Olen säihkähtänyt aikalailla näitä oireita. Tuntuu siltä että oireet tulee pääsääntöisesti aamupäivällä, pari tuntia aamiaisen jälkeen. Oireet tulevat ja menevät ja rauhoitan itseäni ettei kyse ole vakavammasta. On mainittava että joskus makuulla ollessani (päiväunilla) vatsa (mahalaukku) tekee nykäyksiä jotka voisi tulkita myös verisuoniperäisiksi. Missään tapauksessa vatsalihaksen nykäyksestä ei ole kyse. Rytmihäiriön vuoksi sydäntäni tutkittiin keväällä ja mitään ei löytynyt. Nyt epäilen että jotakin vatsassa on pielessä.
Onkohan kellään esiintynyt vastaavia oireita? Terveysalalla työskentelevänä tunnen vastuuni ja suuntaan pikapuoliin päivystävälle lääkärille. Työterveyslääkärille kun ei hetimmiten pääse.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...vaihtoehtoja löytyy. Saatat kärsiä närästyksestä, laktoosi-intoleranssista, keliakiasta, suolistotulehduksesta, hiivatulehduksesta, vatsahaavasta, stressistä...Niin että rohkesti vaan lääkärille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä2 kirjoitti:

Mulla on ollu maha löysällä jo reilut kaksi viikkoa putkeen. Lisäksi on esiintynyt runsaasti mahan murinaa ja ilmavaivoja. Joskus vatsan seudulla on erittäin kumma tunne. Vatsa ikäänkuin kihelmöi. Sitten lisäksi istuessa esiintyy sitäkin että yhtäkkiä tulee vatsan seudulle ahdistava tunne ja sydän saattaa alkaa muljahtelemaan. Ihan kuin adrenaliinipiikki lyötäisiin suoneen. Olen säihkähtänyt aikalailla näitä oireita. Tuntuu siltä että oireet tulee pääsääntöisesti aamupäivällä, pari tuntia aamiaisen jälkeen. Oireet tulevat ja menevät ja rauhoitan itseäni ettei kyse ole vakavammasta. On mainittava että joskus makuulla ollessani (päiväunilla) vatsa (mahalaukku) tekee nykäyksiä jotka voisi tulkita myös verisuoniperäisiksi. Missään tapauksessa vatsalihaksen nykäyksestä ei ole kyse. Rytmihäiriön vuoksi sydäntäni tutkittiin keväällä ja mitään ei löytynyt. Nyt epäilen että jotakin vatsassa on pielessä.
Onkohan kellään esiintynyt vastaavia oireita? Terveysalalla työskentelevänä tunnen vastuuni ja suuntaan pikapuoliin päivystävälle lääkärille. Työterveyslääkärille kun ei hetimmiten pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu