Atara istui rannalla, kaivaen varpaitaan hiekkaan hän katseli meren kansan leikkiä aalloissa. Joka ilta auringon laskiessa hän tuli tänne. Täällä hän tunsi olevansa yksin, niin yksin ja katselevansa elämää kauempaa, kuin tähdistä, ja silti juuri täällä hän tunsi kuuluvansa, olevansa osa maailmaa. Sulavat, sydäntäsärkevän kauniit hypyt, paluu aaltojen alle ilman vedenpinnan värähdystäkään. Jos hän voisi liittyä mukaan tuohon tanssiin. Antaa aaltojen huuhtoa pois kaiken, etääntyä tuskasta. Kadottaa itsensä meren hiljaisuuteen koskaan enää palaamatta, syvien virtojen kylmyydelle antaa kauas kuljetettavaksi jokainen muisto, pestä pois veri ja kauhu.
Huokaisten hän palasi pois ajatuksistaan. Niinkuin hän koskaan voisi astua mereen. Ajatus oli kaunis, mutta... katsettaan kääntämättä hän pystyi näkemään värisevän hännänpäänsä. Se siitä sitten.
Toiselta puolen korkeaa verkkoaitaa kuului erityisen äänekäs hörähdys. Miksi niiden piti aina juoda itsensä tajuttomiksi? Ja kautta viiksikarvojeni, Atara ajatteli, miksi niiden pitää ihan välttämättä tulla tekemään sitä tänne? Menisivät edes kauemmaksi omalla puolellaan rantaa. Mikä kaupunginosien raja-aidassa oikein veti noita ääliöitä puoleensa? Tämä oli HÄNEN rantansa!
Huokaisten hän palasi pois ajatuksistaan. Niinkuin hän koskaan voisi astua mereen. Ajatus oli kaunis, mutta... katsettaan kääntämättä hän pystyi näkemään värisevän hännänpäänsä. Se siitä sitten.
Toiselta puolen korkeaa verkkoaitaa kuului erityisen äänekäs hörähdys. Miksi niiden piti aina juoda itsensä tajuttomiksi? Ja kautta viiksikarvojeni, Atara ajatteli, miksi niiden pitää ihan välttämättä tulla tekemään sitä tänne? Menisivät edes kauemmaksi omalla puolellaan rantaa. Mikä kaupunginosien raja-aidassa oikein veti noita ääliöitä puoleensa? Tämä oli HÄNEN rantansa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.