Ymmärrystä

kaikille osapuolille!

Olen nyt jonkin aikaa seurannut näitä palstan keskusteluja. Kokonaisuus taitaa olla seuraava:

- joku( asiallisesti) kertoi ihmettelevänsä
osan nimimerkillä kirjoittajien keskinäistä
kuulumisen vaihtoa > varsinkin kun joku esitti asiallisen kysymyksen, vastauksia tuli 1-2 ja samaan aikaan "vakikirjoittajat" vaihtoivat keskenään kuulumisia ja ketju oli pitkääkin pidempi > tämä kyllä karkoittaa uudet aika nopeasti palstalta

- tästä innostuneena joku, joka ei osaa esittää asiaansa yhtä asiallisesti, innostui nälvimään "vanhoja"

- tällaiseen nälvimiseen on nimettömänä helppo lähteä mukaan ( oli kyseessä yksi vai useampi kirjoittaja?)

- on myös esitetty ( mm. minä) että löpinöille ( joita selvästi kaivataan) olisi oma palsta
( täällä se kyllä on saanut kannatusta, mutta kun joku ideastani innostuneena on käynyt tekemässä aloituksen, kuinka moni on käynyt kannattamassa sitä?)

- uusien tulisi muistaa, että on syöpään sairastuneita, joille "huulen heitto" on yksi keino selviytyä arkipäivästä

- "vanhojen" taas tulisi ottaa huomioon, että on niitä, jotka eivät näe tässä mitään nauramisen arvoista

Osa kaipaa palstaa, jossa kysytään, vastataan, neuvotaan, tuetaan...
Osa taas haluaa vaihtaa "tuttujen" kanssa kuulumisia, se voi olla jollekin päivän ainoa ihmiskontakti.

Jospa nyt jokainen katsoisi peiliin: Olemmeko antaneet tilaa muille?

Jos höpinäpalsta perustetaan, saatanpa käydä siellä tuumailemassa ajatuksiani. Jos/kun joku täällä kysyy sellaista, johon osaan vastata, otan mielelläni kantaa.

Aurinkoista kesän alkua kaikille syöpäläisille, heidän omaisilleen... niin uusille kuin vanhoillekin!
7355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

syöpää nauramisen arvoisena! sen haluaa vain välillä u n o h t a a !

Äänestä
  • ymmärtää väärin? On niitä, joille esim. kalju pää on todella arka asia, on niitä jotka osaavat nauraa asialle.
    Olen itse sairastanut syövän, samoin muutama lähipiirissä. Ymmärrän että huumorilla jaksaa eteenpäin, ymmärrän myös niitä jotka eivat jaksa nauraa ko. huumorille.

    Äänestä

Hienosti analysoitu, itse en kaipaa höpinää vaan asiaa ja tukea, en mitä kuuluu juttuja.
Jos joku ajattelee, etten saa tukea,niin väärin, käyn sähköpostiviestittelyä jopa lääkärini kanssa, hänen privaattiosoitteeseen, olen tyytyväinen.

Äänestä
  • on täällä parempi olla.höpinä palsta huumoti-ihmisille.

    Äänestä

  • höpisijöille oli vaikea pala uskoa, että osa kaipaa vain asiallista keskustelua. "Tosikkojen" oli vaikea hyväksyä toisten huultenheitto. Siksi se höpinäpalsta voisi ollakin hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • näille kirjoitti:

    höpisijöille oli vaikea pala uskoa, että osa kaipaa vain asiallista keskustelua. "Tosikkojen" oli vaikea hyväksyä toisten huultenheitto. Siksi se höpinäpalsta voisi ollakin hyvä ratkaisu.

    höpisijöille höpinä palsta on jo tilauksessa.
    jospa lopetettais jo tämä jauhaminen,
    onkohan jo muutama päivä jauhettu.
    jos keskustelette jo välillä syövästä!!!!

    Äänestä

olla se, joka ehdotti höpisijöille omaa palstaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevätihme kirjoitti:

kaikille osapuolille!

Olen nyt jonkin aikaa seurannut näitä palstan keskusteluja. Kokonaisuus taitaa olla seuraava:

- joku( asiallisesti) kertoi ihmettelevänsä
osan nimimerkillä kirjoittajien keskinäistä
kuulumisen vaihtoa > varsinkin kun joku esitti asiallisen kysymyksen, vastauksia tuli 1-2 ja samaan aikaan "vakikirjoittajat" vaihtoivat keskenään kuulumisia ja ketju oli pitkääkin pidempi > tämä kyllä karkoittaa uudet aika nopeasti palstalta

- tästä innostuneena joku, joka ei osaa esittää asiaansa yhtä asiallisesti, innostui nälvimään "vanhoja"

- tällaiseen nälvimiseen on nimettömänä helppo lähteä mukaan ( oli kyseessä yksi vai useampi kirjoittaja?)

- on myös esitetty ( mm. minä) että löpinöille ( joita selvästi kaivataan) olisi oma palsta
( täällä se kyllä on saanut kannatusta, mutta kun joku ideastani innostuneena on käynyt tekemässä aloituksen, kuinka moni on käynyt kannattamassa sitä?)

- uusien tulisi muistaa, että on syöpään sairastuneita, joille "huulen heitto" on yksi keino selviytyä arkipäivästä

- "vanhojen" taas tulisi ottaa huomioon, että on niitä, jotka eivät näe tässä mitään nauramisen arvoista

Osa kaipaa palstaa, jossa kysytään, vastataan, neuvotaan, tuetaan...
Osa taas haluaa vaihtaa "tuttujen" kanssa kuulumisia, se voi olla jollekin päivän ainoa ihmiskontakti.

Jospa nyt jokainen katsoisi peiliin: Olemmeko antaneet tilaa muille?

Jos höpinäpalsta perustetaan, saatanpa käydä siellä tuumailemassa ajatuksiani. Jos/kun joku täällä kysyy sellaista, johon osaan vastata, otan mielelläni kantaa.

Aurinkoista kesän alkua kaikille syöpäläisille, heidän omaisilleen... niin uusille kuin vanhoillekin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu