Hei, haluaisin tietää missä muualla juoksutatte vinttikoirianne kuin koirapuistoissa? Asun ihan ydinkeskustassa ja täällä näkee melko paljon vinttikoiria.
Missä voisin antaa koiran juoksennella vapaasti? Pohjois-Helsingissä on lähin iso omakotitalo tontteineen kaverilla, jossa koirani käy välillä kyläilemässä ja juoksemassa. Myös koirien uimarannalla on tullut käytyä, Laaksossa jne.
Missä juoksutatte Helsingissä?
4
987
Vastaukset 4
- Riva
kanssa Länsimäen puistossa,se on niin iso ,että voivat juosta ihan kunnolla.Samoin Rajasaari on ihan hyvä paikka,siellä saa samalla uida.
- petra77
Koirametsä on noin 50 hehtaarin metsäalue Sipoossa. Sen omistaa Helsingin kaupunki. Koirametsä on tarkoitettu koirien ulkoiluttamiseen ja kouluttamiseen. Moninkertaisesti tavallista koira-aitausta suurempi Koirametsä on mukavan väljä temmellyspaikka koirille ulkoiluttajineen. Koirametsä ei ole aidattu, mutta se rajautuu selvästi havaittaviin tiehen, puroon, sähkölinjaan ja niittyihin.
Koirametsän sääntöjä
Koirasta ei saa aiheutua häiriötä luonnonvaraisille eläimille. Viittä kuukautta vanhempi koira on metsästyslain mukaan oltava kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä 1.3.–19.8. välisenä aikana.
(HUOM! Koirametsä ei ole aidattu, mutta se rajautuu selvästi havaittaviin tiehen, puroon, sähkölinjaan ja niittyihin.)
Yhteydet
Koirametsään pääsee joko omalla autolla tai useilla linja-autovuoroilla joiden aikataulut voitte tarkistaa esim. Matkahuollosta. - terristi
mutta miten suhun Riva saisi yhteyttä, olisi kiva tietää mikä/mitkä borzoit sulla on, itselläni kun on kanssa tuollainen vajaa vuotias narttu.
- paras koira-alue
Rajasaari on paras paikka. Siellä koirat saavat juosta vapaina.
http://www.hel.fi/wps/portal/Rakennusvirasto/Viheralueet?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/fi/Rakennusvirasto/Viheralueet/Koira kaupungissa/Koira-aitaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu281140- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa144894- 98834
- 45737
- 62726
- 61686
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682