Piha altaan puhtaanapitoon apuja

Millä keinoin piha-altaan veden saisi parhaiten pysymään puhtaana? Ongelmana on levä ja limoittuva lika jota kertyy altaan pohjalle.
Altaan vetoisuus on n.1000 litraa joten vettä ei montaa kertaa kesässä viitsisi vaihtaakaan.
Altaassa on suihkulähde pumppu jossa pieni suodatin mutta se ei riitä mitenkään pitämään allasta puhtaana, mikä siis avuksi?
79641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jos vesi ei kierrä tarpeeksi joka puolelta allasta niin ongelmia alkaa tulla. Sekin jo auttaa jos suihku leviää altaaseen laajalle eikä ihan pumpun viereen jolloin vesi tavallaan kiertää vain pienellä alueella. Jos voit niin laita pumppuun veden otto jostakin kauempaakin, tosin yleensä se ottaa sen ympäriltään eikä putkelle ole paikkaa..

Allassubstraatti auttaa pitämään veden kunnossa. Se kannattaa pestä sitten todella hyvin ettei koko allas ole valkoisena kun sen sinne laittaa ja laskea vesi päälle varovasti. Itse pesen sen ihan keittiösiivilässä ja lasken vettä päälle tai huljutan saavissa. Ainoa huono puoli on että se on väriltään vaaleaa ja silloin altaan pohja erottuu matalana ellei sitä kasaa jonnekin sivummalle tai jopa reunoille. Kannattaa harkita paikkaa hyvin.

Toinen keino on kemikaalit eli hanki levänpoistoainetta ja lurauta altaaseen.

Kannatta amyös huolehti alehdet sun muut pois veden pinnalta jotta vesi ei rehevöidy ja sitä kautta limoitu/levity kasviaineksen maatuessa.

Isompi pumppu tai ihan suodatin erikseen on myös varteen otettava vaihtoehto.

Äänestä

Jos altaan pohjan ja reunat käsittelee vaalealla pinnotteella(esim. pesutilojen lattioihin käytettävällä kosteussulkuaineella),voisi leväongelma vähentyä?Kylmä vesi kun ei levöty niin nopeaan.Ja jos suihkua pitää altaassa yöaikaan,jäähtyy vesi öisin?

Äänestä

Viime kesänä meinasi hermot mennä tuon jatkuvan veden vaihdon vuoksi. Kahden viikon välein uppopumpulla nostin 2 1/2 kuutiota ja uusi tilalle. Levätty niin. Lisäksi suihkun ja patsaan reijät jatkuvasti tukossa.
Nyt ollaan jo kolmatta viikkoa samoilla vesillä vielä ja allas ei ole levättynyt. Laitoin suodattimen ympärille kerroksen akvaarion ulkosuodattimeen tarkoitettua vanua ja sen päälle vielä ulkoseudattimeen tarkoitettua harvempaa muovipunosta . Ei levättynyt ainakaan kahdessa viikossa. Lisäksi viikko sitten ostin allassubrattia säkin . Näyttäs että nuo toimii ainakin vielä . Ainoa mikä haitta että ne näkyy mustaa muovia vasten.

Äänestä
  • Ihme homma . On toiminut edelleen, Patsaassa olevat viisi pientä reikää ja suihkun useat reiät toimivat . Enkä ole suodatinta putsannut. Vettä on vain pitänyt altaaseen lisätä kun haihtuu , meillä kun ei ole satanut kuin parina päivänä koko kesäkuussa.

    Äänestä

Miksi ihmeessä pitää läträtä jolloin supraateilla kun rahalla saa kunnon tavaraa: http://www.hozelock.com/aquatics/I049a5.asp?region=ROW

Vaikka tommonen sinne kuppaseen kuoppaasi tai jos oikein pystyt raottamaan lompakkoa, niin vaikka Ecomax.

Notta tämmöstä tällä kertaa. Ja Googlella oisit noi löytäny ihan itsekin, ehkä...

Äänestä
  • On sulla ongelmia🙄

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


levänen kirjoitti:

Millä keinoin piha-altaan veden saisi parhaiten pysymään puhtaana? Ongelmana on levä ja limoittuva lika jota kertyy altaan pohjalle.
Altaan vetoisuus on n.1000 litraa joten vettä ei montaa kertaa kesässä viitsisi vaihtaakaan.
Altaassa on suihkulähde pumppu jossa pieni suodatin mutta se ei riitä mitenkään pitämään allasta puhtaana, mikä siis avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu