Laskettu aika

Neuvolassa laskettiin LA olevan 10.12, mutta tämän päivän ultrassa LA aikastui 4.12, koska vauva oli niin iso. kumpi näistä yleensä pitää paikkansa?
7844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

laskettu aika se paikaansa pitävin:) kun näkee sikiön koon niin se kertoo sit sen!

Äänestä
  • mulle ekan kohilla muokattiin LA kolme kertaa. lopulta olisi vaan pitäny uskoa sitä mikä eka annettiin, koska se oli lähimpänä totuutta.

    Äänestä

Siis lasketun ajan pointtihan ei ole se, milloin vauva syntyy, vaan se kertoo sikiön iän. Sikiön ikä on tärkeää tietää, koska silloin on mahdollista huomata mahdolliset kehityspoikkeamat raskauden aikana (esim. vammainen tai sairas vauva ei ehkä kasva normaalitahtiin). Iästä tiedetään myös, milloin raskaus menee yliaikaiseksi, että synnytys osataan käynnistää, ennen kuin istukka vanhenee liikaa ja alkaa toimia huonosti, mikä puolestaan on vaarallista vauvalle.
Alkuraskauden ultrassa pystytään määrittelemään sikiön ikä ällistyttävän tarkkaan, koska sikiökehitys menee alussa kaikilla samaa vauhtia. Mittausvirheet voivat tehdä parin päivän heiton. Neuvolan laskut perustuvat kuukautiskiertoon, jonka pituus voi vaihdella, joten se ei ole niin luotettava ajoitus.
Vauvat syntyvät milloin sattuu, harvoin laskettuna aikana, usein kuitenkin -5 päivää sen ympärillä. Rv 37-42 syntymä on normaalia, eli täysaikaisia vauvoja syntyy suurilla ikäeroilla.

Äänestä

Nimittäin kun lähetät KELA'lle äitiysvapaahakemuksen, niin siinä sun pitää kertoa laskettuaika. Tämä kaikki vaikuttaa mm. poisjäämiseen töistä, vuosiloman ajankohtiin ym. Yksikin viikko on tässä tapauksessa pitkä aika.

Itsellänikin LA:n määrittely tuotti päänvaivaa. Olen kuitenkin päätynyt seuraavaan tulkintaan (jota siis neuvolassakin tuetaan): LA:n määrittelee aluksi terveydenhoitaja. Mikäli ultrassa laskettuaika muuttuu ratkaisevasti, voi ultran tehnyt lääkäri muuttaa tuon terv.hoitajan tekemän alustavan lasketun ajan. Yleensä tuo ratkaseva aika merkitsee väh. 4 vrk.

Eli jos esim. äitiyskorttiisi ei ole muutettu tuota terv.hoitajan tekemää alkuperäistä laskettua aikaa, niin sitten älä mene itse muuttelemaan sitä jonkin ultran vuoksi. Toki asia kannattaa varmistaa neuvolassa.

Äänestä
  • Meillä muuttui muutamalla päivällä. Ultraaja selitti että sikiön mittatulos kertoi oikean ajan, neuvolassa kun se lasketaan kierron mukaan eikä siellä näe tarkkaa hedelmöittymistä.

    Äänestä

  • maami kirjoitti:

    Meillä muuttui muutamalla päivällä. Ultraaja selitti että sikiön mittatulos kertoi oikean ajan, neuvolassa kun se lasketaan kierron mukaan eikä siellä näe tarkkaa hedelmöittymistä.

    Itse olen käynyt jo viidesti ultrassa (erinäisistä syistä julk.terv.huollossa yksityisellä 4d:ssä). Joka kerta laskettu aika näyttäisi olevan hieman eri kuin muilla kerroilla. Eli ei se vauveli kasva siellä masussa tasaiseen tahtiin. Ultralla arvioidaan keskimääräinen ikä erilaisten mittatulosten pohjalta. Eli jos olet käynyt NT-ultrassa rv. 12, niin sikiön ikä voi olla 4d-ultrassa esim. rv. 24 muuttunut suuntaan tai toiseen. Se, että muutetaanko alkuperäistä laskettua aikaa näiden ultrien perusteella, jää lääkärin harkittavaksi.

    Äänestä

  • muuttuu kokoajan kirjoitti:

    Itse olen käynyt jo viidesti ultrassa (erinäisistä syistä julk.terv.huollossa yksityisellä 4d:ssä). Joka kerta laskettu aika näyttäisi olevan hieman eri kuin muilla kerroilla. Eli ei se vauveli kasva siellä masussa tasaiseen tahtiin. Ultralla arvioidaan keskimääräinen ikä erilaisten mittatulosten pohjalta. Eli jos olet käynyt NT-ultrassa rv. 12, niin sikiön ikä voi olla 4d-ultrassa esim. rv. 24 muuttunut suuntaan tai toiseen. Se, että muutetaanko alkuperäistä laskettua aikaa näiden ultrien perusteella, jää lääkärin harkittavaksi.

    Kiitos vastauksista!

    Äitiyskorttiin oli terveydenhoitaja laittanut LA 10.12 ja ultrassa sitten lääkäri laittoi kohtaan "todennäköisin LA" 4.12. No, kaveri taitaa vaan kasvaa vähän vauhdikkaasti nyt alussa :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lintti kirjoitti:

Neuvolassa laskettiin LA olevan 10.12, mutta tämän päivän ultrassa LA aikastui 4.12, koska vauva oli niin iso. kumpi näistä yleensä pitää paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu