vielä viiltelystä.........

.....sen johtuvan yksinkertaisesti helvetin
pahasta olosta joka purkautuu itsetuhoisina
tekoina kun ei muutakaan purkautumistapaa
keksi...en tiedä, en ole asiantuntija.

Mä viiltelin yhdes vaihees itteeni, en hirveesti
mut kuitenki. Nykysin oon päässy tästä
kamalasta "tavasta" yli,kiitos siitä kuuluu
jätkäkaverilleni. Syy miks mä viiltelin oli
yksinkertasesti se et mulle oli tod paha olla
henkisesti; ei yhtään ystävää jolle mä oisin
saanu luottamuksella puhua vaikeista
asioistani,mä luulin et oon tulos hulluksi,mä en
luottanu kehenkään,aattelin et jopa parhaimmat
kaverit vain esittää ystävää ja heti ku selän
kääntää neki puhuu musta pahaa, kaikenlisäksi jos
joku ois tahtonu kuunnella mun ongelmiani,mä en
osannu enää puhua niistä,vähettelin vain et
kaikki on ok vaikka iltasin itkin yksin ku oli
niin älyttömän paha olla. Mä tapasin nykysen
jätkäkamuni ja hän opetti mut pikkuhiljaa
puhumaan vaikeista asioistani. Viiltely saattaa
tulla edelleen kuvioihin silloin tällöin sillä mä
kärsin vieläkin erittäin
pahoista "itseinhokohtauksista" jolloin mä voisin
vaikka viiltää ranteeni auki koska vihaan itteeni
niin paljon! Mutta silti mä oon sitä mieltä et
viiltelyä ei tod kannata "harrastaa", se tekee
lopulta olon vain pahemmaksi vaikka aluksi se
helpottaa...

Mun kaveri viiltelee itteensä koska sen
poikafrendi kuoli kolmekuukautta sitten ja sen
paraskaveri kuoli kuukaus sitten. Se mun kaveri
yrittää lopettaa mut ainaku se juo niin se
viiltelee itteensä se tuntuu kuulemma tosi
kauheelta. Et jos tarkotit sitä et sulle kerrotaa
miltä se tuntuu et sä voisit tehä se itelles nii
ei kannata ees koittaa! Mut jos et, niin kerron
et se kuulemma tuntuu kauheelta.

Minä leikkaan itseäni (ja olen kerran purrutkin)
kun sieluun sattuu niin paljon että fyysinen
tuska on helpotus. Kun henkisestä kivusta "tekee"
fyysistä, se on helpompi käsitellä. Kun näkee
verensä vuotavan, tietää olevansa olemassa. Ja
kun kipu lakkaa ja haavat paranevat, joskus
lakkaa myös henkinen kärsimys.

Pitää muistaa että viiltely ei ole helvetti vaan
sen avulla yritetään kestää. Sitäpaitsi
päihteiden väärinkäyttö, holtiton seksi,
anoreksia ja liikenteessä sekoilu voivat olla
vaarallisempia kuin itsensä silpominen. Mutta
loppujen lopuksi niihin kaikkiin kuolee.

En ole leikellyt itseäni muutamaan kuukauteen.
Käyn terapiassa ja syön masennuslääkkeitä. En
silti sano lopettaneeni...

Voimia teille!

mukaan useimmat viiltelevät itseään juuri siks,
että on helpotus, kun fyysinen kipu voittaa
henkisen. Silloin se henkinen tuska jää taka-
alalle ja voi keskittyä ruumiilliseen kipuun. On
myös ihmisiä, joilla on joku kiero viehtymys
itsensä satuttamiseen.. ehkä se on huomion
hakemista. Itselläni se on ainakin sitä joskus
ollut. Yksi ystäväni on myös yläasteaikoina
viillellyt itseään.. kun joskus juteltiin
aiheesta, niin hän sanoi, että viiltely on
hänelle "tilanteen nollaamista". Jotkut juovat
pään täyteen, jotkut vetävät huumeita, mutta hän
viiltelee.. sitten tulee rauhallinen olo ja voi
aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Sairastahan tuo
on, mutta kai sitä silti voi olla pahempiakin
tapoja (esim. just ne huumeet). Useimmat, jotka
viiltelee, ei kuitenkaan koskaan tule painamaan
sitä terää liian syvälle..

Muistan nuorena (olen mies) kun oli helvetin
ahdistunut, tuskainen ja itseinhoinen ja
suojaton...
olin helevetinmoisessa kännissä kaverin mökillä
ja rupesin viilteleen rannetta veitsellä.
Nyt voi vain ihmetellä mistä se reaktio tuli.
Kukaan kaveri ei ollu tietääkseni tehny sellasta
jne.

Muistan että tunne oli jotain sellasta että ei
millään ole mitään väliä. Jotain itsevihaa se oli.

Nuoruus oli mulle helvettiä.Äiti oli mielisairas
ja isä juoppo. Nykyään voin hyvin.

Terveisiä kaikille herkille hulluille!

Viillän koska sisällä on niin paha olo. Joskus
pari vuotta sitten se alko, oli keittiöveitsi
kädessä, ja tuli mieleen, et hei, uskallanko
kokeilla miltä tuntuu viiltää... Uskalsin. Ei
olisi kannattanut. En pääse siitä irti. En.
Ajan mittaa on syyt viiltelyyn vaihdelleet, mutta
yleisimmin sen aikaansaa paha olo, ja tavallaan
riippuvuus siihen et viiltää.
En viillä siksi, että sattuisi, vaan siksi että
siitä jäisi jälki. En tiedä sitten, onko se
huomionkaipuuta, sillä toisaalta en haluaisi että
ihmiset näkee viillot ranteissa, mutta toisaalta,
jos jollekin joskus tulen näyttämään, se ehkä
uskoo et apu olis tarpeen...
Viime aikoina ei edes paha olo ole saanut aikaan
viiltelyä, ainoastaan jokin ihme riippuvuus
jälkiin, joita sen seurauksena tulee.
Pari kertaa on tulehtunu, kynsillä revin ihoa
pari kertaa auki, sillon, ja kun käytössä oli
vanhat, ruosteiset sakset. Joskus liotan veden
alla (mikä muuten sattuu, etenkin jos haavaan
valuttaa vettä raanasta), mutta en minä
erityisemmin puhdistele. En jaksa välittää,
tuleeko jotain tulehduksia.
Vaikka kaikki olisi hetkellisesti melko hyvin,
ehkä jopa ihan hyvin, tulee silti viiltely
mieleen...
Eräs läheinen ihminen yrittää saada lopettamaan,
olen jo vähän aikaa saanut pidäteltyä itseäni.
Mutta tiedä sitten jatkosta... *huokaus*
Rakkaat ja vähemmän rakkaat ihmiset, olkaa niin
hyviä itsellenne, ÄLKÄÄ ALOTTAKO VIILTÄMÄÄN
ITSEENNE!

Nirhasin käsivarsiani joskus 13-vuotiaana ahkerastikin, ja kun kipukynnys kasvoi siirryin syvempiin haavoihin, kunnon veitsiin ja otin käyttöön koko ruumiin. Kausiluontoisesti sitä on jatkunut 6 vuotta.
Enimmäkseen kai viiltelin rauhoittaakseni itseni. Oli paniikkitilanteita, fysiikka meinasi pettää puhumattakaan mielestä, mutta kaikki epätoivo ja viha ikäänkuin haihtui pahana henkenä viilloista ulos, verenä, kipu kulki koko ruumiin läpi ja yhtäkkiä kaikki vain tyyntyi. En keksinyt parempaa keinoa, ja itseasiassa terveellisempää tuo oli kuin hakata pää tohjoksi seinään tai ottaa sähköshokkeja pistorasiasta..

Tosin olen myös masokisti/adrenaliiniaddikti. En viiltele masennuksen, itsesäälin, huomionkipeyden jne. vuoksi, saatan vain minä tahansa odottamattomana hetkenä huomata kaipaavani kipua, ja sitten ei muuta kuin itsekidutusta kuten parhaintakin ajanvietettä. Kuumennan puukon terän kynttilän liekissä .. polttaminen on niin paljon kivuliaampaa kuin silpominen.
Joskus viiltelin vain nähdäkseni veren virtaavan .. saatoin olla ulkona talvella, pitää kättä lumessa, ja vahingossakin tulee aivan liian syvää jälkeä kun ei ole tuntoa kontrolloimassa.

En pysty sanomaan että viiltely olisi täysin paha asia.. tietenkin on terveellisempiä tapoja kasvattaa itsehallintaansa .. mutta yksi tapa on tämäkin kokea se vallan hetki jolloin olet tuskaasi vahvempi.

... sharp were the thorns of crimson death ...

mä viiltelen koska se auttaa mun pahaa oloa.ennen mulle riitti pieni naarmu mutta koko ajan mä haluan enemmän..mun täytyy saada se veri virtaamaan..sitte se kipu vasta hellittää...se viiltelystä tuleva kipu ei ole mitään siihen henkiseen kipuun verrattuna..sitä ei voi kukaan muu ymmärtää kuin se joka käy sitä asiaa läpi..
minä tiedän että viiltely ei ole ratkaisu,mutta se on helpotus......

ennen mä viiltelin vain käsivarsiin ja ranteisiin mutta siitä kaikki näkee sen niin helposti nii mä siirryin muualle...joka puolella jalkoja on arpia...
tiedän myös että arpia ei saa pois,ne kulkee mukana aina,mutta se ei auta silloin kun on oikein paha olo..sillon sitä tekee mitä tahansa jotta se kipu hellittäisi...
mä toivon vain että mä joskus pääsen siihen tilanteeseen että joku auttaa mua..ja saan vuosien päästä vain katsoa käsiäni ja muistella millaista tämä oli..ja olla onnelllinen että selvisin..jos selviän...