Kerrompa tässä nyt yhden esimerkin joka sattui
itselleni jonkin aikaa sitten. Kärsin
kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja olin ollut
kaverin kanssa muutaman kaljan ottamassa kunnes
saavuin yksinäiseen kotiini ja minua alkoi
masentaa, ahdistaa ja alkoi tulla
paniikkikohtauksen oireita. Oloni oli siis
tosiaan siinä pisteessä että lähestulkoon olin
valmis vetäsemään leipäveitsellä kurkkuni auki.
Tajusin sen tilanteen että nyt on pakko saada
asiantuntija-apua paikalle ja Hesperiaan kuljetus.
Soitin mielenterveysseuran SOS-autoon jossa
vastaaja ilmoitti että he ovat asiakaskäynnillä
ja jätin n.2-3 soittopyyntöä vastaajaan. Sen
jälkeen soitin 10023 :seen eli lääkärivälitykseen
jossa kerroin oireeni, puhuin itsemurha-
ajatuksista ja itkin. Puhelimessa ollut
sairaanhoitaja sanoi ettei voi lähettää lääkäriä
paikalle koska olen itse hakeutumassa hoitoon.
Lääkäri kuulemma lähetetään paikalle vain jos
joku toinen soittaa psykiatrisen potilaan
puolesta. Apua ei siis sieltä herunut muuta kuin
annettiin yksityisen ambulanssifirman numero
johon soitinkin. Siellä töykeä miespuolinen
henkilö sanoi että "joo joo, kyllä me sulle auto
saadaan kolmen tunnin sisään että älä tapa itteäs
sitä ennen". Soitin takaisin 10023:seen ja sanoin
että tarvitsen apua NYT! Nainen siellä sanoi että
ei voi mitään että voinhan tietysti kokeilla
112:sta. Soitin 112:seen jossa erittäin
ärsyyntynyt päivystäjä sanoi että hän ei
todellakaan aio lähettää minulle välittömästi
ambulanssia paikalle. Tässä vaiheessa olin niin
paskana että kysyin että pitäiskö mun olla
parvekkeen kaiteella seisomassa ja kertomassa
että olen just hyppäämässä alas ennenkuin apua
saa nopeasti ja nainen vastasi että kyllä, sitten
saattaa saada paikalle apua. Kerroin itsemurha-
ajatuksistani mutta ei tehnyt 112:sen
päivystäjälle vaikutusta. Löin luurin korvaan ja
huusin kämpässä niin että naapurit varmasti kuuli
kaiken että on tää nyt helvettiä kun ei tässä
kaupungissa saa mistään apua. Taksilla en voinut
sairaalaan itse mennä kun ei ollut rahaa kuin
pari kymppiä ja toisaalta tuskin taksikuski olis
mua siinä tilassa kyytiinsä uskaltanut ottaakkaan.
Loppujen lopuksi itkin, itkin ja itkin ja sentään
nukahdin.
Että tällaista Helsingissä.
Loppukommentti: 112 voisi poistaa sen
sanan "hätä" siitä nimestään. Ei sieltä näköjään
hädässä apua saa!
itselleni jonkin aikaa sitten. Kärsin
kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja olin ollut
kaverin kanssa muutaman kaljan ottamassa kunnes
saavuin yksinäiseen kotiini ja minua alkoi
masentaa, ahdistaa ja alkoi tulla
paniikkikohtauksen oireita. Oloni oli siis
tosiaan siinä pisteessä että lähestulkoon olin
valmis vetäsemään leipäveitsellä kurkkuni auki.
Tajusin sen tilanteen että nyt on pakko saada
asiantuntija-apua paikalle ja Hesperiaan kuljetus.
Soitin mielenterveysseuran SOS-autoon jossa
vastaaja ilmoitti että he ovat asiakaskäynnillä
ja jätin n.2-3 soittopyyntöä vastaajaan. Sen
jälkeen soitin 10023 :seen eli lääkärivälitykseen
jossa kerroin oireeni, puhuin itsemurha-
ajatuksista ja itkin. Puhelimessa ollut
sairaanhoitaja sanoi ettei voi lähettää lääkäriä
paikalle koska olen itse hakeutumassa hoitoon.
Lääkäri kuulemma lähetetään paikalle vain jos
joku toinen soittaa psykiatrisen potilaan
puolesta. Apua ei siis sieltä herunut muuta kuin
annettiin yksityisen ambulanssifirman numero
johon soitinkin. Siellä töykeä miespuolinen
henkilö sanoi että "joo joo, kyllä me sulle auto
saadaan kolmen tunnin sisään että älä tapa itteäs
sitä ennen". Soitin takaisin 10023:seen ja sanoin
että tarvitsen apua NYT! Nainen siellä sanoi että
ei voi mitään että voinhan tietysti kokeilla
112:sta. Soitin 112:seen jossa erittäin
ärsyyntynyt päivystäjä sanoi että hän ei
todellakaan aio lähettää minulle välittömästi
ambulanssia paikalle. Tässä vaiheessa olin niin
paskana että kysyin että pitäiskö mun olla
parvekkeen kaiteella seisomassa ja kertomassa
että olen just hyppäämässä alas ennenkuin apua
saa nopeasti ja nainen vastasi että kyllä, sitten
saattaa saada paikalle apua. Kerroin itsemurha-
ajatuksistani mutta ei tehnyt 112:sen
päivystäjälle vaikutusta. Löin luurin korvaan ja
huusin kämpässä niin että naapurit varmasti kuuli
kaiken että on tää nyt helvettiä kun ei tässä
kaupungissa saa mistään apua. Taksilla en voinut
sairaalaan itse mennä kun ei ollut rahaa kuin
pari kymppiä ja toisaalta tuskin taksikuski olis
mua siinä tilassa kyytiinsä uskaltanut ottaakkaan.
Loppujen lopuksi itkin, itkin ja itkin ja sentään
nukahdin.
Että tällaista Helsingissä.
Loppukommentti: 112 voisi poistaa sen
sanan "hätä" siitä nimestään. Ei sieltä näköjään
hädässä apua saa!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se kalja teettää semmoista. Juo ensi kerralla
jaffaa :)
Niinhän se menee. Apua ei saa ennen kuin on ns.
hullujen kirjoissa, eikä sua sit enää oteta
kuitenkaan vakavasti. 112:ssa jopa kiroillaan!
Äläkä välitä tuon ruokapalvelijan vastauksesta;
ei näytä tietävän mitä kaksisuuntainen
mielialahäiriö tarkoittaa. Saati sitten sanojen
merkityksiä, ihmiset eivät muutenkaan tiedä tai
usko mitään ennen kuin itse kokevat. Tässä
yhteiskunnassa empatiakyvyt nollassa. Mihin enää
tarvitaan abstraktia ajattelua ( paitsi
kännyköiden kehittämiseen) jos ihminen ei ole
sairas, ellei sen pää irtoa, tai noh, vamma ole
muuten silmin havaittava. Ja "hulluushan" vaikka
sen näkee tyhmempikin hyvin kernaasti, on vain
huonomman yksilön ikävä kohtalo. "Ne" pitää
sulkea pois pilaamasta muiden vaaleanpunaista
maailmankuvaa.
Tiedän oikein hyvin ja paljon kaikenlaisista asioista..., kuten sen että masennuslääkkeet hajottaa mieltä, deprakine laittaa vatsan ruikulle, diagnoosi voi vaihdella hetkestä hetkeen ja viina (tai muu syövä riippuvuus)tekee tyhjäksi kaiken. En aio todistella mitään enkä kertoa omasta elämänkulustani sen enempiä. On ihmisen oma valinta jos tuhoaa itseään eikä osaa sanoa EI. Ei täällä kukaan meitä paapoile. Vaikka kuinka haluttaisiin. En viitsi sanoa mikä mua auttoi mutta toivon että muutkin saavat kokea edes hiukkasen sitä tässä lyhyessä maanpäällisessä elämässä. Sillä se on KAUNISTA. Peace.
Mitä tarkoitit sanoessasi että masennuslääkkeet hajottaa mieltä? Mitkä niistä? Miten? Cipramil auttoi minua. Efexor jopa enemmän. Ja semmoiset sivuvaikutukset kuin pahoinvointi ja unihäiriöt ovat silkkaa hupia esimerkiksi vakavan masennuksen rinnalla. Mielummin oksennan koko yön kuin suunnittelen omaa ja muiden kuolemaa.
Tietenkään lääkkeet eivät tee ihmeitä mutta eivät ne pelkkää puoskarointiakaan ole kuten jotkut haluavat esittää.
Joo, sen olen huomannut että deprakine pistää mahan löysälle, vessassa pitää hyppiä useamman kerran päivässä...mutta sitä mäkin kysyisin että millä perusteella väität masennuslääkkeiden hajoittavan mieltä...kyllä mä itse oletan että ilman masennuslääkkeitä olisin todennäköisemmin tehnyt sen mitä silloin "vain" suunnittelin...peace vaan sullekin, ei kaikilla toimi samat keinot jos on päässää liikaa vipinää...
Ette ole sitten ajatelleet mielialaa tasapainottavia? Tulee niin suloisen lätty olo... Eikä unihäiri-öitä vaan hyvin nukuttuja öitä. Ei kaksoiskuvia, pahoinvointia, tuhoisia raivokohtauksia... On kuin olisi toinen iho päällä ja yksityisyys suojassa. Hassua miten perusturvallisuuden tunnetta saakin apteekista... Kun se niin kauan piilotteli... Jos muistaa vielä pitää verensokerinsa tasapainossa niin elämähän on vallan loistavaa!
(Ja turha märmättää ihmisille että ei ne ymmärrä koska ei ole läpikäyneet samaa, vaikka kuuluukin masentuneen lempilausahduksiin. Kaikilla on oma elämä ja yhtä arvokas oli se sitten vaikeutettua tai helpotettua, on vain kyse siitä onko tarpeeksi Rohkeutta opetella elämään itselleen mieluista elämää vaiko jotain muuta. Mutta koska masentuneella on monta kertaa päällä "saarnalukko" niin empä viitsi tämän enempiä kertoilla...
Miettikää mitä haluatte.
Turhaa tuntuu olevan "saarnaaminen". Sinäkin annat ymmärtää että masennuksella on jotain tekemistä rohkeuden kanssa. Eli vielä kerran: auttakaa jos voitte (sinunkin ensimmäinen kappaleesi oli täyttä asiaa, kiitos siitä) mutta jos ette voi niin vaietkaa.
kylläpä pisti vihaksi tarinasi. Itse olen istunut
MTT:n lattialla ja huutanut etten lähde pois
ennenkuin ottavat (silloin hajoamispisteessä
olleen) ukkoni sisään. "Mutta kun kriisipalveluun
ei voi ottaa kun on jo MTT:n asiakas ja omalääkäri
ei ole paikalla..!!" Lässynlässyn.
Jokaisella sairaalla pitäisi olla joku "terve"
(lue: ei tällä hetkellä avo- eikä laitoshoidossa)
jolla on rautaiset hermot ja kantava ääni,
huutamassa puolestaan mitään käsittämättömille
virkailijoille keskuksissa ja vastaanotoissa, mutta
valitettavastihan näin ei ole. Psyykkisen
sairaanhoidon taso on vitsi tämän päivän Suomessa.
Niinpä...no, saiko miehesi hoitoa sillä keinolla?
Kiinnostaa vaan tietää tehoaako peräänantamattomuus mitään vai soitetaanko vaan poliisi paikalle....
Olisit soittanut naapurin ovikelloa ja pyytänyt
sitä soittamaan apua.
Tai olisit esittänyt olevasi joku muu henkilö
kuin itse.
Todella hullu sääntö tuo ettei itselleen saa
soittaaa apua!
Onko sinulla todettu tuo kyseinen mielialahäiriö,
onko lääkitystä tms? Omapsykiatri/-psykologi/-
terapeutti? Erittäin huonoa toimintaa, erittäin,
pitäisi varmaan alkaa pelätä tuollaisen tilanteen
sattumista omalle kohdalle, eihän sit voi tehä
mitään! Oisit soittanu tosiaan naapurin ovikelloo
tai pyytäny jotain kaverias soittaa apua. Mut voi
olla et tilanne oli niin paha ja sekava sinulle,
ettei tullut mieleen. Ja alkoholista, jos syöt
jotain mielialalääkettä, älä ota alkoholia, näit
nyt vaikutuksen. Mitä sinä alkoholin juomisella
itsellesi todistat? Että olet tyhmä,
ajattelematon ihminen? Ei alkoholi ole oikea
juoma mielenhäiriöistä kärsivälle!!!
Ole kiltti, ja ota yhteyttä johonkin psykologiin
tms, ellet tosiaan jollakin jo ole, vaikka
paikkakuntasi terveyskeskukseen, sieltä kyllä
neuvotaan eteenpäin.
Kerro, jos tilanne toistuu. Jaksele! *halaa
lujasti*
...jo ns. hoidossa MTT:ssä jossa dg. on
kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se hoito
tarkoittaa käytännössä sitä että lääkäri uusii
reseptit ja käyn n. 3 viikon välein psykologin
luona keskustelemassa. Lääkitys on Aurorix-
mielialalääke, Deprakine-tasapainoittava lääke,
Diapam 5 mg x 4. Mutta eivät näköjään lääkkeet
tätä psykoositilaa tai ainakin sen tapaista
ehkäisseet. Mulla on muutenkin viime ajat ollut
epätavallisen paska ja pelokas olo.
Mutta kiitos sulle Alina rohkaisusta ja kerron
kyllä jos tilanne toistuu jos pystyn. *vastaa
halaukseen*
Oletko melko vähän aikaa sitten aloittanut
lääkitykset? Voi johtua siitä tuo äkkinäinen
heitto olossa pahempaan suuntaan.
Mutta joo, kyllä ne lääkärit siellä missä
olikaan, yrittävät auttaa, tarvitaan vaan suurta
lärsivällisyyttä molemminpuolin. Se voi olla
hyvinkin hankalaa ja raskasta.
Mutta kertoile kuulumisia, voin antaa
mailiosotteen jos tahdot?
Rauhallista joulunodotusta!
No, en ole just lääkitystä aloittanut. Aurorixia
olen syönyt varmaan kaksi vuotta ja sitä
Deprakinea vuoden verran. Ennen Aurorixia on
ollut vaikka mitä masennuslääkkeitä(Seronil,
Fevarin)...jos haluat mailailla niin kerro vaan
osoite. Mä en täällä halua omaa osoitettani
julkistaa, jos joku tuttu vaikka sattuis lukemaan
tän viestin...
Mukavaa ja rauhallista joulua sullekin *hymy*
Ei mielenterveys ongelmiin ja siihen liittyviin hätätapauksiin saa mistään apua.
Mä esim.asun kaupungissa , jossa kaikki on muka kunnossa tai niin ainakin paikallinen lehti väittää.Lehdessä on ollu juttua siitä , että on kehuttu että kaikki hoidetaan ja kaikki saa apua yms.paskaa.
Meillä täällä saa vaan tietyt asiakkaat apua.Ne jotka tuntee paikallisen laitoksen psykiatrin hyvin yms.Muut laiminlyödään.
Minäkin esim.olen hakenut joskus pikaista apua , mutta turhaan.Vastassa on ollu joku päivystävä ryhmä , joka määrittelee kellä on vaikeeta ja kellä ei.
Meillä hullut hyppii kaupungilla ja monet on vaaraksi itselle ja muille , mutta siitä ei välitetä.
Täytyy vissiin hommata paikalliseen laitokseen suhteita , että jos tarttee apua niin saa sitä.Naurettavaa sanon minä.