Mä olen itse avioerolapsi (nyt jo 25 vuotias) ja täytyy sanoa, että tätä palstaa ku oon vähän aikaa lukenut, niin aika tyrmistynyt olen. Täällä aikuiset ihmiset valittaa miten miten vihaavat pieniä lapsia ku ne on muka niin hirveitä ja kamalia ja ärsyttäviä ja ties mitä muuta. Ja muistavat toki vielä kehua miten ne omat lapset on niin paljon parempia. Ja kumma juttu että sillonki on valittamista kun lapsi käy esim vaan joka toinen viikonloppu.
Menkää nyt hyvät ihmiset vähä itteenne. Te ootte ite valinnut kumppaninne. Ja tuskin se, että kumppanilla on ennestään lapsia, on tullut kellekään täytenä yllätyksenä vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja jokainen on kyllä vapaa lähtemään suhteesta koska vaan, jos on niin hirveen rankkaa ettei lasta kestä.
Entäs lapsi sitten? Ootteko tullu ajatelleeks et miltä siitä lapsesta ehkä tuntuu? Ei lapsella oo mitää päätösvaltaa mihinkään. Sen koti on mennyt rikki. Se on ehkä joutunut kuuntelemaan ties mitä vanhempien riitoja ennen eroa ja ties mikä pelinappula sekin on vanhempien eroprosessin aikana ollut. Yhtäkkiä vielä kuvioihin astuu joku vieras mies/nainen joka vie vanhemman ajan ja huomion jota ei ehkä muutenkaa oo ollu liikaa.
Onko se nyt sitten ihme että lapsi käyttäytyy huonosti ja kiukuttelee? Ei se kuulkaa aina sitä oo, että lapsi ois muka huonosti kasvatettu, vaan voi olla oire siitä että lapsella on todella paha olla. Ja lapsi todellakin vaistoo sen, jos sitä vihataan/inhotan, mikä ei siinä tilanteessa todellakaan tilannetta paranna.
Noin omakohtaisena kokemuksena voin kertoo, että äidilläni oli miesystävä kun mä olin noin 10 vuotias, joka todella inhos mua. Asia pyörii vieläkin mielessäni päivittäin, haluatteko teki aiheuttaa lapsipuolillenne samanlaisia kokemuksia?
Jos ette halua, niin yrittäkää tehdä lapsen elämästä edes vähän helpompaa. Ei se oo sen lapsen vikaa että sen vanhemmat eros ja hankki uudet kumppanit. Tässä mun näkökulmasta asiat, jotka voisivat toimia (tosin on vaan mun näkökulma siis):
-Yrittäkää ihan tosissane oppia pitämään lapsesta vaikka tuntuisikin vaikealta. Se on kuitenkin iso osa nykyistä kumppanianne, joten tuskin on läpeensä paha. Ja kun pidätte aidosti lapsesta, niin kaikilla on mukavampaa
-Älkää yrittäkö olla lapsen isä/äiti, sillä on jo oma. Ja varsinkin lapsen kurittaminen on semmonen asia mitä kannattaa jättää vanhemmalle jos suinkin mahdollista. Se on lapselle kova paikka, jos vieras ihminen alkaa käskee,ja yleensä ei seuraa kun riitelyä ja kaikille pahaa mieltä.
-Kun lapsi tulee käymään niin pysytelkää mieluummin taustalla ja antakaa lapsen viettää rauhassa aikaa vanhemman kanssa.
-Mitähän vielä.. Jos muuten menee kohtuu hyvin, niin voittehan yrittää luoda lapseen ihan oman suhteen. Voi kuullostaa vähän ristiriitaiselta edellisen kohdan kanssa, mut siis tietty aina tilanteesta riippuen. Yllättävän pienilläkin asioilla on väliä. Mun lämpimin muisto äitipuolesta on se, kun hän antoi mulle joskus hiussoljen. Tosi pieni juttu, mut tuntui tosi isolta kun tiesin että se oli ajatellut mua vaikkei ois tarvinnu :)
Nyt tohon viimeiseen kohtaan liittyen voisin viel kertoo, että mun äitipuoli teki kaiken just niin kuin pitikin. Hän ei koskaan vihannut/inhonnut mua (ainakaan niin että olisin vaistonnut/huomannut). Ei käskenyt tehdä mitään, vaan jätti ne asiat isälleni. Antoi mun viettää rauhassa aikaa isäni kanssa, ja pysytteli rauhallisesti taustalla. Ei kohdellut mua millään lailla huonommin kuin omia lapsiaan, joskus ehkä jopa paremmin. Ja voin ihan rehellisesti sanoa että pidän äitipuolestani ja luulen että hänkin minusta :)
Tulipas pitkä juttu, saa nähä kuinka moni jaksaa edes lukea :) Varmasti tulee negatiivistakin palautetta, mutta toivottavasti on edes jollekin hyötyä.
Menkää nyt hyvät ihmiset vähä itteenne. Te ootte ite valinnut kumppaninne. Ja tuskin se, että kumppanilla on ennestään lapsia, on tullut kellekään täytenä yllätyksenä vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja jokainen on kyllä vapaa lähtemään suhteesta koska vaan, jos on niin hirveen rankkaa ettei lasta kestä.
Entäs lapsi sitten? Ootteko tullu ajatelleeks et miltä siitä lapsesta ehkä tuntuu? Ei lapsella oo mitää päätösvaltaa mihinkään. Sen koti on mennyt rikki. Se on ehkä joutunut kuuntelemaan ties mitä vanhempien riitoja ennen eroa ja ties mikä pelinappula sekin on vanhempien eroprosessin aikana ollut. Yhtäkkiä vielä kuvioihin astuu joku vieras mies/nainen joka vie vanhemman ajan ja huomion jota ei ehkä muutenkaa oo ollu liikaa.
Onko se nyt sitten ihme että lapsi käyttäytyy huonosti ja kiukuttelee? Ei se kuulkaa aina sitä oo, että lapsi ois muka huonosti kasvatettu, vaan voi olla oire siitä että lapsella on todella paha olla. Ja lapsi todellakin vaistoo sen, jos sitä vihataan/inhotan, mikä ei siinä tilanteessa todellakaan tilannetta paranna.
Noin omakohtaisena kokemuksena voin kertoo, että äidilläni oli miesystävä kun mä olin noin 10 vuotias, joka todella inhos mua. Asia pyörii vieläkin mielessäni päivittäin, haluatteko teki aiheuttaa lapsipuolillenne samanlaisia kokemuksia?
Jos ette halua, niin yrittäkää tehdä lapsen elämästä edes vähän helpompaa. Ei se oo sen lapsen vikaa että sen vanhemmat eros ja hankki uudet kumppanit. Tässä mun näkökulmasta asiat, jotka voisivat toimia (tosin on vaan mun näkökulma siis):
-Yrittäkää ihan tosissane oppia pitämään lapsesta vaikka tuntuisikin vaikealta. Se on kuitenkin iso osa nykyistä kumppanianne, joten tuskin on läpeensä paha. Ja kun pidätte aidosti lapsesta, niin kaikilla on mukavampaa
-Älkää yrittäkö olla lapsen isä/äiti, sillä on jo oma. Ja varsinkin lapsen kurittaminen on semmonen asia mitä kannattaa jättää vanhemmalle jos suinkin mahdollista. Se on lapselle kova paikka, jos vieras ihminen alkaa käskee,ja yleensä ei seuraa kun riitelyä ja kaikille pahaa mieltä.
-Kun lapsi tulee käymään niin pysytelkää mieluummin taustalla ja antakaa lapsen viettää rauhassa aikaa vanhemman kanssa.
-Mitähän vielä.. Jos muuten menee kohtuu hyvin, niin voittehan yrittää luoda lapseen ihan oman suhteen. Voi kuullostaa vähän ristiriitaiselta edellisen kohdan kanssa, mut siis tietty aina tilanteesta riippuen. Yllättävän pienilläkin asioilla on väliä. Mun lämpimin muisto äitipuolesta on se, kun hän antoi mulle joskus hiussoljen. Tosi pieni juttu, mut tuntui tosi isolta kun tiesin että se oli ajatellut mua vaikkei ois tarvinnu :)
Nyt tohon viimeiseen kohtaan liittyen voisin viel kertoo, että mun äitipuoli teki kaiken just niin kuin pitikin. Hän ei koskaan vihannut/inhonnut mua (ainakaan niin että olisin vaistonnut/huomannut). Ei käskenyt tehdä mitään, vaan jätti ne asiat isälleni. Antoi mun viettää rauhassa aikaa isäni kanssa, ja pysytteli rauhallisesti taustalla. Ei kohdellut mua millään lailla huonommin kuin omia lapsiaan, joskus ehkä jopa paremmin. Ja voin ihan rehellisesti sanoa että pidän äitipuolestani ja luulen että hänkin minusta :)
Tulipas pitkä juttu, saa nähä kuinka moni jaksaa edes lukea :) Varmasti tulee negatiivistakin palautetta, mutta toivottavasti on edes jollekin hyötyä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itse olen sekä avioerolapsi että äitipuoli, kokemuksia molemmilta puolilta siis löytyy. Ja olen muuten aika lailla samassa iässä kuin ap. Ihan hyvä kirjoitus, järkeviä mietteitä mutta täytyy sanoa että joissakin asioissa olen "hiukkasen" eri mieltä. Tästä että hitaasti pitäisi häipyä jonnekin taustalle kun puolison lapset tulee käymään. Aivan luonnoton ajatus.En minä mihinkään menee piiloon kun mieheni tytär tulee meille, tämä on myös minun kotini ja olen isän uusi nainen, me olemme yhtä perhettä johon tyttökin kuuluu. Kyselen kuulumisia ja olen olemassa siinä missä isäkin. En komenna turhasta, mutta jos tyttö jotain aivan hullua keksii niin onhan minulla aikuisena suorastaan velvollisuus ojentaa; senkin voi tehdä asiallisesti niin ettei kellekään tule paha olla. Eikö vain?
Ja semmoinen näkökulma vielä; mun mielestä oli todella outoa kun isän uudet naiset aina häipyivät jonnekin omille teilleen tai taka-alalle kun tulimme käymään,(harvoinhan me käytiin). Tuli ihan semmoinen olo että jaaha, ei kiinnosta tutustua meihin tai että meistä ei oikein tykätä. Ja kaiken lisäksi meidän keskenäinen suhteemme jäi aika etäiseksi.
Oli kerta kaikkiaan pakko kommentoida tätä "listaa" että miten tulee äiti tai isäpuolten käyttäytyä, en nimittäin halua että luullaan kaikkien erolasten ajattelevan samalla tavalla.
Kiitos kuitenkin viisaista ajatuksistasi, ja hyvää alkavaa kesää!
Minulle myös puolisoni lapset ovat tulleet varsin rakkaiksi ja tärkeiksi, yllätyin asiaa itsekin jokin aika sitten, kun huomasin tietyssä tilanteessa, että näinhän tässä on käynyt. Meillä on alusta asti ollut selvää, etten korvaa kumpaakaan vanhempaa, mutta olen omassa kodissani asuva päätösvaltainen ihminen. Mitä ojentamiseen tulee, minun ei ole tarvinnut tehdä sitä juuri lainkaan, koska lasten oma vanhempi on hyvin valveutunut siinä asiassa. Mielestäni minun vaikuttamiseni tapahtuu rauhaisasti, ja yhdessä puolisoni kanssa keskustelleen. Toisinaan lapset kysyvät minulta, voisivatko olla silloin tai tällöin enemmän meillä, johon aina vastaan että tottakai minun puolestani, mutta asia on vanhempien sopimusten välinen. Mielestäni tehtäväni on lasten tullessa ottaa heidät vastaan siten, että tuntevat olevansa tervetulleita. Sydäntä särkisi ajatella, että heillä olisi paha olla meidän kotona. Paljon puuhastelen heidän kanssaan, mutta olen myös hienotunteinen siinä kohtaa, kun huomaan heidän kaipaavan vanhempansa kanssa kahdenkeskistä aikaa. Jotenkin ajattelen, miltä itsestäni tuntuisi samassa tilanteessa, ja yritän toimia niin, että kenelläkään ei olisi paha olla. Lapset ovat suloisia, ei heidän tarvitse kärsiä mielestäni yhtään enempää kuin ovat kärsineet erosta. Lasten saama huomio ja rakkaus ei tietenkään ole mielestäni minulta pois, ja pitäisin puolisoani melko outona, jos hän ei välittäisi omista viattomista lapsistaan. Tuskin sellaisen ihmisen kanssa edes voisin olla yhdessä.
völttämättä tarkoitettu sitä mitä sinä ajattelit. Mielestäni sillä tartkoitettiin sitä, että antaa vanhemman ja lapsen touhuta ihan keskenäänkin ilman ettei ole kokoajan tilanteissa mukana.
Onko mielestäsi oikein, ettei vanhemmalla ja lapsella ole ollenkaan kahdenkeskistä aikaa???
ap:n viestin hiukan erilailla.Eihän sen äiti/isäpuolen tarvii maan alle kadota tai muuta, mutta kyllä isän pitää saada veittää aikaa lastensa kanssa myös kahdestaan. Lapset menevät kuitenkin aina uuden puolison edelle.
ymmärrän tunteesi, mutta nyt kun olet aikuinen voit yrittää miettiä niitä asioita myös kokonaisvaltaisemmin. Uusioperheen syntymiseen liittyy valtavasti tunnelatauksia, niin negatiivisiä kuin positiivisiakin. Jokainen uusioperheen jäsen käy tunteet läpi omalla tavallaan. Helppoa juttu se ei ole koskaan.
Tottakai aikuisten pitää osatra olla aikuisia ja täten järkeviä, mutta mitäpä jos itse "ajautuisit" nyt uusioperheeseen. Menisit yhteen miehen kanssa, jolla on lapsia / lapsia. Sinulla on hyvää pohjaa omista kokemuksistasi, mutta nuo neuvot joita annoit, osaisitko itse toimia jokaisen ohjeen mukaisesti aina ja varmasti..?
Eipä muuta, voimia eloon.
Eihän sitä tiedä millaista se elämä on yhteen muuttamisen jälkeen,kun on kumppanin lapset,omat lapset ja sitten viel kumppanin toinen lapsi, joka tulee parin vkon välein etävanhemmalleen...
Minä olen omassa kodissani,enkä todellakaan pakene mihinkään,kun mieheni poika tulee käymään.
Tämä ei ole mikään viihdytys paikka hänelle,vaan koitamme elää aivan normielämää, myös muiden lasten kanssa.
Soppaa vaan tuppaavat hämmentämään ne ex-puoliskot,joilla uudet kumppanit..mutta jotka silti kiukkuavat omaa pahaa oloansa meidän elämään...
Lapset eivät kärsi,jos vanhemmat heille rajat ja rakkautta antavat.
Parempi erossa,tai uuden kumppanin kanssa..kuin jatkuvissa riidoissa "ydinperheessä".
Sellaisesta lapset eniten kärsivät!
Voimia kaikille uusperheellisille.
ihan asiaa:) minäkin olen uusperheellinen ja voin kyllä sanoa että vaikka alussa totuteltiin lasten kanssa toisiimme niin nykyään kaikki on ihan mallillaan ja lasten suunnalta tullut positiivista palautetta:D
se on totta että jos ottaa ihmisen jolla on lapsia on ne lapsetkin otettava sitten ihan omina persooninaan. (mutta tuohon komentamis kohtaan voisin todeta että ja jos uusioperhe on jo pitkään ollut yhdessä ennemminkin sanoisin että uusiopuolison ja isä/äidin on tehtävä yhteis työtä siinä asiassa) jos lapsi siis asuu samankaton alla:) (ja komentamisella nyt tarkoitan ihan vaikka roskien keräämistä lattialta tai pikku veljen/siskon kiusaamista jne). koska uusi puoliso on kumminkin toinen aikuinen.
tuossa sinulla oli kyllä ponttia että kun joillain ottaa liian "raskaaksi" jos lapsi on vaikka jokatoinen viikonloppu.. (sitä olen itsekkin ihmetellyt).
meillä asuu 2lasta meidän kanssa "miehellä 2 epäonnistunutta liittoa takana" joten kummastakin lapsi täällä meidän kanssa 3asuu jonkin verran äidillään mutta näyttää aikalailla siltä että kohta hänkin asuu täällä:) (MUTTA!! mitäpä tuosta!) meille on tulossa miehn kanssa myös omaXD eli kohta on 4lapsi taloudessa!!!:D
MUTTA luulen että ja koska siskoillani on jo ennestään yhteensä 7lasta toisella 3 toisella 4 niin olen jo niin tottunut lapsiin että siinä ne miehenkin lapset menee "tätiperiaatteella" ohessa:) ja mikä ettei mukavia tenaviahan noi:D
ja ajattelin kyllä että kun oma esikoinen syntyy niin sanoin miehelleni että pitänee kyllä sitten ihan tasapuolisesti kohdella kaikkia:) koska olen siihen itse tottunut ainankin siskojen lasten suhteen että jos yksia saa jotain niin myös muut:) (jos kyse karkeista tai muusta leluihin liittyvästä jne).
ja olen kyllä hankkinut mieheni lapsille joitain lahjoja tai antanut rahaa jos on jossain tarvis ollut:)
että kyllä se uusioperhe elämä voi olla helppoa kunhan siitä itse sen osaa tehdä puolin ja toisin. ja vanhemmat on järkeviä eivätkä moiti uutta kumppania ja taas toisin päin uusikumppani ei moiti vanhempia.. (ainankaan lasten kuullen vaikka jotaikin sanottavaa olisikin!!!!)
äitinsä kanssa piti sanomani;D eli miehellä 3lasta ennestään:)
hiukan. Eli minun pitäisi omassa kodissani (!?), jonka minä omistan yksin, sulautua tapettiin, kun mieheni lapset tulevat meille. Minä en saisi komennella tai ojentaa heitä, varmaankaan minun ei sitten tarvitse tehdä heille ruokaa (olisin liikaa näkyvillä) eikä pestä heidän pyykkiään, eikä siivoilla heidän jälkiään, no jokainen taaplaa tyylillään.
Minä komennan, mutta kuritus on heidän isänsä vastuulla, jos lapset tekevät jotain pahaa, passitan heidät isälleen tunnustamaan tekosensa ja sen jälkeen isä rankaisee heitä. Kohtelen heitä tasavertaisesta (ei ole omia lapsia), hoidan, huollan ja hellin heitä. Ostin jokaiselle monet uudet vaatteet, koska ex-puoliso (joka itse lähti suhteesta pois, koska ei halunnutkaan vielä vakiintua perheenäidiksi ja minä tuli kuvioihin mukaan vasta 1,5 v eron jälkeen) haluaa aiheuttaa hankaluuksia, eikä anna lapsille vaatteita mukaan (saa lasten hankitoihin lapsilisät ja elarit sekä asumistuen, mieheni kustantaa harrastusvälineet, vaikka näin ei ole edes sovittu). Yritän saada kotini tuntumaan heidänkin kodiltaan ja onhan se jo heidän isänsä koti ja toivottavasti se on myös heidänkin mielestä koti.
Eiköhän nämä kaikki asiat ole kiinni ihmisestä itsestään. Jos halutaan tehdä asiat hankaliksi, niin ne tehdään ja jos taas halutaan tehdä asiat helpoiksi, niin ne on mahdollista tehdä. Yleensä sitä vain tehdään eksälle ja tämän uudelle miehelle/vaimolle kiusaa, ajattelematta, että se kiusa sattuu eniten lapsiin (vai luuletteko että minua haittaa, että lapset joutuisivat olemaan alasti tai liina pienissä kengissä, kun ex ei halua antaa vaatteita ex-miehen luo, lapsethan siitä kärsii, emme me).
Jokainen lapsi on erilainen ja haluaa erilaista kohtelua. Jkainen äiti on erilainen ja jokainen äitipuoli on erilainen, ei yleistetä niin kovasti.
Oli hienoa lukea kirjoituksesi. Itse olen 40-vuotias ja voin sanoa että kirjoituksesi oli henkisesti kehittyneen ihmisen kirjoitus. moni aikuinen on lapsellisempi kuin sinä, ikä ei kérro ihmisen henkistä ikää mutta voin sanoa että olet järkevä ja fiksu ihminen. On hyvä että ohjeistat ja tuot esille hyviä ja osuvia näkökulmia. Kirjoituksei panee varmasti monen ihmisen miettimään. Olet paljon kokenut ja sen perusteella ajatuksesi ovat hyviä ja todella varteenotettavia.
Menes vaikka lukemaan tuonne appivanhemmat palstalle - siellä on aina verinen sota käynnissä anoppien ja miniöiden kesken. Uskotko, että todellisuudessa asiat ovat yleisesti noin huonosti? En minäkään. :) Mulla on suhteellisen ongelmaton uusperhe-elämä - mutta enpä paljon koe tarvetta täällä asiasta puhuakaan. Ja uskon että moni muukin on samanlainen, nettiavaruudesta löytyy parempaan keskusteluun asiallisempia palstoja. Tarkoitan, että aina kannattaa suhteuttaa siihen millaista sakkia yleensäkin tietyillä suhde ym. palstoilla täällä suomi24:ssä kirjoittelee.
...ihan ok, kommentteja, mutta tuota tapetteihin sulautmista nyksalle omassa kodissan en kannata. Miksi pitaisi omassa elamassaan ja parisuhteessaan "alistua" kynnysmaton tai ohitsekatsottavan asemaan? Ei edes erolapsen perheessa. Valitettavasti. Kasvua puolin ja toisin....
Turhaan tuossa iässä vielä viitsisit neuvoo kun ihan kakara olet. Ihan järkkyä kun kaksvitonen muka esittää jotain keski- ikäistä.
kasvamaan? Mielestäni sinun. ikä ei ole suoraan verrannollinen kokemuksen tai naiiviuden kanssa!
Siis ihan järkyttävää että vieraita ihmisiä sovitetaan pakosti saman katon alle! Hyvin harvoin ne kemiat synkkaa yhteen niin kuin sinun tapauksessasi. Kuules nämä ns. pienet lapsetkin saattavat vihata muukalaisia jotka tulee yhtäkkiä heidän perhe yhteisöönsä. Siinä onkin sitten tekemistä jotta saisi kompromissioo ja joskus se ei onnistu kuuna ei päivänäkään.
Miksi samaan perheeseen tulevan jäsenen pitäisi taustalla pysytellä? Mielestäni on ihan turha perustaa mitään uusperhe systeemejä jos siellä jonkun pitäisi taustalla pysytellä. Sehän on alistamista.
""Älkää yrittäkö olla lapsen isä/äiti, sillä on jo oma. Ja varsinkin lapsen kurittaminen on semmonen asia mitä kannattaa jättää vanhemmalle jos suinkin mahdollista. Se on lapselle kova paikka, jos vieras ihminen alkaa käskee,ja yleensä ei seuraa kun riitelyä ja kaikille pahaa mieltä.
-Kun lapsi tulee käymään niin pysytelkää mieluummin taustalla ja antakaa lapsen viettää rauhassa aikaa vanhemman kanssa.""
Esimerkiksi koulussa voi kakara käyttäytyä mitenkä sattuu se on loukkaavaako jos vieras kieltää tai komentaa? Entäs naapurit? Tarviiko koko lähiympäristön kärsiä jonkun päästäpidellyn kakaran terrorisoinnista? Monasti kakara ei ei edes usko omaisiaan vaan paremmin vieraampia ihmisiä. Ennen käytettiin fyysístä väkivaltaa ja nykyään ei saisi edes komentaa muuta kuin nurkassa hiljaa istua kun kakara kenkkuilee? Eiks tämä ole vähän irvokasta nykyään?
Mutta lapsen kasvatus kuuluu oikeille vanhemmille, eikä uudelle isä/äitipuolelle.
Nykyään sen siis pitäisi tapahtua pääasiassa yhden päähuoltaja-vanhemman toimesta, ja toinen etähuoltaja sitten peesaa joka toinen viikonloppu vai? Ja apua ei saa saman katon alla asuvat aikuiset antaa, yksin on perkeles pärjättävä kun on menty eroamaan... Hei halloota...
...ei noita eronneiden mielipiteita pida ottaa ihan kirjaimellisesti. Kylla se on niin, etta perheen arkipaivassa (uusioperheenkin) on maalaisjarkea lupa kayttaa, eihan sita sille puolison ex:lle tarvi mainostaa, jos rauha maassa pysyy silla tavalla.
tehtävä olla kasvattamatta puolison lasta kun asuu minunkin kotona, ja minä päivät häntä hoidan..vai pitäskös vaan olla puuttumatta??!! ihan sama kun satuttas itsensä niin katsonko hölmönä vierestä että se oma biovanhempi saapuu kotiin, ja voi viedä lapsensa lääkäriin..huh huh taas..aina ei tilanteet vaan voi toimia niin että VAIN ne biologiset vanhemmat kasvattaa!! että minun pitäisi ottaa kasvatusohjeet vastaan äidiltä joka tapaa 2 kertaa kk:ssa lastaan? ja minun joka vietän loput kk.ssa lapsen kanssa, ei minulla ole mitään sananvaltaa?? just just..