On se vaan nii väärin, kun toiset saa niitä lapsia, ja sitte valitetaan asiasta.
Valitetaan, että ollaan liian nuoria isäksi ja että saa lapsia liian nuorena. víelä mietitään abortteja. Mielestäni juuri nuorena ymmärtää lapsia parhaiten.
Ja nuorena ilkiää kysyä neuvoja vanhemmilta.
Minä olisin ollut valmis isäksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta kun ei niin ei. Olen tällähetkellä 27 V, ja kateellisena katson, kun tutut vaunuja työntelee. Ajatelkaa, vanhin voisi olla jo 10 V!!! Mutta ehkä se joskus onnistaa =)
Valitetaan, että ollaan liian nuoria isäksi ja että saa lapsia liian nuorena. víelä mietitään abortteja. Mielestäni juuri nuorena ymmärtää lapsia parhaiten.
Ja nuorena ilkiää kysyä neuvoja vanhemmilta.
Minä olisin ollut valmis isäksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta kun ei niin ei. Olen tällähetkellä 27 V, ja kateellisena katson, kun tutut vaunuja työntelee. Ajatelkaa, vanhin voisi olla jo 10 V!!! Mutta ehkä se joskus onnistaa =)
Vastaukset 7
Vanhimmat
helposti ajatella etta lapsen saaminen on jokin autuus, mutta ei se sita tosielamassa aina ole. jos ei itsella ole lapsia ja nekee muiden sopoja vauvoja, sita alkaa miettimaan kuinka ihanaa olisi saada sellainen pieni hymyileva pallero. se lapsi ei ole se hymyileva pieni pallero kauaa, vaan kasvaa uhmaikaiseksi ja siita kohti murrosikaa. en sano etteiko lasten saannissa olisi hyvaakin, mutta kylla se kysyy niin valmistautumista kaikella tavalla kuin pitkaa pinnaakin. eli ei kannata olettaa etta lapsen saanti on autuutta, kylla se on kaikkea muuta. lapsilla on huono paiva siina missa aikuisellakin. he koettelevat tarkoituksella hermoja ja rajojaan jne.
No onhan siinä huonoja ja hyviä puolia, mutta kyllä ne hyvät voittaa. Kyllä minulla siitä jonkun verran kokemusta löytyy, kun on kummi poika ja sisaruksilla on monta lasta.
Mutta ehkä se joskus omalle kohdalle osuu.
Olen kuitenkin ollut monta vuotta naimisissa, mutta vaimon tilanne ei vielä salli pienokaista.(koulut kesken)
Tekemään. Yli kolmekymppiseksi, ei ainakaan paljoo kannata jättää. Nuorempana niitä pieniä jaksaakin paremmin. Itse olen ainakin ihan kivasti "kasvanut" noiden neljän pojan mukana. Pienenä pienet, ja isona isot murheet. Asenne sulla on ihan hyvä. Täytyy vain uskoa niin kyllä se siitä.
toivottavasti sua vielä onnistaa jonkun tosi kivan tytön kanssa!
itse olin 16 kun aloin odottamaan esikoistani ja 17 kun neiti syntyi.
päivääkään en kadu!
18 kun toinen syntyi ja 20 kun 3 syntyi ja 24 kun synnytin viimeisen.
nyt olen 27v hyvässä kunnossa oleva ja rakastan lapsiani yli kaiken ja yhtään en kadu.
olen katsonut edukseni sen että olin nuori kun sain lapseni no enhän kyllä vieläkään ole ikä loppu mutta silti.
siis tottakai onhan minulla tietty ollut ongelmia silloin nuorena lasten kanssa mutta aina olen apua saanut ja olen myös pyytänyt. itselläni on 5 sisarusta joita olen hoitanut myös koko pienen ikäni=)
ööö...tulipas tästä sekava.
no mutta kuitenkin mielestäni lapset pitäisi tehdä ns nuorena jotta se "aaltopituus" olisi hyvä lasten kannalta.
esikoiseni on nyt 10v toinen on 9v kolmas on 7v ja nuorin on 3 vuotta.
ja hyvin olen pärjännyt.
Itse en halua ollenkaan lapsia. Ura on minulle tärkeää ja saan mennä ja tulla miten haluan. Voin matkustella mieheni kanssa minne ja koska haluan. Voin tavata ystäviäni milloin vaan. Olen näin todella onnellinen. En kaipaa huutavia lapsia, valvottuja öitä jne.
sitten teet tällä isille tarkoitetulla palstalla
*reps*
Lähentelen neljääkymmentä, olen siis reilusti yli 30 v. Odotan kolmatta. Kaksi aiempaa syntyi tuossa parikymppisenä. Olin mielestäni kypsä vanhempi ja halusin lapset ja ihan hyvin ne mukulat hoidikin. Mutta ei minulla ainakaan ollut mitään samanlaista aaltopituutta lasten kanssa, suhteessa lapsiini. Enemmän sitä on nyt mieheni lapsiin, jotka ovat aika pieniä, vaikka ovatkin vain käymässä tapaamisella.
Minun "aaltopituutta" taisi häiritä kovin pahasti sukulaiset, jotka tiesivät minua paremmin miten minun pitäisi toimia ja miten väärin toimin ja sanoivat sen lasten kuullen, kun jokin tilanne oli päällä. Komensin liikaa, olin ankara, kun en sallinut makeita ennen syöntiä tai karkkipäivää joka päivä - toisen mielestä olin liian lepsu, olisi pitänyt antaa selkään useammin... yhtäkaikki en ollut hyvä äiti ja siinä välissä yritin toimia omalla tavallani.. mattoa vedettiin jalkojen alta ihan tosissaan..
Olin niin nuori ja niin pehmeä, epävarmakin ehkä, että en osannut enkä jaksanut puolustautua riittävästi.
Nyt tilanne on toinen. Tämän tulevan lapsen kohdalla ei kukaan tule kävelemään minun ylitseni. Joa ja kun lapsi saa perusasiat ja ne on hyvin ja kohdallaan (turvallisuus, ruoka, koti lämpö, vaatteet, ei lyöntejä jne) ei kenelläkään ole nokan koputtamista siihen, millaisella normistolla ja millaisin tavoin meidän perheemme toimii ja miten minä sitten käytönnön tasolla äitiyttäni toteutan.