Poiminta

Takavuosien myllerrysten ja kiistojen jäätyä taakse Nightwish vaikuttaa tällä hetkellä suorastaan onnelliselta. Bändi ei voisi olla tyytyväisempi vokalistivalintaansa. Yhtyeen tekemisessä on uutta rentoutta, vaikka tulevan levyn paine on varmasti kova. Jossain yhteydessä bändin sisältä kuului jopa sellaista signaalia, että kahdesta tuhannesta vokalistitarjokkaasta Anette oli ainoa, joka luultavasti edes pystyisi laulamaan uuden levyn vaikeimmatkin kappaleet. Anette puolestaan sanoo uskoneensa Nightwishiin päätyessään jonkinlaiseen johdatukseen.
1366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

- Tietenkään en voi miellyttää kaikkia, enkä aio yrittääkään. Mutta luulen, että bändi tulee saamaan myös uusia faneja jotka eivät aikaisemmin ole bändistä pitäneet. Jotkut eivät vain pitäneet oopperatyylisestä laulusta. Jos bändi olisikin valinnut uuden oopperalaulajan, se olisi voinut olla yhtyeen tuho, koska Tarja on niin mielettömän hyvä siinä mitä tekee. Hänen ääntään ei edes voi kopioida, eikä siinä olisi järkeäkään. Muutos voi olla tervetullutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haastattelusta kirjoitti:

Takavuosien myllerrysten ja kiistojen jäätyä taakse Nightwish vaikuttaa tällä hetkellä suorastaan onnelliselta. Bändi ei voisi olla tyytyväisempi vokalistivalintaansa. Yhtyeen tekemisessä on uutta rentoutta, vaikka tulevan levyn paine on varmasti kova. Jossain yhteydessä bändin sisältä kuului jopa sellaista signaalia, että kahdesta tuhannesta vokalistitarjokkaasta Anette oli ainoa, joka luultavasti edes pystyisi laulamaan uuden levyn vaikeimmatkin kappaleet. Anette puolestaan sanoo uskoneensa Nightwishiin päätyessään jonkinlaiseen johdatukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu