HELVI, SEPPO VAI UNTO PUOLANGAN UUSI KIPPARI?

Kunnanjohtajaehdokkaat: Helvi Rautiainen, Seppo Rajala ja Unto Murto ovat päässeet finaalissa loppusuoralle. Ken voittoon rynnii, selvinnee
meitille aikanaan. Ketä sinä pidät parhaana
uudeksi kuntamme kippariksi? Koulutus ja työkokemus. Sopivuus?
91925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksei kunnanhallituksen esityslistaa ja pöytäkirjaa ole tuotu nettiin??

Äänestä
  • Kyll kaikkien muiden maamme kuntien kotisivuilla on pöytäkirjat: valtuuston, kunnanhallituksen ja
    eri hallintokunnnat.Miten muuten KUNTA VIESTITTÄÄ
    olemassaolostaan?? Kunnanhallituksen päätökset
    nopeasti nettiin valtuuston tahon mukaisesti. Kiitos.

    Äänestä

Kunnan oma poik Raimo Heikkilältä suostumus pestiin ja kippariksi 1.7.2007 alkaen heti kun Vanhanen lähtee. Kiitos ja näin Avoimet vedet meitä odottavat.

Äänestä

Puolangan hiljainen kansa ei ole vielä reagoinut riittävällä tarmolla käynnissä olevaan vallankaappaus yritykseen. Heiltä on ilmeisesti viety jo itsetunto vuosikymmienien aivopesulla, kun ovat hiljaisia.

Vallankaappaus yritystä ollaan toteuttamassa siten, että nyt ollaan nostamassa jalustalle jokunen aika sitten potku-uhan alla ollut kunnansihteeri Rajala. Tämän näytöksen tarkoituksena on saada sopiva korruptioheikki valvomaan, että muut valitut korruptioheikit voivat kupata kuntaa, kuten tähänkin saakka. Kuppauksen vahingot ovat olleet miljoonia euroja.

Yksikään viisas päättäjä ei valitse kunnanjohtajaksi henkilöä, joka on ollut saman yhden suomen köyhimmän ja tehottomimman kunnan palkkalistoilla vuodesta 1981. Pelkästään tuo seikka pitäisi herättää. Muut suomen kunnat uusiutuu- uskaltaako Puolanka mennä ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin? Missä on uudet raikkaat, ulkopuoliset ideat tällä henkilöllä? Uskokaa tai älkää pusero on täysin tyhjä tällaisella ehdokkaalla.

Tämä korruptioheikkien epämääräinen joukkio yrittää suojella kähmintöjään siten, että heidän tekemien vahinkojen asiallinen analysointi on "menneen märehtimistä". Korruptioheikit yrittävät kaikin keinoin lakaista roskat maton alle, lajittelematta niitä.

Miksi valtuutetut eivät tiedä tänäänkään, toimiiko Mycofood vai ei ja missä on ne kaikki 20 yhtiön työntekijää, kun eivät ole puolankalaisella "tehtaalla"? Tämä oli vain yksi esimerkki näiden korruptioheikkien puuhista. Älymystölle ei ole epäselvää, mistä hiljaisuus Mycofoodin ympärillä johtuu.

Kainuu on maankuulu myös jälkiviisaudestaan. Esitän tämän kupletin juonen etukäteen, jottei tarvitse jälkiviisastella -Kuinka näin pääsi tapahtumaan.

Äänestä
  • Puolangan kunnanjohtajan viranhakijoista on kunnanhallitus päättänyt kutsua kolme hakijaa haastatteluun ma 18.6.2007 klo 9.00 alkaen:
    - sosionomi Seppo Rajala, Puolanka,
    - FM Helvi Rautiainen, Vaala ja
    - Hall.maist, kunnallistutkinnon sosionomi, merkonomi Unto Murto, Punkaharjulta.

    Kysymys: kenet sinä Pentti Lehti pidät parhaana valintana kunnanjohtajaksi?
    Vai onko tulossa mustia hevosia?
    Raimo Heikkilä? Kauko Leikas?

    Äänestä

  • Pykälät kirjoitti:

    Puolangan kunnanjohtajan viranhakijoista on kunnanhallitus päättänyt kutsua kolme hakijaa haastatteluun ma 18.6.2007 klo 9.00 alkaen:
    - sosionomi Seppo Rajala, Puolanka,
    - FM Helvi Rautiainen, Vaala ja
    - Hall.maist, kunnallistutkinnon sosionomi, merkonomi Unto Murto, Punkaharjulta.

    Kysymys: kenet sinä Pentti Lehti pidät parhaana valintana kunnanjohtajaksi?
    Vai onko tulossa mustia hevosia?
    Raimo Heikkilä? Kauko Leikas?

    yksi puolankalainen, raimon tutkimuksiin joutunut kaveri,vaihtoehto samalle viivalle vaan

    Äänestä

  • tuosta luettelostasi kirjoitti:

    yksi puolankalainen, raimon tutkimuksiin joutunut kaveri,vaihtoehto samalle viivalle vaan

    Tuhat ja sata kertaa kunnallis- ja maakuntapolitiikassa tylsät kyntensä näyttäneille epäonnistuneille luottamusmiehille on omat kilpailunsa Alatölviällä. Siellä lasketaan yhteen yhteiskunnalle, maakunnalle ja kunnalle aiheutetut menetykset, niin taloudelliset kuin henkisetkin. Voittaja on se luottamusmies, joka suhteessa aiheuttamiensa vahinkojen määrään osaa parhaiten kansalle valehdella oman osuutensa merkityksen.

    Äänestä

  • tuo jatkuva MYCOFOOD-sepustus,lopeta jo!!!!Ei hyvä ihminen,kuka lienetkin,kannata enää jauhaa tuota kun se jo uskotaaa vähemmälläkin!!!!!

    Puolanka nousee,sen me uskomme ilman sinun juttujakin!!!!!!

    Äänestä

  • Pykälät kirjoitti:

    Puolangan kunnanjohtajan viranhakijoista on kunnanhallitus päättänyt kutsua kolme hakijaa haastatteluun ma 18.6.2007 klo 9.00 alkaen:
    - sosionomi Seppo Rajala, Puolanka,
    - FM Helvi Rautiainen, Vaala ja
    - Hall.maist, kunnallistutkinnon sosionomi, merkonomi Unto Murto, Punkaharjulta.

    Kysymys: kenet sinä Pentti Lehti pidät parhaana valintana kunnanjohtajaksi?
    Vai onko tulossa mustia hevosia?
    Raimo Heikkilä? Kauko Leikas?

    Heippa rallaa. Pentti Lehdeltä ei näytä vastausta
    heruvan Pykälien kysymykseen. Että sillä lailla
    meiän mailla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaana Jana kirjoitti:

Kunnanjohtajaehdokkaat: Helvi Rautiainen, Seppo Rajala ja Unto Murto ovat päässeet finaalissa loppusuoralle. Ken voittoon rynnii, selvinnee
meitille aikanaan. Ketä sinä pidät parhaana
uudeksi kuntamme kippariksi? Koulutus ja työkokemus. Sopivuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu