Tämän päivän

Seppo Lohi (vl-pappi ja tutkija) sanoo, että vl on aina ollut hyvät välit kirkkoon. Olen kyllä saanut ihan eri kuvan, miten on?
9883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sitä kuusta kuuleminen, minkä juurella koto..

Äänestä

Seppo Lohi uskalsikin arvostella vl-yhteisöä taannoin tutkimuksessaan. Nyt SRK on laitanut Sepon maksamaan kalavelkojaan...

Äänestä

Kun Mikko Juva ärähti, että vanhoillislestadiolaisuus on kirkolle ongelma, ei enää ollut kysymys hyvistä väleistä vaan ongelmista!

Äänestä
  • Kirkossa käynti riitti erottamisen syyksi 80-luvulla hoitokokouksissa ja kodeissa pidetyissä puhutteluissa. Olen itse ollut sellaisissa kokouksissa paikalla. Kirkko oli pannassa!

    Myös Hannu Karpon tekemä tv-dokumentti kertoo ajoista, jolloin kirkon piiristä huolissaan kyseltiin mitä VL-liikkeessä sen jäsenille oikein tehdään. Yhä tänään maallikkosaarnaajat saattavat puhua kirkon toiminnasta hyvin ylimielisesti ja halveksivasti julkisissa saarnoissaan.

    Seppo Lohi kaunistelee asioita tarkoitushakuisesti.

    Äänestä

  • Hoitokokouksissa ollut kirjoitti:

    Kirkossa käynti riitti erottamisen syyksi 80-luvulla hoitokokouksissa ja kodeissa pidetyissä puhutteluissa. Olen itse ollut sellaisissa kokouksissa paikalla. Kirkko oli pannassa!

    Katso täältä tv-dokumentti vuodelta 1981. Yksi haastateltavista on vl-opettaja joka erotettiin kirkossa käynnin tähden.

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=68&a=1708

    Äänestä

  • Hoitokokouksissa ollut kirjoitti:

    Kirkossa käynti riitti erottamisen syyksi 80-luvulla hoitokokouksissa ja kodeissa pidetyissä puhutteluissa. Olen itse ollut sellaisissa kokouksissa paikalla. Kirkko oli pannassa!

    Myös Hannu Karpon tekemä tv-dokumentti kertoo ajoista, jolloin kirkon piiristä huolissaan kyseltiin mitä VL-liikkeessä sen jäsenille oikein tehdään. Yhä tänään maallikkosaarnaajat saattavat puhua kirkon toiminnasta hyvin ylimielisesti ja halveksivasti julkisissa saarnoissaan.

    Seppo Lohi kaunistelee asioita tarkoitushakuisesti.

    Ei ainoastaan hoitokokousvuodet vaan myös SRK:n nykyoppi on jyrkässä ristiriidassa ev.-lut. kirkon opetuksen kanssa.

    Ensinnäkin vl-liike katsoo, että kaikki muut hengelliset ryhmät ja herätysliikkeisiin kuuluvamttomat kirkon jäsenet ovat kadotuksen omia, ehdottomasti väärässä ja vain vl-usko edustaa oikeaa kristillisyyttä.

    Tätäkään Seppo Lohi ei kalevassa sanonut. Joatain syystä tätä tosiasiaa vl-liikkeen opista salaillaan julkisuudessa, vaikak se tuodaan selvästi esiin tavallisessa kanssakäymisessä. VL-uskovainen ei pidä toista kristittyä sisarenaan eikä veljenään taivastiellä vaan tuomitsee toisella tavoin uksovan helvettiin. Ja tämä tuomio opetetaan jo pikkulapsillekin.

    Avioeroa pidetään syntinä eikä eronneilla ole lupaa avioitua uudelleen. Ehkäisy katsotaan synniksi, koska sitä pidetään Jumalan luomistyöhön puuttumisena. Itsetyydytys on tulkittu synniksi Raamattuun vedoten.

    Monet harrastukset, kuten urheilukilpailujen seuraaminen tapahtumapaikalla, televisio ja sen ohjelmat, konsertit, elokuvat, teatteri ym. ovat vl-uskossa syntiä.

    Tällaisia kirkon opetukselle veiraita opilisia tulkintoja on vl-opissa lukemattomia.

    Seppo Lohi yrittää piilottaa vl-opin pukinsorkat julkisuudelta, ihan samoin kuin eräs toinenkin vl-pappi, joka koeti kiemurrella irti vl-taustastaan kun oli papinvaalin aika.

    Äänestä

  • Tosiasioita kirjoitti:

    Kirkon opetus noihin listoihin. kuka sen tekee sinäkö ??

    Äänestä

  • ihmiset kirjoitti:

    että uskotte tuollaisia selityksiä...!

    TV-dokumentti on tehty haastattelemalla tavallisia kansanihmisiä Pohjois-Suomessa. Tunnetut uskovaiset ihmiset puhuvat ja kertovat kokemistaan hoitokokouksista. Siihen aikaan näistä tapauksista kerrottiin paljon myös sanoma- ja aikakauslehdissä. Lestadiolaisuuden tutkija, prof. Pekka raittila vetoaa ohjelmassa SRK:hon, samoin kirkon taholta vedotaan että julmuuksissa säälittäisiin pientä ihmistä.

    Kokenut ja palkittu, koko kansan tuntema toimittajakonkari Hannu Karpo puhui pari viikkoa sitten Helsingin Sanomien haastattelussaan juuri näistä hoitokokousten tapahtumista oman toimittajan uransa yhtenä järkyttävimmistä kokemuksista.

    Hän on tehnyt tuhansia tv-ohjelmia ja nähnyt maailmassa monenlaista pahaa. Lestadiolaisten hoitokokousten julmuudet ja perheen sisäiset ilmiannot hoitomiehille olivat jääneet yhtenä pahimmista kotimaan tapahtumista kovapintaisenkin toimittajan mieleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kalevassa kirjoitti:

Seppo Lohi (vl-pappi ja tutkija) sanoo, että vl on aina ollut hyvät välit kirkkoon. Olen kyllä saanut ihan eri kuvan, miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu