Vielä e-pillereistä

Aloitin e-pillerit noin kolme vuotta sitten.
Lopetin ne kahden vuoden syömisen jälkeen, koska
olin lihonnut ja olin kovin usein kiukkuinen ja
masentunut. Lopetettuani pillerit oloni
oli "raikas" ja pirteä, ainoa miinuspuoli oli
vain kuukautiseni jotka olivat nyt
epäsäännöllisemmät. Noin puoli vuotta
lopettamisen jälkeen aloin surustelemaan ja
pillerit olivat taas ajankohtaiset, joten tein
päätöksen että ehkäisy on turvattava eikä kortsut
olleet oikein mukavia. Aloitin taas pillerit,
kuitenkin saman merkkiset, koska omasta
mielestäni sivuvaikutuksia oli vähän. No, olen
syönyt niitä nyt noin puoli vuotta ja olen
todellakin tympääntynyt koko pillereihin. Seksi
ei kiinnosta ollenkaan, halut ovat menneet
totaallisesti pois. Kiukunpuuskat ja alakuloisuus
ovat palanneet, ainoa asia mikä on ok, ovat
kuukautiseni jotka ovat säännölliset kuin kello.
Nyt mietinkin, onko terveellistä lopettaa
pillerit näin nopeasti aloittamisesta, olen
nimittäin rampannut niden kanssa jo pariin
otteeseen. Mitä tällainen vaihtelu voi aiheuttaa
elimistölle? Haluan todellakin takaisin
pirteyteni ja varsinkin seksielämäni! En jaksaisi
juosta lääkärillä vaihtelemassa pillerimerkkejä,
uskon nimittäin että jokaisessa merkissä on
haittavaikutuksensa.
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tunnut olevan ajatuksissasi umpikujassa.
Arvelisin kuukautisrytmin asettuvan paikalleen
ilman hormonejakin, jos vain elää ihmisiksi.
Sivusta olen seurannut e-pillereitä nappailevan
kaverini käytöstä ja en voi kuin pahoitella.
Motiivi niiden syömiselle on kuulemma sama kuin
sinulla. Painon kurissa pysymiseen käsittääkseni
tarvitaan hysteeristä liikunnan harrastusta eli
vapaa-aika kuluu erilaisissa *biceissä. Tunne-
elämä taitaa olla aika myrskyistä, mutta silti
aina umpikujassa.

Äänestä

Joo´o, mulla on sama probleema! Itse vain
aloitin pillerit pitkien kuukautisteni takia.
Minulla alkoi menkat kun olin kymmenen ja siitä
lähtien ne kesti n. 14 päivää kerrallaan.
Kuvittelin kaiken olevan ihan Ok, kunnes kuulin
ystäviltäni, että heillä ei kestä menkat kuin
alle viikon! Sitten päätin hommata pillerit, kun
lääkäri suositteli, ja sit eka söin sellasia mis
oli kuulemma enemmän mieshormonia suhteessa, ja
niistä sain kauheita kilari kohtauksia.. Siis
kunnon raivareita. Sitten pillerit vaihdettiin
enemmän naishormonia sisältäviin ja sit alko nää
nyyhkykohtaukset. Kuulostaa varmaan
uskomattomalta, niille joilla ei oo omia
kokemuksia asiasta, mutta sanonpahan vaan, että
mä jättäisin heti pillerit, jos joku lupais
mulle, ettei ne kahen viikon menkat ala taas! Sit
kun on vakituisessa suhteessa, niin tuntuu niin
typerältä, alkaa käyttämään mitään kortsua.

Tosiaankin, pillerit saa ainakin mun pään
sekasin, sun päästä en osaa sanoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina81 kirjoitti:

Aloitin e-pillerit noin kolme vuotta sitten.
Lopetin ne kahden vuoden syömisen jälkeen, koska
olin lihonnut ja olin kovin usein kiukkuinen ja
masentunut. Lopetettuani pillerit oloni
oli "raikas" ja pirteä, ainoa miinuspuoli oli
vain kuukautiseni jotka olivat nyt
epäsäännöllisemmät. Noin puoli vuotta
lopettamisen jälkeen aloin surustelemaan ja
pillerit olivat taas ajankohtaiset, joten tein
päätöksen että ehkäisy on turvattava eikä kortsut
olleet oikein mukavia. Aloitin taas pillerit,
kuitenkin saman merkkiset, koska omasta
mielestäni sivuvaikutuksia oli vähän. No, olen
syönyt niitä nyt noin puoli vuotta ja olen
todellakin tympääntynyt koko pillereihin. Seksi
ei kiinnosta ollenkaan, halut ovat menneet
totaallisesti pois. Kiukunpuuskat ja alakuloisuus
ovat palanneet, ainoa asia mikä on ok, ovat
kuukautiseni jotka ovat säännölliset kuin kello.
Nyt mietinkin, onko terveellistä lopettaa
pillerit näin nopeasti aloittamisesta, olen
nimittäin rampannut niden kanssa jo pariin
otteeseen. Mitä tällainen vaihtelu voi aiheuttaa
elimistölle? Haluan todellakin takaisin
pirteyteni ja varsinkin seksielämäni! En jaksaisi
juosta lääkärillä vaihtelemassa pillerimerkkejä,
uskon nimittäin että jokaisessa merkissä on
haittavaikutuksensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu