Käväisin eilen tällä palstalla ensimmäistä kertaa ja olen todella ymmällä siitä katkeruudesta ja miesvihasta, mitä täällä on. Mikä ihme saa naiset tuntemaan itsensä niin huonoiksi ja mitättömiksi, että pitää katkeroittaa oma ja toisten elämä!
Elämään kuuluu erot ja surut, mutta täytyykö niistä syyttää aina jotain. Kyllä jokainen äitikin voi välillä katsoa peiliin ja todeta, että virheitä on tehty, katse eteepäin ja kohti uusia juttuja.
Tuskin miehetkään tahallaan naisille pahaa haluavat, ovat vain niin kovin erilaisia. Naiset itkevät, kun mies ei halua nähdä perhettään, toinen ei maksa ja kolmas on muuten vaan kusipää. Mitä sitten? Olkoon niin. Itse teen niin kuin parhaaksi katson ja mies samoin. Mitä muuta me naiset voimme tehdä?
Eilen vastailin täällä mielestäni ihan rakentavasti jonkun kysymyksiin. Sain aivan uskomattomia vastauksia. Eiväthän kaikki äidit täällä ole elämäänsä kyllästyneitä miesvihaajia, eiväthän..
Elämään kuuluu erot ja surut, mutta täytyykö niistä syyttää aina jotain. Kyllä jokainen äitikin voi välillä katsoa peiliin ja todeta, että virheitä on tehty, katse eteepäin ja kohti uusia juttuja.
Tuskin miehetkään tahallaan naisille pahaa haluavat, ovat vain niin kovin erilaisia. Naiset itkevät, kun mies ei halua nähdä perhettään, toinen ei maksa ja kolmas on muuten vaan kusipää. Mitä sitten? Olkoon niin. Itse teen niin kuin parhaaksi katson ja mies samoin. Mitä muuta me naiset voimme tehdä?
Eilen vastailin täällä mielestäni ihan rakentavasti jonkun kysymyksiin. Sain aivan uskomattomia vastauksia. Eiväthän kaikki äidit täällä ole elämäänsä kyllästyneitä miesvihaajia, eiväthän..
Vastaukset 19
Vanhimmat
eivätkä kaikki miehetkään ole parin palstalla kummittelevan naisvihaajan kaltaisia.
Meitä on moneen lähtöön.
palsta ainakin välillä mulle. on paljon syytä miesvihaan ja katkerruteen ja vertaistuki helpottaa. minua oikein kehoitettiiin perheneuvolassa eysimään vertaistukea, kun jäinsuureki järkytykseni jätetyksi 3-kuisen vauvani kanssa.
valtaosa perheistä eroaa esikoisen 2 ensimmäisen elinvuoden aikana. kuinka monen pienen lapsen/vauvan äidin luulet jättävän miehensä vapaaehtoisesti kun lapsi on noin pieni? marginaalissa ovat ja luloenpa että syy löytyy silloin useimmiten miehestä (alkoholismi, laiskuus ja väkivalta, suomalaisen miehen määrittelevät ominaisuudet.
terveisiä vaan vinne lintukotoon.
sen perusteella noin nopeesti hahmottaa millasia ihmisiä täällä käy? Ei sitä yhdellä käyntikerralla pysty sanoo, että kyllä sä oot varmaan useampaan kertaan lueskellut näitä viestejä ja ottanut kantaa asioihin. Mä en ainakaan pystyis noin nopeesti analysoimaan millasta jengii täällä käy ja kirjottelee.
huomatakseen katkeruutta täällä. ehkä maailma on vain sitten mennyt sellaiseksi.
enkä itsekään ole elänyt missään lintukodossa. olen kahden, nyt jo teini-ikäisen äiti, eronnut, ollut yh-äitinä, lähivanhempana, etävanhempana ja äitipuolena.
näistä asioista olisi mukava vaihtaa mielipiteitä muitten äitien/isien kanssa ja mieluummin ilman vittuilua, jos mahdollista :)
piru vie, olet latelemaan toisten katkeruudesta. Ei kaikki elämänopit ole katkeruutta vaan rankkaa realismia. Se realismi saa ihmiset tunnustamaan ja olemaan varuillaan elämän nurjan puolen takia. Ei katkeruuden poissaolo tarkoita sitä, että kiitellään ja hehekutetaan erosuhteen autuutta. Jos äijä on lyänyt ei ole katkeruutta todeta, että äijä on lyönyt. Jos ex ei maksa elareita ei ole katkeruutta todeta ettei se maksa... vai, ollakseen katkeroitumaton, pitääkö lyödyn vaimon todeta, että mies ei lyö vaan oireilee lapsuutensa rakkaudettomuutta..niinkö?
Mitäpäs, jos jokainen äiti edes yrittäsi sanoa, jotain hyvää siitä eksästä ja lastensa ISÄSTÄ. Ei se satu.
Ainahan se nähdään mitä toinen ei tee, mutta entäpä se mitä toinen tekee. Näkeekö sitä kukaan?
Minulle eksä on antanut aivan ihanat kaksi lasta. Ilman häntä minulla ei heitä olisi. Hän arvostaa minua lastensa äitinä. Kuten minä arvostan häntä lasteni isänä.
Ja se, että hän lisänä maksaa elatuksen mukisematta ajallaan on täysin sivu seikka. Tai tapaa lapsiaan aina kun se vaan on käytännössä mahdollista. Eikö kuitenkin ole tärkeämpää toisen valintojen kunnioitus? Vastuu on vaan jonkun otettava. Jos toinen ei sitä ota niin sitten ei ota.
Arvostakaa itseänne itsenne kautta älkääkää toisten kautta. Pääsette paljon helpommalla. Antakaa itsellenne ja ennen kaikkea lapsillenne huoleton huominen. Ottamalla ihan itse elämänne hallintaan.
Hyvä, tätä juuri tarkoitin, en vain osannut sitä sanoiksi pukea.
Minä ainakin kannan ilolla sen vastuun, joka minulla on annettu. Tiedän, kuulostaa jeesustelulta, mutta mitä muita vaihtoehtoja meillä on? Ruikuttaa koko loppuelämä, kuinka on niin väärin kohdeltu?
Yksihuoltajuus ei ole mitään ylpeilyä, isoa asiaan tai kruunun tavoittelua, eikä myöskään jeesustelua vaan yksinkertaisuudessa pelkkää käytännöllisyyttä.
että olen pärjännyt hyvin tässä elämässä lasteni kanssa. en kaipaa mitään kruunua, mistä puhut..
ja käytännön tunnen varmasti, kyse onkin omasta asenteesta.
mutta joo, jo nyt tämäkin keskustelu menee saivarteluksi.
taida olla liian hyvä mielästäsi tälle palstalle
"Mitäpäs, jos jokainen äiti edes yrittäsi sanoa, jotain hyvää siitä eksästä ja lastensa ISÄSTÄ. Ei se satu."
No okei sitten:
Exäni on todella komea, tyylikäs ja raamikas mies, älykäs ja mikä parasta, valtavan hyvä työmies, tunnollinen, ahkera, työtäpelkäämätön, innovatiivinen työssään ja luotettava. Jos teet hänen kanssaan urakkasopimuksen, hän on sanansa mittainen mies.
en vihaa, lapseni isää kyllä vihaan ja säälin, vuosikausien sopan sekoittamisten takia. Jos on vuosikaudet läpikäyty samoja asioita, luvataan parantaa tapoja ja ajatella lapsen parasta eikä varsinkaan satuttaa tätä tahallaan, eikä mikään koskaan kuitenkaan muutu, aina unohdetaan se lapsi ja kukkoillaan minulle milloin mistäkin, ei kuule oikein jaksa vaan todeta että "elämä on laiffii", mitäpä pienistä. Kyllä se vituttaa katsoa kuinka lapsi kärsii siitä että on isällensä pelkkä pelinapppula tässä pelissä jota kostoksi kutsutaan. Ei tipu enää ymmärrystä, olen yrittänyt, tukenut, antanut anteeksi. Ja taas lapsi itkee, miksei isä vastaa puheluihinsa tai hae vaikka lupasi. Vituttaa, suoraan sanottuna, enkä katsele enää. Olkoon poissa kokonaan lapsensa elämästä jos ei osaa täyttää vanhemmuuden saappaita edes siinä määrin että vastaa lapselleen, jos on itse pyytänyt soittamaan. Varmaan liikaa vaadittu.
Joten suonet anteeksi, jos tunnen pienoista katkeruutta tätä nimenomaista miestä kohtaan. Ja koska lapsella pitää olla edes toinen vanhemmistaan aikuinen, minun on siis oltava näyttämättä näitä tunteitani lapselle, on ihan hyvä että voin tänne haukkua miten paska mies ja miten paskan tempun teki- jälleen kerran.
"Vituttaa, suoraan sanottuna, enkä katsele enää. Olkoon poissa kokonaan lapsensa elämästä jos ei osaa täyttää vanhemmuuden saappaita edes siinä määrin että vastaa lapselleen, jos on itse pyytänyt soittamaan. Varmaan liikaa vaadittu."
Eikö ollutkin yksinkertaista oivaltaa tuo. Ja varmasti helpotti.
hyvää sanottavaa eksästäni. hän tapaa lastani viikoittain, ei ikinä ota lasta luokseen (ei oo keittiötä) ei maksa elareita, mutta lapseni kaipaa häntä ja näin ollen pakko lapselle puhua hänestä kauniisti. tietenkin voisi olla pahempikin tapaus, mutta sitten muistan miten joi rahani äitiysloman aikana, miten ei antanut rahaa ru9okaa (palkaa 5,500 € kk) kun hoitorahani jumittivat kelassa kesän yli ja samana iltana tarjoili vosulle ravintolassa shotteja (kuulin itse kun puhelin soitti yöllä vahingossa mulle
olen oivaltanut tuon niiiiin monesti ennenkin, hiljaa miettinyt mielessäni katsoessani kuinka lapsi itkee yksin miettien miksi isi unohti taas. Olen sanonut tuon uhkavakaasin ääneen isälle ihan rakentavassa keskustelussa, antanut taas mahdollisuuden, lapsen takia. Toisen kerran huusin sen ilmoille täysin palkein, annoin taas mahdollisuuden kun mies itki ikäväänsä lapseensa ja lapsi itki ikäväänsä isäänsä.
Enää en anna, en kuuntele, en voi tämän enempää.
Niin yksinkertaista se on.
että mitä ne karmeat exät kertovat teistä, rakkaat naiset?
naisten aina pakko päästä haukkumaan miehiä, ovat ne sitten nykyisiä tai entisiä tai yhden illan hoitoja tms. Miksi niin kauheitten miesten kanssa on joskus voinut olla? sitä vain ihmettelen :)
mut joo, ehkä en jää tänne pahoittamaan mieltäni enempää ja on se muuten kumma, kun suomessa ei voi olla ylpeä mistään. tätini sanoi kerran, että älä koskaan kerro kenellekään että olet eronnut ja onnellinen, se kertoo jo paljon.
Meistä jokainen on varmasti tehnyt outoja valintoja, se tekee meistä vain inhimillisempiä.
Meistä vaan jollain on vielä paljon oivallettavaa ja jos jonkun elämään helpottaa kun pääsee ykkösrakastajansa kanssa haukkumaan miehiä. Se heille suotakoon.
Ylpeä voi olla, mutta oikeista asioista. Se, että olet pärjännyt elämässäsi yksihuoltajana jne... ei tee sinusta sankaria, se ihan on käytännöllisyyttä vain.
Se on ikävää, että leikki ei mielyttänytkään. Kaikkea kun ei lueta ja kirjoiteta samalla tavalla, kuin joku sen tarkoittaa. Jokaisella on oikeus päästellä näppäismistä ihan mitä vaan, ei millään kukaan kirjoittaja voi mielyttää kaikkia.
ja anteeksi nyt vain, mutta kyllä huomaa että sinun lastasi ei todellakaan ole kohdeltu kaltoin ainakaan oman toisen vanhempansa puolelta, jos _et vaan ymmärrä_miksi se voi sapettaa ja suututtaa lähiä niin paljon että siitä "viitsii" valittaa. Tyhmähän sellainen on, joka kääntää lapsensa toisenkin posken jos toiseen tulee avokämmenestä?
Se, että tuntee kiukkua aiheesta ei tarkoita että tuntee kiukkua kaikesta. Ethän sinäkään varmaan, suuressa ymmärryksessäsi isejä kohtaan, jaa rakkkauttasi jokaiselle vastaantulevalle miehelle?
Hei, äiti ymmällä, minä en ole katkera entiselle avopuolisolleni ja lasteni isälle. Meillä on satunnaisen epäsäännölliset puhevälit ja tunnen jopa hänen nyk. vaimonsa, mutta siinäpä sitten kaikki. Joku voisi väittää, että suhtaudun häneen välinpitämättömästi. Minulla ja lapsilla on nyt oma elämämme, exällä ja vaimollansa omansa, enkä juurikaan vaihda kuulumisia heidän kanssaan. Lapset kyllä tapaavat isäänsä silloin tällöin, eivät mitenkään innokkaasti kuitenkaan. Minulla menee hyvin, samoin lapsilla. Ei valittamista.