Näkyisikö se vielä esim. sydämen ultrassa kun pahimmat oireet on jo lähtenyt?Nyt on enää Vasemmalla puolella tuntuvaa kipua aina kun vähän yrittää tehdä esim.kotitöitä.Kivut alkoi niin että välillä rintalastan takaa alkoi sattumaan ja siitä se siirtyi vasemmalle puolelle,hengästyminen ihan käveltäessä ja välillä tuntui ahdistavan? Niin eli tiedättekö miten kauan ultrassa näkyisi että sydämmessä ois tulehdus kun oireet on helpottamaan päin hieman?
sydänlihastulehdus
miten kauan
2531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
esille, kun otetaan tietty sydänentsyymikoe, se kertoo onko sydänlihaksessa tulehdus vai ei, eli vastaus on joko negat. tai posit. Yksinkertaista.
Utrassa se ei näy välttämättä. Oletko käynyt lääkärissä? Jos olet, mitä sinulle sanottiin? Mitä kokeita tehtiin? EKG? Verikokeita?
Ellet ole käynyt, niin menehän, pikaisesti!
Ultraäänitutkimuksessa kävi selville, että minulla oli ollut ko. tulehdus ja se oli parantunut. Tutkimukseen jouduin n. 4-5 kk:n sisällä hengenahdistusoireiden alkamisesta.
En tullut kysyneeksi, tiedettiinkö, milloin tulehdus oli saattanut olla.