Kysymys

Onko islamissa olennaisinta, että uskoo (yhteen) jumalaan? Kerran keskustelin islamin uskoisen kanssa ylipäätään uskonasioista, mutta valitettavasti keskustelu jäi lyhyeksi. Jäi kuitenkin mielikuva, että juuri jumalaan uskominen on olennaisimpia asioita, vaikka ei aina kaikesta opillisesta sisällöstä olisikaan aivan varma.

Keskustelumme ei tyrehtynyt siihen, että hän oletti minun olevan kristitty, vaan siihen etten ollut/ole varma onko jumalaa olemassa. Eli olen siis agnostikko. Tuli vaikutelma, etten ole kelvollinen keskustelemaan asiasta (en syytä ketään siitä), vaikka olisin mielelläni pohtinut kyseisen henkilön kanssa uskon asioita.

Ymmärrän sen, että jumalan/suuremman olennon/luojan olemassaolon varmuus syntyy juuri tunteesta, yhteydestä luojaan jne. Ja että voi vaatia sydämellä kuuntelua, , rukoilua, tutkiskelua ja kirjoituksiin (esim. Koraaniin) perehtymistä, jotta jumalan olemassaolon voi tuntea ja havaita. Mutta ongelma silloinkin on se, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat tai tietävät tuntevansa juuri totuuden vaikka näkemykset totuuden luonteesta ovat ristiriitaisia. Toiselle jumala puhuu toista ja toiselle toista. Ja toinen voi aina sanoa sielunvihollisen puhuneen toiselle..

Mutta jokatapauksessa, niin kauan kuin todisteena jumalan olemassaolosta ovat vanhat kirjoitukset, henkilökohtaiset näyt ja tunteet, onko äärimmäisen paha jatkaa tutkimista ja kyseenalaistaa jumalan olemassaoloa? Eikö tärkeää ole myös se, että hyviä tekoja voi tehdä myös ilman palkkion odotusta (paratiisi), niin että hyvä teko on palkinto itsessään.
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tieteellisiä tutkimuksia siitä mitä ihmisessä tapahtuu uskoontulon hetkellä? Tai rakastuttaessa? Mitä tapahtuu esimerkiksi sähköisissä aivokäyrissä tai muissa mitattavissa olevissa ihmiskehon suureissa? Saattaa olla vaikea luotettavasti tutkia?

Tosiuskovaisia tällaiset kysymykset eivät ilmeisesti lainkaan kiinnosta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


satunnainen vierailija kirjoitti:

Onko islamissa olennaisinta, että uskoo (yhteen) jumalaan? Kerran keskustelin islamin uskoisen kanssa ylipäätään uskonasioista, mutta valitettavasti keskustelu jäi lyhyeksi. Jäi kuitenkin mielikuva, että juuri jumalaan uskominen on olennaisimpia asioita, vaikka ei aina kaikesta opillisesta sisällöstä olisikaan aivan varma.

Keskustelumme ei tyrehtynyt siihen, että hän oletti minun olevan kristitty, vaan siihen etten ollut/ole varma onko jumalaa olemassa. Eli olen siis agnostikko. Tuli vaikutelma, etten ole kelvollinen keskustelemaan asiasta (en syytä ketään siitä), vaikka olisin mielelläni pohtinut kyseisen henkilön kanssa uskon asioita.

Ymmärrän sen, että jumalan/suuremman olennon/luojan olemassaolon varmuus syntyy juuri tunteesta, yhteydestä luojaan jne. Ja että voi vaatia sydämellä kuuntelua, , rukoilua, tutkiskelua ja kirjoituksiin (esim. Koraaniin) perehtymistä, jotta jumalan olemassaolon voi tuntea ja havaita. Mutta ongelma silloinkin on se, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat tai tietävät tuntevansa juuri totuuden vaikka näkemykset totuuden luonteesta ovat ristiriitaisia. Toiselle jumala puhuu toista ja toiselle toista. Ja toinen voi aina sanoa sielunvihollisen puhuneen toiselle..

Mutta jokatapauksessa, niin kauan kuin todisteena jumalan olemassaolosta ovat vanhat kirjoitukset, henkilökohtaiset näyt ja tunteet, onko äärimmäisen paha jatkaa tutkimista ja kyseenalaistaa jumalan olemassaoloa? Eikö tärkeää ole myös se, että hyviä tekoja voi tehdä myös ilman palkkion odotusta (paratiisi), niin että hyvä teko on palkinto itsessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu