Pitäjäneuvos

kunnioitettu pitäjäneuvos Aarne Kurkela on siirtynyt ajasta ikuisuuten, on hänen pitäjäneuvos-arvonimi tullut ns vapaaksi. Pitäjäneuvoksen tulee olla erityisen ansioitunut varttuneempi, vähintääkin ns. suuren ikäluokan henkilö, joka nauttii eri yhteiskuntapiirien kunnioitusta. Minun mielestäni se voitaisiin myöntää Tytti Isohookana- Asunmaalle. Perusteluja ei ilmeisesti tarvitse tässä sen enempää selitellä. Jos tämä ei jostain syystä kävisi, niin seuraavana listallani olisi Matti Roivainen, joka juuri on jäämässä ansaitulle eläkkeelle.
Ottakapa hyvät ihmiset kantaa ja perustelkaapa omat ehdokkaanne.
31191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tytille pitäisi saada vähintään valtiopäiväneuvoksen arvonimi tai sitten kulttuurineuvos sopisi hänelle, kun se on niin sivistynyt.

Roivainen ansaitsisi opetusneuvoksen arvon tai ylijahtipäällikön vakanssin, kun se niin tykkää metsästää ja ison Kellon seuran puheenjohtajana.

Makasaja voisi olla sama putiikki joka hoiti Pellisen ja Seppälän kymmenien tuhansien kuntaneuvos arvonimien laskut valtiolle. Eli näiden henkilöiden ansiosta nykyiseen köyhyyteen ajautunut haukiputaan kunta.

Äänestä
  • Valtioneuvoston sivuilta löytyy tieto, että kunnallisneuvoksen arvonimi on 8700 euroa, mutta kun saaja on ollut kunnan tai valtion palveluksessa, hinta on 2200 euroa. Seppälän ja Pellisen arvonimien hinta oli siis 2200 euroa eikä kymmeniätuhansia.
    Muuten olen sitä mieltä, että arvonimillä keikaroiminen ei ole nykyaikaa. Mutta jos pitäjäneuvoksen titteli halutaan jollekulle antaa, Tytti Isohookana-Asunmaa on ihan varteenotettava nimi.

    Äänestä

  • Ei kymmeniätuhansia kirjoitti:

    Valtioneuvoston sivuilta löytyy tieto, että kunnallisneuvoksen arvonimi on 8700 euroa, mutta kun saaja on ollut kunnan tai valtion palveluksessa, hinta on 2200 euroa. Seppälän ja Pellisen arvonimien hinta oli siis 2200 euroa eikä kymmeniätuhansia.
    Muuten olen sitä mieltä, että arvonimillä keikaroiminen ei ole nykyaikaa. Mutta jos pitäjäneuvoksen titteli halutaan jollekulle antaa, Tytti Isohookana-Asunmaa on ihan varteenotettava nimi.

    ... kovasti kotiseuturakkaan ja sitä arvostavan henkilön arvonimeltä, joten Martti Asunmaa jos kuka olisi sopiva sen saajaksi. Miksei myös Samuli Pohjamo, esim. Sampan 60-v päiväksi ehtisi laittaa kansalaiskeräyksen, hänhän täyttänee v. 2010.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt kun kirjoitti:

kunnioitettu pitäjäneuvos Aarne Kurkela on siirtynyt ajasta ikuisuuten, on hänen pitäjäneuvos-arvonimi tullut ns vapaaksi. Pitäjäneuvoksen tulee olla erityisen ansioitunut varttuneempi, vähintääkin ns. suuren ikäluokan henkilö, joka nauttii eri yhteiskuntapiirien kunnioitusta. Minun mielestäni se voitaisiin myöntää Tytti Isohookana- Asunmaalle. Perusteluja ei ilmeisesti tarvitse tässä sen enempää selitellä. Jos tämä ei jostain syystä kävisi, niin seuraavana listallani olisi Matti Roivainen, joka juuri on jäämässä ansaitulle eläkkeelle.
Ottakapa hyvät ihmiset kantaa ja perustelkaapa omat ehdokkaanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu