kellä muka on helppoa?

Luin kirjoituksesi ja kunnioitan sinua ja jaksamistasi suuresti,olet hieno ja vahva äiti.
Minun lapsilla ei ole ollut muuta kuin pienenä vakavia kuumekouristuksia,mitkä iän myötä ovat jääneet pois.
Luokittelen itseni yksinhuoltajaksi vaikken sitä ole,puolisoni on n6kk vuodesta ulkomailla töissä.
Olen kärsinyt masennus jaksosista jo monta vuotta,mutta vasta nyt tuntuu että olen löytänyt oikean lääkkeen.
Koulut loppuvat ja olen yksin monta viikkoa ennenkuin mieheni tulee ja minä vuorostaan aloitan työt.
Teen ekstra työtä ja tietenkin myös välillä muutenkin vaikkei mies kotona olekkaan.
Miten sinä osasit kirjoittaa kauniisti,sinun sanoissa on meillä kaikilla paljon oppimista.
Toivon että saat tarpeeksi tukea lapsesi hoidossa,et saat omaa aikaakin.
Ihanaa kesää sinulle ja lapsellesi.

Jotenkin mustakin tuntuu, että olet pohjimmiltasi vahva ihminen, niin paljon jaksat täällä kirjoitella. Ei mulla voimat riitä täällä päivästä toiseen notkumiseen, sekin on jo saavutus, että jaksan nousta sängystä. Silloinkin laitan lähinnä musiikkia, käyn vessassa/suihkussa tai jotakin nopeaa ruokaa, tänäänkin syönyt 2 leipää...

Silti en voinut olla ajattelematta millaista olisi elää sun kanssa ja katsella juuri jouluna kun lapsesi availee lahjoja jne, kenties jopa valvoa vierellä niin kauan kunnes nukahdat, ihan vain varmistaen, että sulla on hyvä olla. Ja siltikin, vaikka mulla on omakin elämä aika hajalla. Näistä sun jutuista saa jonkinlaista voimaa aina. En osaa sitä paremmin selittää, mutta jaksamisia sulle.

Elämäsi on ollut tosi kovaa. Sinulle on tapahtunut sellaisia asioita, jotka ovat tosi rankkoja kenelle tahansa. Ihailen rohkeuttasi ja kykyäsi kirjoittaa niistä. Katsoin kuvaasi, olet ihanan kaunis mielestäni. Dysfaattiset lapset ovat harvinaisia. Tunnen yhden 16-vuotiaan pojan, joka pääsi ripille oman poikani ryhmässä viime kesänä. Hän oli käynyt rippikoulun erikseen, mutta konfirmaatiossa hän oli hyväksytty, toisten, vammattomien joukossa. Miten hienosti tuo asia olikaan hoidettu. Minäkin olen ollut hyväksikäytetty ja vanhempieni henkisesti hylkäämä. Olin merkityksellinen vain työntekijänä. Muuten olisi pitänyt olla näkymätön, olematon. Tuntui, ettei kukaan välitä minusta. Omien lasteni myötä vasta olen huomannut, että jollekin voin olla tärkeä, että joku todella pitää minusta. Minua on kuin ihmeen kaupalla siunattu hyvällä miehellä, on kuin en olisi ansainnut hänenkaltaistaan. Hän on kunnioittanut estyneisyyttäni, kosketusyliherkkyyttäni, haluttomuuttani, pelkoani, kaikkia vikojani.

Elämäni on ollut helppoa sinun elämääsi nähden. Olet hieno ihminen. Sinulla on lahjoja ja voimia kaikkien vaikeuksien keskellä. Tiedän, millaista on, kun ei osaa nukkua. Se sekoittaa kaiken ja laittaa pään sekaisin (minulla), vie voimat, kyvyn ajatella ja kekittyä, muisti katoaa, kaikki hajoaa. Osaat kirjoittaa ihanasti. On hyvä, että kirjoitat, se on yksi tapa purkaa mieltä ja toipua. Minäkin kirjoitan, joskus tänne, paljon itsekseni itselleni. En jaksa ajatella asioita eteenpäin, elän vain hetkeä ja päivää. Nyt saan seurata kasvien kasvua ja kitkeä rikkaruohoja kasvimaastani. Se hieman virkistää mieltäni, se on tarpeeksi helppoa.

Rankka elämäkokemuksesi puhutti minua, kun mulla on ollut samantyylistä, mutta ei ihan noin rankkaa.

On ihan hyvä puhua jolle näin, kun ei voi ystäväpiirissä puhua, kun ilakoivat juorut alkaa kiertää seläntakana. Äitini oli liikuntakyvytön, isäni on aina äkäinen maajussi, ja naisväestään erittäin mustasukkainen. Äiti ei saanut mennä mihinkään, oli elämä hellan ja nyrkin välissä elämää.Isä käytti viinaa rankasti ja haukku perhettään, että ei osattu mitään, vaikka lapset otti koulusta "perunannostolomat", niin nekin isä lunasti nimiinsä, että teki ne.

Lapsen työtä ei arvostettu lainkaan. Nyt eläkkeellä ollessa, kun on aikaa pohtia, niin olen herännyt millaisesta perheestä olin, kannoin sydämelläni liikaa vanhempien huolia, oma elämä jäi elämättä.