Sen näkee naamasta....

Härski Harri

Yritin keskittyä työhöni, turhaan. Panetti niin perhanasti. Kunnon panosta oli jo aikaa, ja runkkauskin oli jäänyt viime aikoina kiireen takia vähemmälle. Eikä siitäkään saanut kuin hetkellistä ensiapua. Osastolla ohi kiitävät naikkoset vain lisäsivät painetta housuissa, joten päätin lähteä ulos jäähylle.

Siinä sauhutellessani huomasin työkaverini Sirpan tulevan savukettaan sytytellen luokseni. Sirpa oli jokseenkin saman ikäinen kuin minä, naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Olin tuntenut Sirpan jo vuosia, muttei meillä koskaan ollut ollut mitään sen kummempaa säpinää keskenämme. Siinä jutellessamme säästä ja muusta vilkuilin Sirpaa "sillä silmällä". Tiukoissa farkuissa ja puserossa hän oli oikeastaan aika seksikkään näköinen.

"Naitattaako sua?" Sirpa kysyi yllättäen saaden konseptini sekaisin. Tunsin poskiani alkavan kuumottaa, olihan hän osunut suoraan naulan kantaan. Hetken relattuani myönsin että näin on, mutta ihmettelin mistä hän niin päätteli. "Sen näkee sun naamastas, et sä oot puutteessa". En keksinyt mitään fiksua vastausta. "Itse asiassa munkin tekis mieli, mutta, kiinnostaiskos sua....?" Sirpa jätti lauseen kesken ja katsoi nyt minua suoraan silmiin. Nyökkäsin, mutta missä? "Onhan tuolla noita tyhjiä huoneita." totesin Sirpalle. Katsoimme ääneti toisiamme silmiin, kuin yrittäen nähdä toisen ajatukset. Tiesin mitä Sirpa ajatteli: Hän oli perheellinen nainen, suostuako vai ei, vaikka mieli selvästi teki. "Mennään sit, mut me ei voida olla kauaa poissa" Sirpa totesi jokseenkin outo hymy huulillaan.

Lähdimme menemään. Firmamme oli muuttamassa, joten talossa oli kokonaisia osastoja tyhjillään odottamassa vanhojen konttorikamojen pois viemistä. Onneksi ketään ei tullut vastaan, sillä puntissani jökötti nyt todella härskisti. Sitä ei varmasti olisi voinut olla huomaamatta. Livahdimme tyhjään käytävään ja edelleen tyhjään huoneeseen jossa oli vielä vanha konttoripöytä pölyttymässä. Vedin oven perässäni kiinni.

Antauduimme kiihkeään syleilyyn ja suutelimme intohimoisesti. Annoin käteni vaellella pitkin Sirpan selkää, takapuolta, rintoja ja vatsaa. Tiesimme että aikaa ei olisi paljon. Pian työkaverit alkaisivat ihmetellä poissaoloamme, ja vaikka osasto olikin tyhjä, oli aina olemassa riski että joku siivooja tai huoltomies osuisi paikalle. Varsinkin Sirpan kannalta se olisi ollut erittäin noloa. Kiihkossamme emme kuitenkaan jaksaneet välittää siitä juuri nyt. Tunsin kuinka Sirpan kädet ajautuivat sepalukselleni ja alkoivat avata housujeni vyötä ja vetoketjua. Tein Sirpalle saman. Intohimoisen kiihkon vallassa revimme toisiltamme housuja nilkkoihin ja tunsin Sirpan pehmeät kädet kalullani.

Käänsin Sirpan vatsalleen konttoripöydälle ja sipaisin hänen jalkoväliään. No niin, märkänähän se. Rouva oli kiimassa ja minä himoissani. Asetin kyrpäni hollille ja työnnyin hitaasti hänen sisäänsä. Huh, olipas tiukkaa tavaraa. Joko lääkäri oli tikannut paikat kunnolla tai sitten Sirpa oli treenannut pillulihaksiaan. Eihän se käytössä kulu, mutta treenaamatta se kyllä löystyy. Olin sen verran herkässä että aloitin hitain työnnöin, mutta Sirpa tuntui haluavan kyrpääni kunnolla sisäänsä. Hän kieputti, vatkasi ja työnsi persettään vastaan mumisten samalla jotain epäselvää: Ikään kuin "..uora, huora". Tarkoittikohan hän sillä sitten minua, itseään vai jotain muuta? Väliäkö sillä. Pillun haju levisi ilmaan, litisi ja lätisi. Lisäsin tahtia, ja sitten räjähti. Sirpa alkoi voihkia niin että se varmaan kuului talon toiseen päähän asti, hänen perseensä alkoi täristä kuin linkoava pesukone ja pillun lihakset supistelivat kyrpäni ympärillä kuin lypsykone. Eihän sellaista menoa kestä eunukkikaan. Survasin henkeni hädässä pari kertaa kunnolla pohjaan asti ja laskin satsini hänen sisäänsä. Kyllä sitä sitten tuntui tulevankin. Sirpa valahti täysin veltoksi ja olisi tipahtanut ellen olisi pitänyt hänestä kiinni, ja itse lykin häntä vielä kaluni veltostuessa.

Ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään. Rysän päältä kiinni jäänti olisi ollut äärimmäisen noloa. Nopeasti kiskoimme housuja ylös, suutelimme pikaisesti mutta kiihkeästi ja sovimme ottavamme vielä uusiksi. Tietenkin työajalla, kuka sitä nyt ilmatteeks...? Oli aika palata töihin.

1

10292

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oö e rjhmejkcrnhhmithc

      No ihan täyttä paskaa!! Plaaplaaplaaplaa!! Samaa luokkaa kuin Kinky-palstan orjana Tsudanissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      154
      1422
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1150
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      772
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      642
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      34
      564
    7. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      562
    8. 46
      550
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      548
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      532
    Aihe