olin jo eilen sairaalassa keskeyttämässä mutta en pysytynyt. olemme kohta 40v pariskunta, kaksi lasta 3v tyttö ja 4,5v poika, ja ei suunnitteilla kolmatta mutta niin vain kävi.
mielestäni raskaudenkeskeytys on väärin, toivon että tätä ei olisi tapahtunut mutta keskeytys tuntuu niin julmalta.
mietitty on asiaa...negatiivista jos pidämme vauvan:
-vaikka mun aiemmat raskaudet on olleet helppoja en oikein jaksaisi tätä
-haluaisin pitää oman kehoni ja urheilla kunnolla
-lapset on valvottaneet vuosia ja juuri viime aikoina olen alkanut nukkua kokonaisia öitä
-meillä on talon oikeudenkäynti ja remontti kesken
-parisuhde hieman tökkii, olemme käyneet terapeutilla mutta edelleen riitoja riittää
-mies hyväksyy että tämä on mun päätös mutta ei haluaisi itse lasta, on ollut kovin stressaantunut kun lapsilla tosi pieni ikäero
-mies kaksi vuotta opiskelemassa toisella paikkakunnalla, lapset jää mun hoidettavaksi
-tulot on surkeat ym. asiasta johtuen
-ei ketään sukua yms. hoitamassa lapsia
ja positiivista:
kyllä me jotenkin pärjättäisiin
oppisin kyllä rakastamaan tätäkin lasta
tytöstä olisi paljon apua
pitäisin vanhemmat lapset varmaan ainakin osapäiväisesti päiväkodissa ja sinänsä vauvan kanssa olisi varmaan helppoa
tässä joitain ajatuksia, järki sanoo ei, mutta sydämessä tuntuu pahalta. jos tämän olisi heti saanut pois, mutta nyt kun on elänyt ajatuksen kanssa jo pari viikkoa, ja turvonnut maha muistuttaa asiasta koko ajan...
Onko kellään ajatuksia?
Maria
mielestäni raskaudenkeskeytys on väärin, toivon että tätä ei olisi tapahtunut mutta keskeytys tuntuu niin julmalta.
mietitty on asiaa...negatiivista jos pidämme vauvan:
-vaikka mun aiemmat raskaudet on olleet helppoja en oikein jaksaisi tätä
-haluaisin pitää oman kehoni ja urheilla kunnolla
-lapset on valvottaneet vuosia ja juuri viime aikoina olen alkanut nukkua kokonaisia öitä
-meillä on talon oikeudenkäynti ja remontti kesken
-parisuhde hieman tökkii, olemme käyneet terapeutilla mutta edelleen riitoja riittää
-mies hyväksyy että tämä on mun päätös mutta ei haluaisi itse lasta, on ollut kovin stressaantunut kun lapsilla tosi pieni ikäero
-mies kaksi vuotta opiskelemassa toisella paikkakunnalla, lapset jää mun hoidettavaksi
-tulot on surkeat ym. asiasta johtuen
-ei ketään sukua yms. hoitamassa lapsia
ja positiivista:
kyllä me jotenkin pärjättäisiin
oppisin kyllä rakastamaan tätäkin lasta
tytöstä olisi paljon apua
pitäisin vanhemmat lapset varmaan ainakin osapäiväisesti päiväkodissa ja sinänsä vauvan kanssa olisi varmaan helppoa
tässä joitain ajatuksia, järki sanoo ei, mutta sydämessä tuntuu pahalta. jos tämän olisi heti saanut pois, mutta nyt kun on elänyt ajatuksen kanssa jo pari viikkoa, ja turvonnut maha muistuttaa asiasta koko ajan...
Onko kellään ajatuksia?
Maria
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuin sinullakaan, valitettavasti. Luulen että jos tunnet keskeytyksen olevan väärin itseäsi tai sikiötä kohtaan, jso sen teet se jää sinua vaivaamaan. Itse tiedät osaisitko oppia elämään sen asian kanssa. Niinkuin sanoit, aina sitä tosin pärjää ja lasta varmasti rakastaisit. Jos raskautta jatkat loppun saakka, tiedät ettet voisi kuvitellakaan luopuvasi lapsesta enää vaikka elämä kävisi miten vaikeaksi, toisaalta aivan takuulla kaipaat nykyelämääsi ja toivot sydämestäsi että moista vahinkoa ei olisi tapahtunut. Molempia Voi tuntea yhtä aikaa :D
Voin vain toivottaa voimia tulevaan, sinulle sitä helppoa tietä ei tässä tilanteessa ole.
***
Kun tilanne on akuutti,se on vaikea. Ajattele asia näin: Elämässä pari kolme vuotta nyt,on pieni aika,ehkä väsyttäväkin.Mutta olet sentään nuori.Toista olisi jos olisit yli 50 ja lapset olisivat aikuisia.Nyt elämä vaan jatkuu
lapsellisena.Jos päädyt johonkin peruuttamattomaan ratkaisuun,se seuraa sinua koko elämäsi.-Kumpa voisin olla apunasi ja hoitaa lapsiasi ja olla sijaismummona. Onnea ja siunausta sinulle !
mielestäni sinun pitäisi pitää se lapsi. Jos kerran itsekin sydämessäsi tunnet että se ei ole oikein. Itsellänikin tuntui niin kun harkitsin aborttia, itkin useita öitä, mutta vakuuttelin vain itselleni että se on se paras ja ainoa vaihtoehto, mutta väärin oli.. Kadun aborttia, päivä päivältä vaan enemmän, en varmaan ikinä saa mielenrauhaa. Eiväthän kaikki toki kadu, mutta tämä on minun tarinani. Syyllisyyden tunne on loputon.. Ja en usko että ikä on esteeksi, äitini äiti oli 43- vuotias kun synnytti kolmoset, ja sitä ennen oli heillä jo 9 lasta, ja hyvin pärjäsivät. Toki menoissa ja muissa kuluissa piti vähän tinkiä, mutta aina pärjää. Parempi elää vähävaraisempaa elämää kuin heittää pois pienokaisen elämä. Ja kun sinulla on tarpeeksi rakkautta lastasi kohtaan, olen varma että jaksat, vaikka ennestään lapsia sinulla onkin jo. Ja sinulla on aikaa kuntoilla kroppasi mieluiseesi kuntoon, ja kun lapsi tulee leikki-ikään, tulee siinä varmasti urheiltua jos jollakin tavalla. Päätöksesi on sinun, muttä tässä muutama toivottavasti rakentava ajatus, omista kokemuksistani, voimia!
tee aborttia! Katuisit sitä myöhemmin. On aina myös positiivinen vaihtoehto. Synnytä lapsi!
Vanhemmat lapsesihan ovat jo melko isoja, joten pärjäät kyllä tuon lapsijoukon kanssa, varsinkin kun isommat varmaan saavat olla puolipäivälapsina päiväkodissa. Useimmat äidithän ovat hoitaneet lapsensa yksin, ilman lasten isän apua ja selvinneet urakastaan. Ei siinä ole mitään uutta.
Ajattele asiaa niin, että lapset ovat sen hetken pieniä ja kasvavat niin äärettömän nopeasti. Eikä se ole vain niitä ikuisia kliseitä, vaan omalla kohdalla kahden kouluikäisen kanssa sen on oikeasti huomannut että näinhän se on. Vaikka se arki tuntuu työläältä ja väsyttävältä joskus, silti ne vuodet jälkikäteen ajateltuna on menneet tosi nopeasti!
Oman kehosihan sinä tulet joka tapauksessa pitämään kuolemaasi asti ja urheilla ja kuntoilla voit koko raskaus- ja vauva-ajan. Et ehkä ihan maratonijuoksuja, mutta sillä tavalla että kunnossa pysyt.
Sen tarkemmin omiin asioihin puuttumatta tulin neljännen kerran raskaaksi suunnittelematta, jonka keskeytin. Yhtenä syynä mm. viimeisin erittäin hankala raskausaika ja ongelmat sinä aikana. Vaikka olin päätöksestä 100% varma ja asia harkittu, kuitenkin jälkikäteen ajatellen on suru ja haikeus tullut monesti mieleen ja ajatus siitä, että olisi se neljäskin siinä mennyt kuin kolme. Asia on vielä aika tuore itselleni ja monesti nähdessäni nyt raskaana olevia naisia (itseni ikäisiä ja ehkä vanhempiakin) on heidän näkeminen tuskallista ja tuo aina oman keskeytetyn raskauden mieleen. Eli jos voisin, nyt tekisin toisen päätöksen vaikkakin tämä kokemus ainakin opetti entistä enemmän rakastamaan näitä kolmea lastani.
Kuten aina toitotetaan; harva katuu lapsen synnyttämistä, mutta moni varmasti aborttia. Ja varmasti täyttä totta.
Kannattaa muistaa, että sen keskeytyksen kanssa joutuu elämään koko loppuelämänsä kuitenkin, vaikkakin se ajan myötä varmasti on ajatuksissa ja mielessä entistä harvemmin ja vähemmän mitä heti keskeytyksen jälkeen. Alkuvaiheessa se oli aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä mielessä, nyt joskus menee päivä ettei asiaa ajattele, mutta koskaanhan se ei unohdu kokonaan.
Toivon että miehenne kanssa saatte suhteenne kuntoon, koska se on se kaiken koossapitävä voima josta saa voimaa myös raskauteen ja mahdolliseen uuteen tulevaan perheenjäseneen.
Toivotan sydämestäni kaikkea hyvää perheellesi ja toivon sinun jatkavan raskautta ja ottamaan ilolla vastaan kaiken mitä tulevaisuus tuo tullessaan iloineen ja suruineen.