Koska tunnistaisitte minut siksi Paavo Pesusientä fanittavaksi itkupilliksi, niin kerroin sen teille jo nyt. Siitä minut muistetaan. Mutta nyt itse asiaan. Olen pitkään ollut poikamiehenä olon kannalla, ollut jo monia vuosia ja kehunut, kuinka hienoa se on. Nyt olen kuitenkin jo parin kuukauden aikana kaipaillut seuralaista. En ole uskaltanut tehdä aloitetta kenenkään kanssa, sillä kolmesti juttu kariutui jo alkumetreillä, olen kolmesti iskenyt silmäni vahingossa varattuun tyttöön ja kerran eräs halusi, että olisimme vain kavereita. Olen myös tosi ujo. Koska olen pitkään kehunut vanhemmilleni poikamiehenä olon hienouksia, niin minua alkaa epäilyttää, miten he suhtautuisivat siihen, että olen muuttanut kantaani (jos lopulta löydän sen oikean). Epätoivo valtaa minut.
Ja sitten ASIALLISIA vastauksia, pliide. Elämäni on muutenkin jo tarpeeksi kurjaa.
Ja sitten ASIALLISIA vastauksia, pliide. Elämäni on muutenkin jo tarpeeksi kurjaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä se löytyy joku,ei sitä tarvi vanhemmille valehdella.on hyvä että pystyt oleen onnellinen sinkkuna.se on hienoo.
Tuskin ne sun vanhemmat sanos mitää jos sulla oiski yhtäkkiä likka kainalos vaikka vähä aikaa sit sanoit et on mahtavaa olla yksin.
Kerrankin kohtalon toveri =)
Samat vaivat itsellä, kiinnostusta on muttakun ujo on :(
Niistä sinun vanhemmista, eiköhän ne vain iloisia olisi jos jonkun löytäisit =)
Mutta kuitenkin kaikki ajallaan, ei meillä vielä mtn kiirettä ole. =)