Heips. Opiskelen yo:lla, ja haluaisin tietää, että voinko hakea erääseen toiseen tiedekuntani aineeseen siten, että suorittaisin edelleen pääaineen opintoja myös nykyisessä pääaineessani? En tahtoisi vaihtaa, mutta haluaisin silti lukea myös toista nimen omaan pääaineena. Voiko maisterin tutkinnossa olla kaksi pääainetta ja sivuaineita?
Kaksi pääainetta?
Tietämätön kyselijä
51106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ku mikään ei nykyään riitä.
suoritan itse kahta pääainetta.. se täysin mahdollista. joutuu vaan käymään raastavat valintakokeet uusiksi.
mitään ylioppilaskunnan maksuja sun muita ei tietenkään tarvitse maksaa kahteen kertaan. vähän voi aina välillä tulla sekaannuksia, mutta minulla on ainakin mennyt ihan hyvin.
Hyvä, että joku muukin haluaa tehdä niin! Sitä piti vielä kysyä, että tuleeko ne sun molemmat pääaineet ns. samaan tutkintoon, elikä jos on kaksi pääainetta, ei tarvitsis kuitenkaan tehdä tuplatutkintoa. Yhdessä tutkinnossa olis vaan syventävät molemmista pääaineista, ja joku sivuaine?
Hei,
maisteritutkinnossa sinulla voi olla yksi pääaine. Toinen aine on edelleen sivuaine, vaikka siitä olisi tehty syvnetävät opinnot. Mikäli haluat molemmat pääaineiksi, sinun pitää tehdä kaksi maisteritutkintoa.
yhdyn edelliseen..
kaksi gradua on väännettävä ja syventävissä opinnoissa voi saada jotakin korvattua, jos ne ovat periaatteessa aivan sama kurssi. ja molempiin tietenkin ovat sivuaineensa..