Älä koske minuun enää....

Olen seurustellut avomieheni kanssa 2-vuotta. Nyt ongelmana on viimeisen puolen vuoden ajan ollut haluttomuuteni. Kammoksun jopa avokkini kosketusta, koska siinä on aina seksuaalinen lataus mukana. Avokkini halut kyllä hyrräävät ja ennen saatoimmekin harrastaa seksiä useitakin kertoja päivässä. Olin myös itse erittäin aktiivinen. Nykyisin pakenen jokaista nukkumaanmeno hetkeä. Minulla on aina jokin askare kesken, katson televisiota, luen tai valehtelen etten halua vielä petiin ja sanon varmuudeksi "mene sinä vaan, tulen ihan kohta" ja odotan, että avokkini nukahtaa. Päivisin makoilen lattialla koiran vieressä ja mies möllöttää yksin sohvalla. Viereen pyytelyt ovat pahinta musiikkia korvilleni ja niidenkin tilanteiden varalle on aina jokin tekosyy. Tietenkin joskus menen avokkini viereen, mutta useimmiten kieltäydyn. Pahinta tässä on se, että minulla ei ole hajuakaan mistä tämä voisi johtua. Haluaisin niin kovasti haluta häntä kuten ennen. Rakastan häntä, mutta en tunne fyysistä vetoa häneen. Kaikki arkipäiväiset pienet kosketukset ja kauniit sanat ovat poissa. Avokkini yrittää kaikin mahdollisin keinoin parantaa tilannetta. Hän osoittaa edelleen samaa huomiota minuun kuin ennenkin, mutta minä olen kylmä ja etäinen. Vetäydyn kokoajan vain enemmän kuoreeni. Nykyisin saatan saada hirveän raivokohtauksen jos hän vahingossakaan silittää käsivarttani yms. Minulla on todella tukala olo ja voin vain kuvitella miltä avokistani tuntuu. Olemme puhuneet tilanteesta, mutta emme päädy koskaam muuhun ratkaisuun kuin siihen ettei mitään ratkaisua ole.

Ennen nykyistä suhdettani seurustelin 5-vuotta miehen kanssa, joka ei ollut seksuaalisesti hirveän aktiivinen. Olimme vain kumppaneita toisillemme, eikä suhteeseemme liiemmin liittynyt mitään intiimiä, mutta olimme kuitenkin tyytyväisiä ja se riitti meille. Olen monesti miettinyt voiko entinen seksielämän puute varjostaa nykyitä seurusteluani, mutta sekin tuntuu hullulta, koska ensimmäisen puolitoista vuotta olin kuitenkin erittäin aktiivinen seksin suhteen. Nyt vain kaikki on kertakaikkiaan lopahtanut. Pelottavaa tässä jutussa on se, että saatan tuntea vetovoimaa muita miehiä kohtaan. se voi olla työkaverini tai joku muu tuttavani. En ole kuitenkaan TODELLAKAAN aikeissa pettää avomiestäni, mutta tästä päätellen voi kuitenkin todeta, että haluja löytyy, mutta avokkiani kohtaan niitä ei vain yksinkertaisesti löydy. Olen seurustellut koko nuoruuteni, täytän kohta 22 eli aloitin tuon 5-vuoden seurustelun hieman alle 15-vuotiaana ja siitä siirryinkin heti nykyiseen suhteeseeni. Olen miettinyt, että olenko nyt etsimässä jotain kadotettua nuoruutta. Olen kuitenkin elänyt nuoruuteni kuten muutkin ja olen todellakin seurustelutyyppiä, en osaisi olla yksin. Edellisestä lauseesta pääsemmekin mielenkiintoiseen seikkaan, jota olen pohtinut. Pitäydynkö suhteessa vain koska en osaa olla yksin???! En ole koskaan ollut, enkä voisi kuvitellakaan olevani, silti jokin saa minut välillä katsomaan kadehtivasti sinkkunaisten perään!? No nyt meni jo vähän asian vierestä. Kolmas asia mitä olen miettinyt..minulle tehtiin abortti reilu vuosi sitten. Sen jälkeen haluni olivat ihan normaalit, mutta voisiko siitä olla nyt myöhemmin muodostunut jonkinlainen fobia??! En tunne kuitenkaan haluttomuuteni johtuvan pelosta tulla uudelleen raskaaksi. En syö pillereitä. En ole syönyt kohta neljään vuoteen, joten sekään ei voi olla ongelmana. Osaisiko joku auttaa? Tai painiskeleeko joku samojen ongelmien parissa? Kiitos jo etukäteen vastauksista..