Omenapuuni ei kuki

osaako kukaan vastata, kukkiiko omenapuu koskaan, jos jänis on syönyt päävarren poikki jo eka talvena.
toinen puu on ollut jo 6 vuotta, eikä koskaan kukkinut. on kyllä jo pari metriä korkea ja paljon oksia, mutta päävarsi poikki jo eka talvena.
samoin kävi toiselle puulle, joka nyt kolmatta kesää, eikä kukkia näy olevan. tekee kyllä lehtiä ja alkaa kasvattaan kilpalatvaa.
pitääkö puut vaihtaa uusiin vai onko toivoa, että kukksivat vielä joskus?
3925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä meni lähes 20 vuotta ennenkuin punakaneli kukki ensimmäisen kerran

Äänestä
  • meillä oli kovan onnen omenapuita ensin ne paleltuivat sitten suojattiin paperisäkeillä ja sitten tuuli repi säkit ja siinä samalla meni osa oksia ne olivat toistakymmentä vuotta vanhoja kun niihin alkoi tulla omenia ja niitä tuli paljon. mehuna kyllä menee vaikka kuinka paljon,Kyllä olen nähnyt myynnissä olevissa jo kukkia.

    Äänestä

  • punaposki kirjoitti:

    meillä oli kovan onnen omenapuita ensin ne paleltuivat sitten suojattiin paperisäkeillä ja sitten tuuli repi säkit ja siinä samalla meni osa oksia ne olivat toistakymmentä vuotta vanhoja kun niihin alkoi tulla omenia ja niitä tuli paljon. mehuna kyllä menee vaikka kuinka paljon,Kyllä olen nähnyt myynnissä olevissa jo kukkia.

    olen miettinyt sitäkin, että oisko tuulinen ja aava pihani syynä myös kukkimattomuuteen eikä ainostaan jänikset. asun Oulun korkeudelle.
    onko olemassa mitään pakkas/tuuli suojaa talveksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkiiko koskaan kirjoitti:

osaako kukaan vastata, kukkiiko omenapuu koskaan, jos jänis on syönyt päävarren poikki jo eka talvena.
toinen puu on ollut jo 6 vuotta, eikä koskaan kukkinut. on kyllä jo pari metriä korkea ja paljon oksia, mutta päävarsi poikki jo eka talvena.
samoin kävi toiselle puulle, joka nyt kolmatta kesää, eikä kukkia näy olevan. tekee kyllä lehtiä ja alkaa kasvattaan kilpalatvaa.
pitääkö puut vaihtaa uusiin vai onko toivoa, että kukksivat vielä joskus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu