Valvonnan ja tupakointikieltojen ohella olisi aihetta kiinnittää huomita siihen, että Kelan kuuluisi korvata lääkkeet tupakoinnin lopettamiseen.
En puhu nyt mistää nikotiinipurkasta vaan aivan oikeista reseptilääkkeistä.
Itsellä on tällä hetkellä resepti Zyban nimiseen lääkkeeseen,jonka vaikutukset ovat testien mukaan olleet huomattavasti paremmat kuin nikotiinipurkalla.
Hintaa tällä valmisteella on "vaatimattomat" n.150€ kolmen kuukauden kuurille ja tätä ei saa pienemmissä erissä.
Kela ei korvaa tätä lääkettä,vaikka sillä saisi ehkäistyä monta muuta tupakoitsijoille yleistä sairauta.
Tässä kohtaa ei oikein oikeustaju ja Kelan korvaustapa kohtaa,sillä tupakoitsijathan maksaa lähes puolet veroa kessuistaan valtiolle ja jos kerran tupakoitsijalta kerätään veroja laillisesti myytävästä myrkystä,voisi sitä kerättyä rahaa ohjata myös tupakoinnin lopettamiseen,erityisesti sitä varten olevien reseptilääkkeiden korvaamiseen.
Itse olen maksanut tupakkiveroja 80-luvun alusta asti ja veikkaan,että on ehkä tullut muutaman kerran kartutettua valtion kassaan rahaa kattamaan tuon lääkkeen Kelakorvaus.
Kysymys ei ole pelkästään rahasta,vaan kysymys on lähinnä yhteiskunnan vastuun ottamisesta asiassa,jota se itse yrittää ajaa terveyssyistä alas.
Varoittelu,kielto ja holhoaminen ei yksinkertaisesti riitä,vaan resursseja tulee ohjata myös hoitokeinoihin,jolla tupakointia saadaan vähennettyä,sillä suurin osa kessutelijoista haluaa päästä tupakasta eroo.
Ja tähän kohtaan sanottakoon,ei tarvitse alkaa viisastella sillä,että sitä voi lopettaa noin vain "minäkin lopetin",sillä kaikille se ei ole niin helppoa.
Tutkimusten mukaan tupakoinnin lopettamiseen vaikuttaa myös genetiikka,joidenkin on helpompi lopettaa,kun taas toisten ei ja tästä on olemassa ihan tieteellistä faktaa useissa eri julkaisuissa.
Harmi ettei näitä asoita tutkittu kovin hanakasti tuossa 80-luvun alkumetreillä,vaan nyt vasta viime vuosina on asiaan paneuduttu kunnolla.
Tuolloin kun itse aloitin,tupakkia sai alaikäiset kioskilta,ilman ikärajaa ja Malboromies oli lehdessä keskiaukeamalla ja isoissa julisteissa eri tapahtumien seinäkoristeena,ei ollut paljoa varoitusplakaatteja askeissa,voisi olla että oli jäänyt pentuna sauhuttelu aloittamatta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
oikein tuttua. Kela korvaa lääketeollisuudelle lääkkeitä sikäli kun katsoo lääketeollisuuden hinnoittelevan tuotteensa oikein. Jos tuote on Kelan mielestä ylihinnoiteltu, niin mitään korvauksia ei tule! Tästä on siis kyse, eikä lainkaan yhteiskunnan vastuusta.
Jos lääketeollisuus kohtuullistaisi tuotteen hinnan, se voisi hakea lääkkeensä korvattavuutta asiakkaalle, jonka Kela sitten varmasti myöntäisikin, mikäli lääke katsotaan muuten niin merkittäväksi. Eli vaikka Kela ikäänkuin korvaakin tuotteen asiakkaalle, niin kyse on Kelan ja lääketeollisuuden välisestä asiasta, ei siis yhteiskunnallisesta toiminnasta!
Toivon parastamahdollista lopputulosta sinulle asiassa! Itse lopetin 30-vuotisen tupakoinnin 15 vuotta sitten enkä ole katunut sitä vielä kertaakaan. Vaikeita hetkiä silti on ollut paljon!
minusta toi 150 €/3kk on halpa hinta siihen nähden, paljonko sinä aikana uppoaa rahaa tupakkaan..
4 €:n aski päivässä.... n. 360 €/3 kk..
Tupakoidessa tapaa ihmisiä. Esim töissä lentää parhaat jutut just tupakka paikalla. Kahvilassa taas nöösit lukee lehtiä eikä kukaan puhu mitään, no ehkä lätkätuloksista tai vermon ravivedoista.
lakossa 1kk ollut...