nivel-

Moi!
Olen viikolla 21 raskaana ja parin viikon ajan on vaivanneet nivelkivut nilkoissa ja ranteissa. Painoa on parikymmentä kiloa liikaa, se kai vaikuttaa, mutta kun raskauden aikana ei ole tullut kiun pari kiloa lisaa ja kipu tuntuu ranteissa kun esim. nojaan. Onko muilla samoja kipuja, johtuuko raskaudesta, ylipainosta vai mistä? Kiitos!
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen rv23. Minulla ei ole ylipainoa eikä nivelet ole kipeitä, mutta ne ovat alkaneet raskauden myötä naksumaan. Sama oli edellisessä raskaudessa ja hävisi vähitellen synnytyksen jälkeen. Mietin jo silloin, voiko johtua esim. kalkin puutteessa, mutta kohdallani ei voi, koska käytän tosi paljon maitotuotteita.

Äänestä

Hei!

Jos sinulla ei ole aiemmin ollut kyseisiä nivekipuja, niin todennäköisesti ne kuuluvat raskauteen. Vaikka useimmiten lonkkanivelet ja selän seutu joutuu koetukselle, mutta nilkoissakin nivelvaivat voivat olla todella yleisiä. Tosin myös ylipaino saattaa osaltaan vaikuttaa asiaan, nivelet joutuu "kovemmalle käytölle".

Kokeileppa kylmähoitoa (geelipussi, voiteet tms.). Sen lisäksi on tärkeä vahvistaa nilkan ja ranteen alueen lihaksia (muita lihaksia lukuunottamatta!). Jos, et tiedä, mitä liikkeitä pitäis tehdä, varaa aika esim. oman alueen fysioterapeutille neuvontakäyntiä varten, sieltä saat varmasti tarpeellisia ohjeita!

Aurinkoista odotusta,
toivottaa fysioterapeutti Vantaalta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kipuja? kirjoitti:

Moi!
Olen viikolla 21 raskaana ja parin viikon ajan on vaivanneet nivelkivut nilkoissa ja ranteissa. Painoa on parikymmentä kiloa liikaa, se kai vaikuttaa, mutta kun raskauden aikana ei ole tullut kiun pari kiloa lisaa ja kipu tuntuu ranteissa kun esim. nojaan. Onko muilla samoja kipuja, johtuuko raskaudesta, ylipainosta vai mistä? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu