Ihmettelen

Täällä lähes kaikki oli sitä mieltä että Anette ei pystyis laulaan vanhoja NW-biisejä kun ääni ei muka riitä. Niistä kolmesta näytteestä jo pystyi päättelemään että asia ei tod. ole niin. Siitä varmaan ei enää kannata keskustella. "Anetella on itse asiassa sama ääniala Tarjan kanssa, yhdenkään vanhemman biisin kanssa ei ole ainakaan vielä ollut vaikeuksia."
6453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikilla Taviksilla kuten Anetellakin on sama ääniala kuin Tarjallakin, siis ääniala sama mutta vaatii todella paljon koulutusta että ääni tulee äänihuulilta pihalle meidän muiden Taviksien kuunneltavaksi.Patarouvall on ihan hyvät iskelmääänihuulet.

Äänestä
  • Siks onkin hyvä et Patarouva on kouluttautunut, ja ääni tulee äänihuulilta pihalle meidän taviksien kuunneltavaksi.

    Äänestä

  • työnnä sinne

    Äänestä

"Anetella on itse asiassa sama ääniala Tarjan kanssa"

Äänestä
  • Jos tarkkoja ollaan: mikäli Tarja lauloi pienestä a:sta kaksviivaiseen b:hen, niin tuon Tuomaksen väitteen mukaan on myös Anette sopraano. Mut kyllähän tuon voi jo niistä näytteistä päätellä.

    Äänestä

sen näkee kun päästään noist amiksaus biiseistä liveen voi olla että vituttaa jos tulee lippu ostettua keikalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Theo_ kirjoitti:

Täällä lähes kaikki oli sitä mieltä että Anette ei pystyis laulaan vanhoja NW-biisejä kun ääni ei muka riitä. Niistä kolmesta näytteestä jo pystyi päättelemään että asia ei tod. ole niin. Siitä varmaan ei enää kannata keskustella. "Anetella on itse asiassa sama ääniala Tarjan kanssa, yhdenkään vanhemman biisin kanssa ei ole ainakaan vielä ollut vaikeuksia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu