Suuttumisesta

Luin tuossa yhtä ketjua koskien lapsille huutamisesta ja "onnekseni" tajusin että on myös muita joilla "naksahtaa".
Minulla on 1 ja 2 vuotiaat joille saatan avata suuni, karjaista ja huutaa. Olen ajatellut että ei ne siihen kuole, äitikin saa suuttua mutta silti on paha olo sen jälkeen. Koskenut en ole heihin.
Tuttavani oli meillä ja lapset kiipeili sohvan reunalla eivätkä uskoneet kun nostin alas ne, silloin karjaisin heille ja tuttavani sanoi,älä hanki kolmatta kun hermot on noin tiukalla.
Silloin mietin että miten tuttavani voi sanoa minulle etten saa hermostua. Yhden lapsen äiditkin suuttuvat. Minä en ensinäkään huuda joka päivä taukoamatta, minä olen 24h niiden kanssa joista 3h isäkin on kotona. Tuttavani lapsi on hoidossa joten he eivät näe omaa lastaansa kuin 5h päivässä. Hoidossa hoitajat "kasvattavat" heidän lastaan.
Hän sanoo minulle että etkö mene töihin. Mielipiteeni on että lapset kasvatetaan kotona.
Me pärjätään hyvin vaikka yksi on vain töissä. Ei saa vaan ahnehtia.

Sattui siinä mielessä kun tiedän kuinka hyvin olen lapseni kasvattanut mutta mä en saa suuttua.
Piti vain purkaa sydäntäni.
41096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun kaikki päin persettä, joskus vain sellaisia päiviä ettei mikään ota sujuakseen, onneksi niitä harvemmin ja vaikka huudettu on lapsille niin hyvin tasapainoisilta vaikuttavat eikä traumoja ole tullut. Mun äiti aina huusi kun ei kerta mennyt sanomalla perille ja hyvin oon elämässäni pärjänny ;)

Äänestä
  • minulla kans, huudettiin pienenä kun ei muu mennyt perille :) enkä siitä mitään traumoja ole saanut. Niin kuin teilläkin, meidän mukulat ei traumaisilta vaikuta, iloisia ja tasapainoisia vekkuleita. Liian paljon on kieltoja ja estoja mitä ei lapsille saa sanoa tai edes heidän aikanaan. Jos huudat lapselle olet sairas. Ei se kyllä niin ole. Huonoja päiviä on oli lapsia tai ei.Lapsi kuulee huutoa kuitenkin jossain, kylässä, ulkona, vaikkei heihin kohdistukaan.

    Tottakai yritän etten kiehahda mutta jos on sellanen päivä niin sit on.

    Äänestä

Ei kukaan aina voi hymyssä suin jaksaa. Jokaisella on huonot päivät ja miksi sitä pitäisi lapsilleen muuta opettaa. Eikö se ole lapsen aliarvostamista ja paapomista, jos halutaan, että lapsi oppii elämään vain kulisseissa. Jostakin olen jopa lukenut, että lapsen on hyvä nähdä ja kokea kaikenlaisia tunteita, jotka liittyvät elämään.
Itse en ainakaan ala teeskentelemään, jos pinna palaa, niin se palaa. Silloin saatan karjaista, jos muu sana ei tepsi. Yritän kyllä tilanteen rauhoitettua kertoa, että ihmiset joskus hermostuvat ja se kuuluu elämään, samoin kuin itkeminen, suru, pahamieli jne..

Äänestä

ja nyt odottlenen jo sitä kolmatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


k82 kirjoitti:

Luin tuossa yhtä ketjua koskien lapsille huutamisesta ja "onnekseni" tajusin että on myös muita joilla "naksahtaa".
Minulla on 1 ja 2 vuotiaat joille saatan avata suuni, karjaista ja huutaa. Olen ajatellut että ei ne siihen kuole, äitikin saa suuttua mutta silti on paha olo sen jälkeen. Koskenut en ole heihin.
Tuttavani oli meillä ja lapset kiipeili sohvan reunalla eivätkä uskoneet kun nostin alas ne, silloin karjaisin heille ja tuttavani sanoi,älä hanki kolmatta kun hermot on noin tiukalla.
Silloin mietin että miten tuttavani voi sanoa minulle etten saa hermostua. Yhden lapsen äiditkin suuttuvat. Minä en ensinäkään huuda joka päivä taukoamatta, minä olen 24h niiden kanssa joista 3h isäkin on kotona. Tuttavani lapsi on hoidossa joten he eivät näe omaa lastaansa kuin 5h päivässä. Hoidossa hoitajat "kasvattavat" heidän lastaan.
Hän sanoo minulle että etkö mene töihin. Mielipiteeni on että lapset kasvatetaan kotona.
Me pärjätään hyvin vaikka yksi on vain töissä. Ei saa vaan ahnehtia.

Sattui siinä mielessä kun tiedän kuinka hyvin olen lapseni kasvattanut mutta mä en saa suuttua.
Piti vain purkaa sydäntäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu